Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kivuton synnytys uuden puudutusaineen avulla

Tiede
 
Helsingin Sanomat

1966 Elokuussa Uusi ruotsalainen puudutusmetodi helpottaa ratkaisevalla tavalla synnytystä. Juuri synnytyksen alkuvaiheessa ruiskutetaan naisen kohtuun molemmille puolille erästä uutta Ruotsissa valmistettua puudutusainetta sekä adrenaliinia.

Puudutuksen vaikutus on saatu kestämään jopa kolme tuntia, ja synnytys on ollut käytännöllisesti katsoen kivuton.

Sekä eräissä tämänpäiväisissä lehdissä julkaistuista kirjoituksista että television jakamasta valistuksesta päätellen keksintöä pidetään Ruotsissa varsin huomattavana.

Boforsin valmistetta olevaa paikallispuudutukseen käytettävää ainetta, jota ovat edeltäneet monivuotiset kokeilut, ei ole vielä markkinoitu, mutta kokeiluissa siitä on käytetty työnimeä Lac 43. Kyseessä olevan puudutusainehdistelmän keksijä on Västervikin naistensairaalan ylilääkäri, dosentti Gustav Hedberg.

Ruotsalaista keksintöä esittelevien tietojen yhteydessä todetaan Yhdysvaltojen ehättäneen kyseessä olevan paikallispuudutuksen alalla vielä askelta pidemmälle. Amerikkalaiset naistenlääkärit käyttävät näet tarkoitukseen ohuita muovikatetreja, joiden avulla synnyttäjälle voidaan jatkuvasti antaa puuduttavaa ainetta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!