Valikko
Tiede

Kuumuus ja kuivuus on syönyt Euroopan viljasadosta jopa viidenneksen

Kattavin tutkimus tähän asti osoitti, että maailman sadot ovat kutistuneet ilmastosyistä 1964–2007.

Ilmaston muuttuminen on syönyt satoamme jo puoli vuosisataa, kertoo Naturen julkaisema tutkimus.

Siinä kanadalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat yhdistelivät tietoja yhteensä 16 viljalajin tuotannosta 117 maassa vuosina 1964–2007. Näitä tietoja verrattiin kaikkiaan 2 800 maapallonlaajuiseen ilmastokatastrofiin samalta ajanjaksolta.

Tutkijat saivat selville, että kuivuus ja äärimmäinen kuumuus ovat vähentäneet satoja keskimäärin 9–10 prosentilla. Viime vuosina kuivuuden aiheuttamat tuhot ovat olleet kasvussa.

Rankimmin kuivuus kurjisti satoja Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australaasiassa. Näillä alueilla sadot notkahtivat McGillin yliopiston tutkimustiedotteen mukaan keskimäärin 19,9 prosentilla, liki tuplaten maapallon keskiarvoon nähden.

Australaasia on eliömaantieteellinen alue, johon kuuluvat Australia, Oseania, Uusi-Guinea ja Indonesian itäiset saaret.

Syy eroon löytyy viljelytavoista. Meillä viljellään tavallisesti samaa kasvilajia laajoina yhtenäisinä alueina, yhteneväisin viljelymenetelmin. Kun kuivuus tai muu epäsuotuisa olosuhde iskee, koko sato tuhoutuu kerralla.

Kehittyvissä maissa sen sijaan viljelymaat koostuvat pienemmistä alueista, ja eri kasvilajikkeita kasvatetaan vieri vieressä. Vaikka kuivuus sattuisi osalle kasveista pahimpaan mahdolliseen aikaan ja ne tuhoutuisivat, alueen koko satoa ei menetetä niin helposti.

Tutkimus tarjoaa tähän mennessä kaikkein kokonaisvaltaisimman kuvan siitä, miten ilmaston lämpenemiseen liittyvät sääilmiöt ovat vaikuttaneet viljeltävään maa-alaan, satoihin ja tuotantoon ympäri maailmaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuivuus
  • Ilmastonmuutos
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      Miksi presidentin pitää olla syntyperältään Suomen kansalainen?

    8. 8

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    9. 9

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    10. 10

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    7. 7

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää