Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Synnytysten historia: Iilimadoilla, oopiumilla ja kloroformilla lähtivät kivut – ja taju

Kammottu lapsivuodekuume saattoi iskeä normaalisti sujuneen synnytyksen jälkeen, eikä siihen ollut parannusta.

Tiede
 
GREGORY DAVIES / SCIENCE PHOTO LIBRARY
Anatominen malli raskaana olevasta naisesta. Vatsa on avattu, jotta kohtu sikiöineen näkyy. Vahanukke on vuodelta 1850.
Anatominen malli raskaana olevasta naisesta. Vatsa on avattu, jotta kohtu sikiöineen näkyy. Vahanukke on vuodelta 1850. Kuva: GREGORY DAVIES / SCIENCE PHOTO LIBRARY

Sikiö on liian nuori jäädäkseen eloon. Seitsenkuisella olisi jo selviämisen mahdollisuus, mutta ei tällä kissanpennun tavoin ääntelevällä tytönrääpäleellä. Sen iho on läpikuultava ja utukarvan peittämä. Pienokainen kuitenkin kääritään vällyihin, pannaan tulisijan viereen lämpimään ja ruokitaan pipetillä.

Joukko tohtoreita käy tutustumassa vauvaan ja julistaa, ettei toivoa ole. Seuraa kuitenkin ihme: lapsi kasvaa, menettää nukkansa ja saa kynnet. Mutta viiden kuukauden päästä se kuolee tuhkarokkoon.

Kuvaus on The Lancet -lehdestä, arvostetusta lääketieteen julkaisusta. Kertomuksen vanhemmat ovat nuoria, eikä heidän häistään ole kuin puoli vuotta. Kirjoittaja todistelee huolellisesti, että hedelmöitys oli tapahtunut vasta avioitumisen jälkeen.

Anna Niiranen on tutustunut lukemattomiin tällaisiin tarinoihin, sillä hän tekee Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa synnyttämisen lääketieteellisestä kulttuurihistoriasta kuningatar Viktorian Britanniassa. Tutkimus kattaa vuodet 1840–1902.

Lähdeaineisto on valtava: kaksi kerran viikossa ilmestyvää lääketieteen julkaisua, The Lancet ja British Medical Journal, sekä nelisenkymmentä lääkäreiden kirjoittamaa teosta nuorille vasta-avioituneille naisille. Yhdistelmä tuottaa monipuolisen kuvan. Alan lehdet kuvaavat tavallisesti sitä, mikä on mennyt pieleen. Opaskirjat keskittyvät tilanteisiin, joissa isoja ongelmia ei ole.

Lisäksi niistä löytyy paksu kerros kulttuurihistoriaa. On pohdintoja siitä, miten uutuudet, kuten junalla matkustaminen ja polkupyöräily, sopivat raskaana oleville. On neuvoja naisille, jotka muuttavat miehensä työn perässä Intiaan.

Osa lääkäreistä kirjoittaa myös seksistä. He pitävät sitä luonnollisena osana avioliittoa ja nautintona myös naiselle. Niiranen sanookin, että käsitys seksuaalikielteisistä viktoriaaneista on osin myöhempien sukupolvien luoma myytti.

Niiranen uskoo, että oppaista on ollut hyötyä viktoriaanisen ajan naisille. Heillä ei ole juuri muita tiedonlähteitä kuin ystävättärensä – jotka lääkäreiden mielestä ovat huonoimpia mahdollisia valistajia, nuo kauhukertomusten levittäjät.

Mistä tietää, onko raskaus alkanut, eihän luotettavia testejä vielä ollut? Se on asiantuntijoidenkin mielestä vaikeaa –ja lääkärin maine on kiinni siitä, osaako hän tulkita merkkejä oikein. Eräs tohtori avautuu The Lancetissa: Yksi nainen pelkää olevansa raskaana. Toinen toivoo sitä. Kolmas luulee odottavansa vauvaa, vaikka on sairas. Neljäs kantaa lasta, mutta kuvittelee olevansa sairas.

Kuukautisten loppuminen, muutokset rinnoissa, aamupahoinvointi ja ensimmäiset sikiön liikkeet todistavat raskaudesta, mutta eivät aina, muistuttavat lääkärit. Vuotoja voi olla odottajallakin, ja vauvan potkut vatsassa saattavat paljastua ilmavaivoiksi.

Jos tuleva äiti hoitaa itseään hyvin, synnytys sujuu ongelmitta, korostavat Viktorian ajan lääkärit. He varoittavat ”pehmeän sohvan vaaroista”, suosittelevat päivittäisiä kävelyjä ja kiittelevät kylpemisen hyötyjä. Raskaana olevan pitää noudattaa terveellistä ruokavaliota mutta ei syödä kahden edestä.

Sen sijaan hänen tulee hengittää kahden edestä ja tuulettaa huoneita usein. Terveyden asiantuntijat painottavat raittiin ilman merkitystä. He paheksuvat yläluokan naisia, jotka eivät mene ajoissa nukkumaan vaan viettävät iltoja tanssisalien raskaassa ilmassa.

Jotkut lääkärit ilmaisevat huolensa siitä, että länsimainen elämäntyyli on vienyt naisilta kyvyn synnyttää. Heillä on myös fantasioita Euroopan ulkopuolisista kansoista, jotka synnyttävät kivutta.

1800-luvulla lapset syntyvät kotona. Sitä varten pitää olla rauhallinen huone, ohjeistavat lääkärit. Joku neuvoo jopa sopivan verhojen värin. Se on punainen.

Monet oppaiden laatijat ottavat kantaa siihen, kuka saa olla läsnä synnytyksessä. Vielä edellisellä vuosisadalla lapsen saattaminen maailmaan oli ollut naisten rituaali. Mies pääsi mukaan vain, kun tarvittiin kirurgia.

Viktorian ajalla lääkärit suosittelevat, että apuna olisi lääkärin ja hoitajan lisäksi synnyttäjän naispuolinen ystävä, jolla on lapsia. Oma äiti ei tehtävään sovellu. Siitä, voiko vauvan isä osallistua, ei vallitse yksimielisyyttä.

Lääkäri vai kätilö? Lääkärit kirjoittavat kätilöistä varsin ikävästi, mutta toisaalta esittävät näille vaatimuksia, jotka ihmisen on mahdoton täyttää. Oman arvonsa he kyllä tuntevat: heidän mielestään vain lääkärikunta osaa lukea Luonnon kirjaa.

Käytännössä asuinpaikka ja sosiaalinen asema määräävät, kumman synnyttäjä saa avukseen. Kaupunkien yläluokka suosii lääkäreitä. Kuningatar Viktorian yhdeksässä synnytyksessä paikalla on molempia.

Lääkärit kannustavat synnyttäjiä liikkumaan kohdunsuun avautumisvaiheen aikana. Kun ponnistusvaihe alkaa, naisen tulee asettua vasemmalla kyljelleen ja vetää polvensa koukkuun. Näin kehottavat oppaiden kirjoittajat kautta linjan, toteaa Niiranen.

Useimpien 1800-luvun lääkäreiden mielestä synnyttämiseen kuuluu tietty määrä kipua ja epämukavuutta. Toisaalta opaskirja vuodelta 1902 julistaa, että yksikin minuutti kipua on epäinhimillistä. Koko tutkimusaineistossa vallitsee näkemys, että kivunlievitystä tarvitaan ainakin vaikeimmissa tapauksissa.

Synnyttäjien tuskia helpotetaan oopiumilla ja siitä valmistetulla laudanumilla. 1840-luvun lopussa käyttöön otetaan kloroformi, joka vie poltot, mutta joskus myös tajun ja voi aiheuttaa vaarallisia sydämen rytmihäiriöitä.

Lääkärit tiedostavat uuden lääkkeen riskit ja myöntävät, että sen annostelu on vaikeaa. Aineella on kuitenkin arvovaltainen kannattaja: kuningatar Viktoria käyttää sitä kahdessa viimeisessä synnytyksessään ja lähettää pullollisen myös vanhimmalle tyttärelleen, joka on avioitunut Saksan tulevan kruununperijän kanssa.

Sittemmin kloroformi on kadonnut synnytyssaleista. Historiaan ovat jääneet myös iilimadot, joita viktoriaaniset lääkärit panevat odottavan äidin mahalle karkottamaan vatsakipuja.

Kohdunlaskeumiin he saattavat määrätä sellaisia hirvityksiä kuin puisia pessaareja. Niistä muuan nainen toteaa potilaskertomuksessaan, että kärsii mieluummin vaivasta kuin hoidosta.

Lapsivuodeaika on 1800-luvulla nimensä mukainen. Suuren rasituksen jälkeen on levättävä kunnolla. Ainakaan viikkoon ei saa nousta edes istumaan ja kuukausi on keskityttävä paranemiseen.

Lapsivuodekuumetta kammoavat kaikki. Se on Viktorian ajalla keuhkotaudin jälkeen yleisin hedelmällisessä iässä olevien naisten kuolinsyy. Taudinkuvaan kuuluvat korkea kuume, kovat kivut ja sekavuus. Tappava vitsaus voi iskeä normaalisti menneen synnytyksen jälkeen.

Lääketieteellisissä artikkeleissa sairauden syitä ja olemusta pohditaan suorastaan kuumeisesti. Oppaissa se kuitataan useimmiten lyhyesti: liian vaikea aihe tässä käsiteltäväksi.

Streptokokkien aiheuttamaan laajaan infektioon löytyy tehokas hoito vasta seuraavalla vuosisadalla, jolloin antibiootit otetaan käyttöön.

Viktorian ajalla keisarileikkaus merkitsee usein kuolemantuomiota äidille. Siitä tulee melko turvallinen 1800-luvun lopulla, kun leikkaustekniikka ja bakteereiden torjunta paranevat.

Emme muuten puhuisi Viktorian ajasta ilman yhtä, kolmen ihmisen kuolemaan johtanutta synnytystä.

Tulevan kuningas Yrjö IV:n ainoa tytär ja vallanperijä, prinsessa Charlotte menehtyi vuonna 1817 synnytettyään kuolleen pojan. Kolmen kuukauden päästä synnytyslääkäri ampui itsensä. Kruunun sai lopulta Charlotten serkku Viktoria.

GREGORY DAVIES / SCIENCE PHOTO LIBRARY
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Reseptit