Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tutkijat lukivat 1800 vuotta vanhoja, tulipalossa hiiltyneitä kirjoituskääröjä avaamatta niitä

Röntgenmikrotomografia onkii kirjaimet esiin vaikka palaneista pergamenttirullista – vaurioittamatta niitä yhtään enempää.

Tiede
 
Kirsi Heikkinen
Näin tutkijat lukivat toorakäärön avaamatta sitä
Näin tutkijat lukivat toorakäärön avaamatta sitä
Vanhan pergamentin auki rullaaminen olisi voinut tuhota sen, mutta tutkijat keksivät tavan lukea tekstin muutenkin.

1970-luvulla Israelin En-Gedistä löytyi jäänteet synagogasta, joka oli tuhoutunut tulipalossa noin 600 jaa. Arkeologit paikansivat ryönän seasta kaapin, jollaisessa on tapana säilyttää hepreankielistä toora-kääröä. Siihen on kirjoitettu viisi Mooseksen kirjaa.

Kaapissa oli hiiltyneitä pötkylöitä, jotka näyttivät eläimen nahasta valmistetun pergamenttirullan kappaleilta. Ne olivat kuitenkin niin pahoin vaurioituneita, että tutkijat eivät uskaltaneet tehdä niille mitään. Kääröt vain pakattiin varovasti säilöön.

Mustuneet kääryleet lojuivat varaston hyllyllä neljäkymmentä vuotta, kunnes israelilaistutkijat Pnina Shor ja Yosef Porath päättivät yrittää tutkia niitä tietokonekerroskuvauksella. Tällä läpivalaisumenetelmällä voisi kurkata käärön sisään ilman, että sitä tarvitsisi rullata auki. Avukseen kaksikko pyysi muiden muassa yhdysvaltalaisen tietojenkäsittelytieteen professorin William Brent Sealesin.

Vuosi sitten ryhmä kertoi lehdistötilaisuudessa analysoineensa kääröstä kappaleen, ja se näytti sisältävän tekstiä kolmannesta Mooseksen kirjasta.

Nyt työ on edennyt niin, että hiiltyneestä kirjoituskääröstä on avattu virtuaalisesti jo viisi kieppiä, ja kaksi tekstisaraketta on saatu esiin. Ne kattavat kaksi ensimmäistä lukua kolmannesta Mooseksen kirjasta. Kirjaimet ovat yhtä luettavia kuin ne olisivat ehjässäkin käärössä, tutkijat iloitsevat.

Miten pergamenttirullan lukeminen sitten onnistuu ilman, että sitä fyysisesti avataan? Vastaus on röntgenmikrotomografia. Siinä missä tavallinen röntgenkuva on yksi läpivalaisukuva, tomografiassa näyte läpivalaistaan monesta eri suunnasta, ja tiedot yhdistetään tietokoneella.

Ensin rullasta otettiin poikkileikkauskuvia, ja materiaalin tiheyserojen perusteella käärön sisuksista muodostettiin kolmiulotteinen kuva. Sitten rulla ”avattiin”. Tietokoneohjelma kävi jokaisen kerroksen pinnan pikkutarkasti läpi. Se erotti, missä kohtaa oli mustetta, missä ei.

Koska tekstiä on hankala lukea rullalta ruudultakaan, tietokoneohjelma litisti 3d-kuvan vielä kaksiulotteiseksi. Ja jotta tulos olisi mahdollisimman tarkka, monivaiheinen analyysi tehtiin aina pienestä palasta palanutta pergamenttia kerrallaan. Lopuksi irralliset osat liimattiin virtuaalisesti yhteen.

Paleografisen käsiala-analyysin perusteella En-Gedin käärö olisi kopioitu ensimmäisen ja toisen vuosisadan taitteessa, eli se olisi saman ikäinen kuin vanhimmat niin kutsutuista Kuolleenmeren kääröistä. Ne löytyivät Qumranista, joka sijaitsee noin neljänkymmenen kilometrin päässä En-Gedistä.

Hiiliajoituksen mukaan on mahdollista, että En-Gedin teksti on kirjoitettu jo 200-luvulla, mutta todennäköisimmin kuitenkin 200–300-luvulla. Se on silti varhaisin tunnettu raamatullinen hepreankielinen kirjoitus, joka on löytynyt synagogasta, tutkijat toteavat.

Tutkimuksen julkaisi Science Advances.

S. Halevi, Leon Levy Dead Sea Scrolls Digital Library, IAA.
Toorakääröistä oli paljon jäljiltä jäljellä vain hiiltyneet pötkäleet.
Toorakääröistä oli paljon jäljiltä jäljellä vain hiiltyneet pötkäleet.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Reseptit