Valikko
Tiede

Pitkään jatkunut kylmä sää lisää kuolleisuutta

Kokonaiskuolleisuus hengityselimistön sairauksiin kasvoi pitkään jatkuneen kylmän sään aikana ja sen jälkeen yli viidenneksellä.

Pitkittynyt kylmä sää lisää kokonaiskuolleisuutta ympäri maailmaa. Kylmän sään ja kuolleisuuden yhteys on todettu tutkimuksissa jo vuosikymmeniä sitten, mutta Oulun yliopiston ja Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan kylmien sääilmiöiden ja kuolleisuuden yhteys on oletettua monimutkaisempi.

Pitkään jatkuneen kylmän sään aikana ja sen jälkeen kokonaiskuolleisuus kasvoi noin 10 prosenttia. Kuolleisuus hengityselimistön sairauksiin kasvoi yli viidenneksellä eli 21 prosenttia.

Kylmälle altistumisen todettiin tutkimuksessa muun muassa nostavan verenpainetta, lisäävän veren hyytymistä ja altistavan rytmihäiriöille. Jo aiempien tutkimusten perusteella on tiedetty, että kylmän sään vaikutukset ovat voimakkaampia lämpimissä ilmastoissa ja hellejaksojen vaikutukset puolestaan kylmissä ilmastoissa.

Yksittäistä terveydelle haitallista sääilmiötä ei ole kuitenkaan pystytty määrittämään. Esimerkiksi lämpötilan laskun nopeudella, kylmän sään pitkittyneellä kestolla sekä vuorokauden maksimi- ja minimilämpötilan vaihteluvälin muutoksella voi kaikilla olla haittavaikutuksia terveydelle, mutta mahdolliset vaikutukset tunnetaan yhä huonosti.

Tutkimuksen yksi johtopäätös on, että osa ylimääräisistä kuolemista voitaisiin mahdollisesti välttää ilmatieteellisillä varoitusjärjestelmillä, jotka varoittaisivat esimerkiksi kylmistä sääjaksoista.

Tutkimuksesta suljettiin pois hypotermia, paleltumat, influenssat ja kylmään säähän liittyvät onnettomuudet, kuten liukastumiset.

Tutkimustulokset on julkaistu tieteellisessä Environmental Health Perspectives -lehdessä tammikuussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pakkaskuolemat
  • Terveys
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    3. 3

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    6. 6

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    7. 7

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    10. 10

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää