Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pihakanaa kutittaa tehokanaa enemmän

Pihalla kuopsuttava kana tuntee vapautensa nahoissaan: se kantaa mukanaan enemmän ulkoloisia kuin serkkunsa kanalassa, huomasivat yhdysvaltalaistutkijat.

Tiede
 
Kirsi Heikkinen
Amu Murillo
Nuolet näyttävät kirppujen sijainnin tutkijan kuvassa.
Nuolet näyttävät kirppujen sijainnin tutkijan kuvassa. Kuva: Amu Murillo

Pihakana lienee onnellisempi kuin tuotantokanalassa muniva lajitoverinsa, mutta se maksaa vapaudestaan kutisevan hinnan, raportoi Journal of Medical Entomology.

Pihakanoilla nimittäin esiintyy isompi kirjo ulkoloisia kuin tehokanoilla on raportoitu, Kalifornian yliopiston tutkijat kertovat tiedotteessaan.

Amy Murillo ja Bradley Mullens tekivät loistarkastuksen sadalle kanalle, jotka tepastelivat 20 eri kalifornialaispihalla.

Kävi ilmi, että valtaosa kanoista kantoi ulkoloisia, joista yleisimpiä olivat täit. Niitä löytyi peräti kuutta eri lajia. Joillakin yksilöillä oli jopa satoja täitä.

Yleisin punkki oli Ornithonyssus sylviarum, mutta myös Dermanyssus gallinae -lintupunkkeja näkyi. Kumpikin syöpäläinen on tuttu suomalaiskotkottajillekin.

Tutkijoiden mukaan moni pihakanan omistaja ei ollut edes tajunnut, että heidän kanoissaan kihisi loisia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Reseptit