Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Rotille on viritetty kekseliäitä ansoja vuosisatojen ajan – HS esittelee kaksitoista surmanloukkua

Yli satavuotias loukku pyydysti hiiren museossa ja pääsi uutisiin.

Tiede
 
Heidi & Hans-Jürgen Koch / MVphotos
Brasilialainen loukku surmaa jyrsijän seivästämällä. Kun eläin hamuaa syöttiä ja laukaisee loukun, sen päälle putoaa terävillä piikeillä varustettu painava levy.
Brasilialainen loukku surmaa jyrsijän seivästämällä. Kun eläin hamuaa syöttiä ja laukaisee loukun, sen päälle putoaa terävillä piikeillä varustettu painava levy. Kuva: Heidi & Hans-Jürgen Koch / MVphotos

”Kun on kyse tappamisesta, ihmisen mielikuvituksella ei ole rajaa”, professori Heikki Henttonen hymähtää.

Metsäeläintieteen professori on pyydystänyt puolen vuosisadan aikana myyriä, sopuleita, päästäisiä, metsähiiriä, hiiriä ja rottiakin.

Nyt Henttonen tarkastelee asiantuntijana valokuvia hiirenloukuista, jotka valokuvaajapari Heidi ja Hans-Jürgen Koch on ikuistanut eri puolilta maailmaa.

Kuvien pyydyksistä liima-ansa pysäyttää Henttosen. Jyrsijä jää siihen kiinni ja nääntyy. Liima-ansaa ei pitäisi myyrätutkijasta käyttää ollenkaan.

”On eläinsuojelulain vastaista, jos eläin kituu hitaasti kuoliaaksi.”

Luonnonvarakeskuksen tutkijana hän käyttää ruotsalaisen perheyhtiön tekemää loukkua, joka ei tapa eläintä. Henttonen seuraa merkittyjen eläinyksilöiden elinkaarta. EU:n rahoitusta hakevan tutkijan pitää tarkasti selittää, miten hän pyydystää tutkimuskohteensa.

Tavallinen kansalainen sen sijaan on aina halunnut armotta eroon vahinkoja aiheuttavista hiiristä ja rotista.

Loukkujen kuvaajat kertovat nähneensä loukun kuvan 8 000 vuotta vanhan luolan seinässä Val Camonicassa Italiassa.

”Voisi hyvin kuvitella, että kun riisinviljely alkoi Kaakkois-Aasiassa aikojen alussa, rottaongelma ja rotanpyynti alkoivat samalla. Ja sama ongelma jatkuu edelleen”, Henttonen tuumii.

Yhdysvalloissa ja Britanniassa patentoitiin 1800-luvun lopussa kierrejousella toimivia loukkujen klassikkoja, joissa kierrejousi pamauttaa metallilangan jyrsijän niskaan. Niiden versioita myydään yhä paljon.

Vanhatkin loukut voivat toimia mainiosti. Britanniassa yli sata vuotta vanha pyydys pyydysti vastikään maaseutumuseossa hiiren. Se nousi jopa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n uutiseksi.

Nykyisin on sähköiskulla tappavia loukkuja, jotka siirtävät raadot piiloon odottamaan seuraavaa uhria ja loukun tyhjentämistä. Toinen loukkumalli tappaa hiilidioksidilla.

Eläin pitää joka tapauksessa ensin houkutella pyydykseen. Loukkujen moninaisuus kertoo, että jyrsijöiden juksaaminen on ollut vaikeaa.

Esimerkiksi isorotta Rattus norwegicus on Henttosen mukaan älykäs neofoobikko. Se epäilee uusia asioita ja oppii. Jos joku porukasta jää loukkuun, kaverit eivät mene samaan halpaan.

Henttonen vinkkaa, että loukut voi panna eläinten reiteille ensin virittämättöminä vaikka pariksi viikoksi, jotta niistä häviää uuden ja oudon haju. Silti rotta voi yhä olla epäluuloinen.

Myrkyttäminen on Henttosen mukaan jo yleisin keino hiiriä ja rottia vastaan. Sekin vaatii osaamista ja malttia.

”Rotan myrkyttäminen on oma taiteenlajinsa. Jos se saa oireita jostakin syötistä vaikkapa vuorokauden aikana, se tietää mistä oireet ovat peräisin”, Henttonen muistuttaa.

Siksi nykyiset rotanmyrkyt tehoavat yleensä hitaasti. Vie päiviä, ennen kuin myrkky ohentaa eläimen vertan niin paljon, että se kuolee sisäisiin verenvuotoihin.

Rotissa on esiintynyt maailmalla jo melko kauan resistenssiä eli vastustuskykyä eri myrkyille. Britanniassa viestimet ovat varoitelleet miljoonista ”superrotista”.

Myrkkyjen valmistaja painottaakin, että myrkkyä saa käyttää enintään viisi viikkoa yhteen menoon, ja jatkuva käyttö on kielletty.

”Resistenssi perustuu perinnöllisiin mutaatioihin ja voi levitä. Loukut eivät välttämättä jää historiaan”, Henttonen pohtii.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!