Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sääsatelliittiarmeijasuunnitteilla NL:ssa

Tiede
 
Helsingin Sanomat

Elokuussa 1966

Moskova 22. 8. (UPI) Neuvostoliiton hallituksen äänenkannattaja Isvestija on kertonut Neuvostoliiton suunnittelevan kokonaisen satelliittiarmeijan lähettämistä avaruuteen. Näiden satelliittien avulla uskotaan saatavan säännöllisiä ja luotettavia tietoja maapallon sääoloista. Lehden mukaan näiden satelliittien lähettämien tietojen mukaan voitaisiin kahdesti päivässä laatia sääennusteet.

Vuonna 1962 tehdyn neuvostoliittolais-amerikkalaisen sopimuksen mukaan Kremlin olisi annettava nämä tiedot myös Yhdysvaltojen käytettäväksi. Amerikkalaiset piirit ovat ilmoittaneet, ettei Neuvostoliitto ole luovuttanut näitä tietoja. Tämän katsotaan kuitenkin johtuvan siitä, että Neuvostoliiton avaruusohjelma ei ole toistaiseksi sisältänyt sääsatelliitteja.

Amerikkalaiset ovat kuitenkin ilmoittaneet, että mikäli Neuvostoliitto aloittaa sääsatelliittien lähetyksen, Yhdysvallat ryhtyy vaatimaan siltä säätietoja.

Isvestija ilmoitti, että Neuvostoliiton Kosmos-122 on maan ainoa sääsatelliitti. Satelliitti on sama, jonka lähetystä Ranskan presidentti de Gaulle oli seuraamassa Neuvostoliiton matkansa yhteydessä. Länsimaissa on uskottu, että viime lokakuussa lähetetty Kosmos-92 olisi myös ollut sääsatelliitti. Mutta Neuvostoliitto ei ole koskaan vahvistanut tätä otaksumaa.

Isvestijassa julkaistussa artikkelissa Jevgeni Fiodorov ilmoitti Kosmos-122 lähettävän kahdesti päivässä televisiokuvia, sekä päivällä että yöllä, maapallon pilvimuodostumista. Fiodorov totesi, että amerikkalaiset olivat tehneet pioneerityön tällä alalla, mutta huomautti samalla, että amerikkalaiset satelliitit eivät lähetä kuvia illalla.

Fiodorov arveli, että säätilan ennustamiseen tarvittaisiin kaksi tai kolme jatkuvasti toimivaa sääsatelliittia, jotka lähettäisivät maahan kuvia kerran tai kaksi päivässä.

Moskovan ja Washingtonin välille on avattu kaukokirjoitinyhteys erityisesti säätietojen vaihtamista varten. Toistaiseksi tämän yhteyden käyttö on ollut hyvin yksipuolista, koska Neuvostoliitto ei ole lähettänyt lainkaan avaruudesta käsin ennusteltuja säätiedoituksia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!