Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Astronautti hylkäsi puutarhaoppaat ja sai kukan kukkimaan avaruusasemalla – seuraavaksi kasvatetaan tomaatteja

Tiede
 
nasa
Oikea puutarhanhoito saa kukat kukkimaan avaruudessa. Tsinnian terälehdet kuvattiin viime viikonloppuna avaruusasemalla.
Oikea puutarhanhoito saa kukat kukkimaan avaruudessa. Tsinnian terälehdet kuvattiin viime viikonloppuna avaruusasemalla. Kuva: nasa

Kasvi on kukkinut ensi kertaa kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla. Viime viikonloppuna astronautti Scott Kelly esitteli maapallon asukkaille twiitissään oranssia tsinniaa, jonka suomalainen nimi on oppineittenkukka. Kukassa on 13 terälehteä.

Saavutus on hieno, sillä kasvi saatiin kukkimaan Maata kiertävällä radalla mikropainovoimassa. Avaruusasema kiertää Maata noin 250 kilometrin korkeudessa ja liikkuu yli 28 000 kilometrin tuntivauhtia.

”Avaruudessa on nyt siis myös muita elämänmuotoja!”, Kelly twiittasi.

Tsinnia on ensimmäinen kukka, joka kukkii kansainvälisellä avaruusasemalla. Se ei kuitenkaan ole ensimmäinen kukkinut kasvi avaruudessa.

Jäykkäpitkäpalko kukki jo vuonna 1982 Neuvostoliiton eli nykyisen Venäjän pienemmällä Saljut 7 -avaruusasemalla.

Vielä joulukuussa Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ilmoitti, että tsinniat eivät oikein pärjänneet avaruusaseman pienessä kasvihuoneessa.

Kelly pyysi lennonjohdoilta lupaa hoitaa kukkia ilman virallisia oppaita.

Kasvin lehdet olivat joko kippurassa tai niillä oli pisaroita. Astronautti Kelly tulkitsi, että kasvit olivat saaneet liikaa vettä eikä ilma vaihtunut kasvihuoneessa riittävästi. Tuulettimen säädöllä lehdet saatiin kuivemmiksi.

Omatoimisuutensa ansiosta Kellystä on tullut avaruusaseman epävirallinen puutarhuri.

Aiemmin avaruudessa on kasvatettu onnistuneesti esimerkiksi salaattia ja vehnää. Avaruusaseman astronautit ehtivät jo viime vuonna syödäkin itse kasvattamaansa salaattia.

Tsinnia on herkempi ulkoisille vaikutteille kuin vaikkapa salaatit. Se kasvaa mittaansa 60–80 päivässä.

Avaruusasemalle tehtiin pieni kasvihuone toukokuussa 2014, sanoo Nasan sivuilla Trent Smith, joka johtaa avaruusaseman kasvihankkeita. Tsinniaa ei valittu asemalle ulkonäön perusteella vaan sen kasvu auttaa tutkijoita ymmärtämään, miten kasvit kasvavat avaruuden mikropainovoimassa.

Nasan mukaan kasveja tarvittaneen matkalla Marsiin joskus vuoden 2030 jälkeen. Kasveista saa ravintoa, mutta ehkä ne myös lievittävät astronauttien koti-ikävää ahtaalla avaruusasemalla, jossa kaikki muu on rakennettua tai keinotekoista.

Vanhan sanonnan mukaan mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Tutkijat uskovat, että kasvienhoito edistää myös astronauttien mielenterveyttä, koska se tarjoaa mielekästä työtä, jonka tulokset näkyvät selvästi.

Kasvit myös muistuttavat pitkillä matkoilla ihmisen yhteydestä maahan. Kasvien hyödyistä on kokemusta eristyneistä paikoista, kuten Etelämantereen tutkimusasemilta.

Asemalla aiotaan kasvattaa tomaatteja vuonna 2017.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Reseptit