Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Raportti: Pölyttäjien katoaminen uhkaa koko maailman ruuantuotantoa

Muun muassa monet hyönteis- ja lintulajit ovat elintärkeitä maailmantaloudelle ja ihmisten terveydelle, raportin tekijät muistuttavat

Tiede
 
Tatu Paulaharju
Mehiläislajien katoamisella on laajat seuraukset viljelykasvien tuotantoon.
Mehiläislajien katoamisella on laajat seuraukset viljelykasvien tuotantoon. Kuva: Tatu Paulaharju

Luonnon tärkeiden pölyttäjäeläinlajien katoaminen saattaa johtaa maailmanlaajuiseen ruokapulaan, tuore kansainvälinen raportti varoittaa. Raportista kertovan The New York Times -lehden (NYT) mukaan lintujen ja mehiläisten lisäksi muun muassa ampiaisten, perhosten, koppakuoriaisten ja lepakkojen kannat ovat pienentyneet hälyttävästi.

Ilman maailmanlaajuisia toimenpiteitä sukupuutto uhkaa yhä useampaa eläinlajia, raportti toteaa.

Ensimmäisen näin kattavan selvityksen pölyttäjien tilanteesta julkaisi perjantaina hallitusten välinen Ipbes-ryhmä. Vuonna 2012 YK:n tuella perustettu ryhmä tuottaa tieteellistä tietoa ympäristöstä ja ekosysteemeistä poliittisen päätöksenteon perustaksi.

Pölyttäjät mahdollistavat hedelmien ja vihannesten sekä monien pähkinälajien ja kukkakasvien kasvun.

Pölytyksestä riippuvaiset kasvit muodostavat 35 prosenttia maailman viljelyskasvien tuotannosta, joka tarjoaa työtä miljoonille ihmisille, NYT kirjoittaa.

Raportin mukaan ainakin yhdeksän prosenttia Euroopan mehiläis- ja perhoslajeista on vaarassa hävitä kokonaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan pölyttäjien häviäminen heijastuu suoraan esimerkiksi omenien, marjojen ja kahvin tuotantoon.

Pölyttäjiä uhkaavat muun muassa tuholaismyrkyt, elinympäristöjen katoaminen, taudit ja ilmastonmuutos. Tutkimuksen mukaan viljelykasvien geenimanipuloinnin vaikutuksista pölyttäjiin ei tiedetä vielä tarpeeksi.

”Pölyttäjät ovat äärimmäisen tärkeitä maailmantaloudelle ja ihmisten terveydelle”, toteaa tutkimusta johtanut Zakri Abdul Hamid Reutersille.

Hänen mukaansa ihminen voi kuitenkin tehdä paljon uhkaavan tilanteen muuttamiseksi. Esimerkiksi hyönteismyrkkyjä voidaan korvata luonnonmukaisella tuholaistorjunnalla.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!