Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kiinteä metallinen vety voisi olla suprajohtavaa, suprajuoksevaa ja polttoaineena supertehokasta

Isaac Silvera, 79, on ikänsä yrittänyt kesyttää universumin yleisintä alkuainetta uusiin muotoihin.

Tiede
 
Jarmo Wallenius
Vesa-Matti Väärä
Isaac Silvera on omistanut lähes koko uransa vedylle.
Isaac Silvera on omistanut lähes koko uransa vedylle. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Kuka

Vedyn kiinteyttäjä

  Isaac ”Ike” Silvera on tunnettu atomaarisen vetykaasun ja metallisen vedyn tutkija.

  Harvardin yliopiston Lyman-laboratorion fysiikan professori.

  Syntynyt Aleppossa Syyriassa 1937.

  Opiskellut fyysikoksi Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa. Väitteli 1965.

  Kävi ensimmäisen kerran Suomessa 1975 Espoon Otaniemessä matalien lämpötilojen konferenssissa.

  Vaimo kiinteistönvälittäjä Lily Silvera, perheessä neljä aikuista lasta.

  Harrastaa sulkapalloa ja talvisin laskettelua. On kokeillut Suomessa myös murtomaahiihtoa.

H tarkoittaa vetyä ja nöyryyttä – ”H stands for hydrogen and humility”. Näin kirjoitti John S. Rigden populaarissa tiedekirjassaan Hydrogen (2002).

Vety on maailmankaikkeuden yleisin alkuaine. Sitä on näkyvästä universumista 75 prosenttia. Isaac Silvera, Harvardin huippuyliopiston 79-vuotias fysiikan professori, on omistanut lähes koko uransa vedylle.

Silvera meni 1960-luvun puolivälissä töihin Nasan tärkeimmän alihankkijan, North American Aviation -yhtiön laboratorioon ja ajautui vetytutkimuksen pariin Apollo-avaruusohjelman myötä.

Aihe pitää tutkijansa nöyränä. Silveran tutkimusryhmä onnistui vuonna 1979 ensimmäisenä stabiloimaan kaasumaista atomaarista vetyä. Tavoitteena oli aineen uuden olomuodon, Bosen-Einsteinin tiivistymän aikaansaaminen.

Uuden olomuodon synnyttäminen onnistui kuitenkin vasta 1995 alkalimetalleilla. Vedystä Bosen-Einsteinin tiivistymä saatiin lopulta aikaan 1999. Koetta ei ole sen jälkeen toistettu.

Silvera oli tuolloin jo siirtynyt metallivedyn tutkimukseen.

”Minulla näyttää olevan taipumusta tarttua vaikeisiin ongelmiin”, hän toteaa Turussa.

Siellä hän osallistui elokuun lopulla Kakskerrassa järjestettyyn kryo- ja kvanttikidekonferenssiin.

Avaruuden rajattomilla selillä ja sumuissa vety esiintyy tavallisimmin yksiatomisena kaasuna. Maapallolla sitä on kaksiatomisena kaasuna sekä happeen sitoutuneena vedessä.

Aurinkokuntamme kaasujättiläisten Jupiterin ja Saturnuksen sisuksissa vedyn oletetaan esiintyvän metallisena nesteenä. Siellä se on miljoonien ilmakehien paineessa ja tuhansien asteiden lämpötilassa.

Tällaisen metallisen vedyn uskotaan olevan vastuussa planeettakuntamme suurimmista magneettikentistä. Tästä halutaan nyt saada selvyyttä myös Jupiteria kiertävällä Juno-luotaimella.

Kiinteän metallisen vedyn olemassaolo ennustettiin jo vuonna 1935. Siitä asti kiinteää vetyä on pyritty synnyttämään korkeassa paineessa ja matalassa lämpötilassa. Vielä sitä ei ole pystytty yksiselitteisesti saamaan aikaan laboratoriossa. Kiinteä metallivety odottaa siis löytäjäänsä.

Optimistisesti on otaksuttu, että metallinen vety olisi timantin lailla metastabiilia eli se pysyisi kiinteänä myös huoneen lämpötilassa ja normaalissa paineessa. Lisäksi oletetaan, että metallivety olisi silloin suprajohde, eli sähkö virtaisi siinä ilman vastusta.

Jos nämä oletukset pitävät paikkansa, metallivety avaisi uuden väylän elektroniikka- ja informaatioteknologian sovelluksille. Se olisi myös tehokkain mahdollinen polttoaine ja voisi korvata avaruusraketeissa käytettävän kylmän vetysohjon.

Teorian mukaan nestemäinen metallivety olisi myös suprajuoksevaa. Toisin sanoen se virtaisi kitkatta.

1970-luvulla Amsterdamin yliopistossa Silvera pyrki kasvattamaan metallivetyä kerroksittain metallipinnoille. Se ei onnistunut. Sitten hän alkoi kehittää molekulaarisen vedyn korkeapainetutkimusta.

”Rakensin yhdentoista Amsterdamin-vuoteni aikana myös ensimmäiset timanttilasikammioni metallivedyn valmistamista varten”, Silvera kertoo. Sellaisia pöydälle sopivia, kolapullon kokoisia puristuskammioita hän käyttää tänäkin päivänä.

Kilpajuoksuun metallivedyn löytämiseksi osallistuu myös megakoon laitteistoja. Yksi on Lawrence Livermoren laboratorion laserkoneisto, joka on tarkoitettu fuusion tutkimiseen. Toinen koe hyödyntää Sandia-laboratorion Z-koneen 80 terawatin sähköpulsseja.

Silvera ei näe tarkoituksenmukaisena näiden kalliiden laitosten käyttöä tarkoitukseen vaan epäilee, että taustalla on tiedepolitiikkaa.

Virheelliset tutkimukset päätyvät alalla nopeasti roskakoriin tai tulevat alasammutuiksi.

Silvera on ampunut usein. Hän on osoittanut paikkansa pitämättömiksi arvovaltaisimmissakin julkaisuissa julistettuja metallivetylöytöjä ja uuden olomuodon syntymiä, viimeksi tänä kesänä.

”Niin ei saa ystäviä, mutta tieteellä on tapana ottaa luotettavia edistysaskelia nimenomaan epäilyn ja tulosten kriittisen tarkastelun kautta”, Silvera sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!