Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Urheilijat alkavat kärytä geeneistä – Rion jälkeen kaikki dopingnäytteet analysoidaan uudella geenitestillä

Uusi testi paljastaa epoon liittyvän geenidopingin käytön.

Tiede
 
Mari Heikkilä
Tästä on kyse

Dopingiin sopivia geenejä on monia

  Geenidopingissa elimistöön siirretään viruksen tai plasmidin eli rengasmaisen dna-molekyylin avulla geenejä, jotka tuottavat haluttua, urheilijan suorituskykyä parantavaa yhdistettä.

  Yksi keino on siirtää ruiskeen avulla epon tuotannosta vastaava geeni lihaskudokseen.

  Rion olympialaisten jälkeen tutkitaan ensimmäistä kertaa kaikkien urheilijoiden näytteet epo-geenidopingin varalta.

  On lukuisia muita geenejä, joiden siirrosta urheilijat saattaisivat hyötyä. Niitä ei vielä testata.

  Geeninsiirroilla voidaan lisätä lihaksen kokoa, lihassolujen määrää, mitokondrioiden eli solujen energiatehtaiden määrää tai parantaa lihaksen verisuonitusta tai kivunsietokykyä.

Anti-dopingin uusi aikakausi on alkanut: jatkossa urheilijat voivat kärytä myös geeneistä. Australiassa kehitetty geenidopingtesti ei aivan ehtinyt rutiinikäyttöön ennen Rion olympialaisten alkua, mutta tutkijat aikovat analysoida urheilijoiden näytteet jälkikäteen.

”Emme tiedä, onko geenidopingia käytetty, mutta on selvää, että se on mahdollista – on ollut jo pitkään”, totesi Tukholman Karoliinisen instituutin professori Carl Johan Sundberg heinäkuussa EuroScience Open Forumissa Manchesterissa. Hän on myös Maailman anti-dopingtoimiston Wadan geeni- ja soludopingryhmän jäsen.

Geenidopingia on ollut mahdollista harrastaa yli vuosikymmenen ajan ilman, että sitä on kyetty rutiinisti testaamaan.

Kohta käyttöön tuleva uusi testi paljastaa ainoastaan epoon eri erytropoetiiniin liittyvän geenidopingin käytön. Muita mahdollisia dopingin kohteita on lukuisia. Ne vaikuttavat kestävyyteen, voimaan tai kivunsietoon.

Eläinkokeet ovat osoittaneet geenien muokkaamisen hyödyt.

Esimerkiksi tutkijoiden kehittämä ”maratonhiiri” kykeni juoksemaan ennen uupumistaan lähes tuplamatkan lajitovereihinsa verrattuna. Hiiren elimistö tuotti ylimäärin ppardelta-proteiinia, joka sai lihakset polttamaan rasvaa sokerin sijaan.

Koska rasva-aineenvaihdunta on aerobista, hiirelle kehittyi normaalia enemmän kestävyysjuoksussa tarvittavia aerobisesti toimivia lihassäikeitä. Siitä tuli erinomainen kestävyysjuoksija.

Ensimmäistä kertaa geenidoping nousi tapetille jo vuonna 2006. Tuolloin kävi oikeudenkäynnissä ilmi, että saksalainen yleisurheiluvalmentaja Thomas Springstein oli pyytänyt epämääräisiltä tahoilta käyttöönsä Repoxygeniä, epon tuotantoa lisäävää geenilääkettä.

Lääkeyhtiö Oxford Biomedica oli kehittänyt sen 2000-luvun alussa anemian hoitoon, mutta se ei ollut päätynyt myyntiin.

Epo on ihmisellä luontaisestikin esiintyvä hormoni, joka kiihdyttää punasolujen muodostumista luuytimessä. Kun punasoluja on enemmän, hapen kuljetus kudoksiin tehostuu ja suorituskyky paranee.

Perinteisessä dopingissa epoa piikitetään suoraan elimistöön, mutta geenidopingissa solut valjastetaan tuottamaan sitä itse. Soluihin voidaan siirtää epon mukana sen tuotantoa säätelevä geeni. Säätelygeenin ansiosta epoa tuotetaan vain tarvittaessa, eli silloin, kun kudoksia uhkaa hapenpuute.

Tällöin sitä ei ole jatkuvasti ylimäärin verenkierrossa.

Geenidopingin toteaminen on hankalaa juuri siksi, että dopingaineet ovat ihmiselimistössä luontaisesti esiintyviä yhdisteitä.

Rion olympialaisiin kehitetty menetelmä perustuu siihen, että luonnollinen epo-geeni sisältää neljä intronia, eli koodaamatonta dna-jaksoa, jotka leikataan lähetti-rna:sta pois ennen proteiinin valmistamista.

Keinotekoisessa epo-geenissä näitä introneita ei esiinny. Tämä näkyy verinäytteessä.

Suunnitteilla on myös muita strategioita geenidopingin havaitsemiseen. Yksi perustuu siihen, että geenisiirroissa hyödynnetään monesti kuljettimina viruksia, jotka ovat mestareita tunkeutumaan soluihin ja ujuttamaan sinne vierasta perimää.

Tämä voi jättää jälkensä, sillä verestä voidaan löytää virukselle tyypillisiä proteiineja.

Doping voidaan havaita myös siitä, että geeninsiirron avulla tuotettu proteiini on erilainen kuin luontaisesti elimistössä esiintyvä.

Syy on se, että eri solutyypit sokeroivat valmistamansa proteiinit eri tavoin – geenidopingilla lihassoluissa tuotettu epo on erilaista kuin munuaisissa tuotettu luomu-epo.

Samalla perusteella tutkijat kykenevät havaitsemaan, jos urheilija piikittää itseensä lääke-epoa, joka on tyypillisesti tuotettu hamsterin soluilla.

On epäilty, että geenien lisäksi urheilijoita doupataan kantasoluilla. Silloin voi olla vaikea määritellä, onko kyseessä doping vai tarpeellinen lääketieteellinen hoito.

Vuonna 2012 paljastui, että malesialainen sulkapallon olympiamitalisti Lee Chong Wei oli saanut kantasoluhoitoja päästäkseen nilkkavammansa jälkeen olympiakuntoon. Hän kärähti, kun näytteestä löydettiin kiellettyä, kantasoluhoitoon liittyvää tulehdusta estävää lääkettä, deksametasonia.

Kansainvälinen sulkapalloliitto antoi Leelle kahdeksan kuukauden kilpailukiellon. Se totesi, ettei tämä ollut käyttänyt kantasoluhoitoa huijaustarkoituksessa, mutta oli ollut liian huoleton.

Kantasolusiirrot ovat olleet lääketieteellisessä käytössä jo 40 vuotta, joten ei olisi ihme, jos niitä olisi kokeiltu myös vilppiin.

Solut voivat muuttua elimistön eri soluiksi ja vaikuttaa monella tapaa positiivisesti elimistön toimintaan. Ne voidaan ruiskuttaa verisuoneen tai haluttuun kudokseen.

Kantasoluja otetaan usein luuytimestä, mutta nykyisin niitä voidaan valmistaa myös ihmisen omista ihosoluista ips-tekniikalla. Se helpottaa saatavuutta. Ensimmäiset potilaskokeet ips-soluilla ovat tosin vasta käynnissä.

Yksi vaihtoehto on siirtää soluja elimistöön kapselissa, suojakuoren sisällä. Silloin ne ovat kuin elimistöön rakennettuja solutehtaita, jotka vapauttavat haluttuja yhdisteitä.

Menetelmää on kehitetty muun muassa Parkinson-potilaille panemaan vauhtia dopamiinin valmistamiseen ja munuaistautia sairastaville tehostamaan epon tuotantoa. Suojakuori estää soluja sekoittumasta elimistön omien solujen kanssa – ja kapselit voidaan tarvittaessa poistaa elimistöstä.

Riskit geeni- tai soludouppauksessa ovat suuret. Elimistön puolustusjärjestelmä voi reagoida yllättävästi, jopa hengenvaarallisesti. Seurauksena voi olla monia ongelmia, kuten syöpiä, sydän- ja aivohalvauksia, virusinfektioita ja lihasvaurioita.

Terveyshaitat eivät näy estävän perinteisenkään dopingin käyttöä.

Seuraava haaste on jo näköpiirissä. Sundberg epäilee, että urheilijat saattavat kiinnostua Crispr-tekniikasta. Sillä voidaan muokata alkion geenejä ja luoda tulevaisuuden superurheilijoita.

Tämä saattaa kuulostaa scifiltä, mutta ei ehkä kohta enää ole sitä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!