Valikko
Tiede

Käärmeiden lypsäjä pelastaa ihmisiä oman henkensä uhalla – ”Harva tähän pystyy”

Viikko haastattelun jälkeen surmakäärme onnistui puremaan Billy Collettia.

Jokainen kerta on hengenvaarallinen, Billy Collett sanoo. Hän nappaa käsin terraariosta tiikerikäärmeen, jota pidetään maailman neljänneksi myrkyllisimpänä.

Australiassa on yksi paikka, jossa käärmeistä lypsetään myrkkyä, ja työtä tekee ammatikseen yksi ihminen, 29-vuotias Collett.

Hän työskentelee 150 kilometrin päässä Sydneystä Reptile Park -eläintarhassa. Tarhan perustaja Eric Worrell alkoi jo vuonna 1949 lypsää käärmeiden myrkkyä vasta-aineen tuotantoa varten.

Collett laittaa käärmeen maahan ja painaa sen pään päälle muovilevyn.

”Näin näen juuri oikean kohdan, josta tarttua kiinni”, Collett sanoo ja puristaa käärmettä napakasti niskasta.

Toisella kädellä hän tuo käärmeen pään eteen snapsilasia muistuttavan lasin.

Käärmeen avonaisesta suusta valuu lasiin tippa kerrallaan myrkkyä, joka erittyy silmän ja kitalaen välissä sijaitsevista rauhasista.

Alle minuutissa lasissa on noin teelusikallisen verran nestettä. Määrä riittäisi tapaamaan 40 ihmistä.

Collett laittaa käärmeen takaisin terraarioon.

”Myrkyn lypsäminen on melko yksinkertaista, mutta harva tähän pystyy”, Collett sanoo. ”Koulutuksessa on yksi kaveri.”

Collett on lypsänyt työkseen viiden lajin myrkkykäärmeitä yli kymmenen vuotta. Hän on suorittanut ylioppilastutkinnon ja opiskellut ammattinsa käytännössä.

Collett myöntää käärmeiden pelon olevan luontaista ihmisille, mutta hän on aina rakastanut käärmeitä.

”Perheeni vihasi ja tappoi niitä. Minä säälin ja halusin auttaa niitä. Nyt autan käärmeiden kautta ihmisiä.”

Lypsetty myrkky pakastetaan ja lähetetään eteenpäin kiteinä. Sen avulla valmistetaan vasta-ainetta, joka pelastaa satojen ihmisten hengen joka vuosi.

Australiassa elää kymmenen maailman myrkyllisintä käärmettä. Myrkkykäärmeet purevat noin 300 ihmistä vuodessa. Vastamyrkkyjen ansiosta heistä kuolee keskimäärin vain yksi. Pahimpina vuosina menehtyy viisi.

Hämähäkkien ja käärmeiden myrkkyjen vasta-aineet tuottaa Melbournessa Commonwealth Serum Laboratories.

Käärmeiden myrkylle tuotetaan vasta-ainetta hevosilla, hämähäkkien myrkylle kaneilla.

Tuotantoprosessi on periaatteessa samanlainen: eläimiin ruiskutetaan pieniä määriä myrkkyä 10–12 kuukauden aikana. Määrä ei vahingoita eläintä, mutta sen veressä kehittyy vasta-ainetta myrkylle.

Vasta-aine eristetään eläimen verestä, ja sitä voidaan antaa käärmeen tai hämähäkin puremalle ihmiselle. Aine neutraloi käärmeen tai hämähäkin myrkyn uhrin elimistössä.

Puremia vastaan toimitaan myös valistuksella. Collettin mukaan suurin osa tapauksista aiheutuu ihmisten tyhmyydestä.

”Ihminen ei kuulu käärmeen ravintoketjuun. Käärme ei hyökkää ihmisen kimppuun. Myrkkykäärmeen puremista 90 prosenttia aiheutuu siitä, että ihminen yrittää vahingoittaa käärmettä tai ottaa sen käteen.”

Australian luonnossa liikkuessa on hyvin todennäköistä kohdata käärmeitä. Tärkein suojakeino ovat pitkät housut ja umpinaiset kengät, sillä Australian myrkkykäärmeiden hampaat eivät riitä lävistämään paksua kangasta saati nahkaa.

”Kun näet käärmeen, pysähdy ja poistu sen jälkeen hitaasti paikalta. Jos käärme puree, tarvitaan ensiavuksi kiristysside. On tärkeää olla mahdollisimman liikkumatta, jottei myrkky leviä”, Collett neuvoo.

Viikko haastattelun jälkeen Collettille sattui lypsäessä vahinko. Tappavan myrkyllinen surmakäärme puri häntä, ja hänet kiidätettiin sairaalaan.

Collett ei kuitenkaan tarvinnut vastamyrkkyä, koska purema oli niin sanotusti kuiva. Toisin sanoen myrkkyä ei erittynyt – todennäköisesti siksi, että Collett oli juuri lypsänyt käärmeen.

Käärmeiden lypsyä Reptile Parkissa ei normaalisti pääse katsomaan, mutta hämähäkkien myrkyn lypsyä eläintarhan vieraat saavat seurata pari kertaa päivässä – turvallisesti lasiseinän takaa.

Stacey Denovan ottaa hyllyköstä muovipurkin, jossa majailee Sydneyn alueella elävä funnel web eli Atrax robustus -hämähäkki.

Hän pudottaa hämähäkin matalareunaiseen muovikehikkoon. Sitten hän koskettaa hämähäkkiä tikulla, jolloin tippa myrkkyä erittyy sen leukaraajojen piikkiin. Denovan ottaa tipan talteen pienellä pipetillä.

”Tämä on ihan helppoa verrattuna käärmeisiin. Pidän käärmeiden käsittelystä ja voin avustaa lypsäjää, mutta en ikimaailmassa tekisi sitä itse,” Denovan sanoo.

”Nämä hämähäkit eivät hyppää eivätkä pysty kiipeämään sileää reunaa pitkin, joten tässä ei ole samanlaista vaaraa.”

Hämähäkit saadaan lahjoituksena.

”Kannustamme ihmisiä keräämään niitä ja toimittamaan keräyspisteisiin, joita on kymmenen.”

Reptile Park saa vuosittain 150–200 hämähäkkiä. Yksi hämähäkki voidaan lypsää kerran viikossa. Yhden vasta-aine­annoksen tuottamiseen tarvitaan 150 lypsyä.

Australian hämähäkit eivät juuri ole vaatineet kuolonuhreja vasta-aineiden keksimisen jälkeen.

Erikoinen lypsykarja

 Australiassa elää kymmenen maailman vaarallisinta käärmettä.

 Valistuksen ja vastamyrkkyjen ansiosta keskimäärin vain yksi ihminen vuodessa kuolee käärmeenpuremaan.

 Vastamyrkyn tuotantoa varten on ensin lypsettävä myrkkyä käärmeistä.

 Reptile Parkissa lypsetään tiikerikäärmeitä (Notechis scutatus), idänruskokäärmeitä (Pseudonaja textilis), surmakäärmeitä (Acanthophis antarcticus), rannikkotaipaaneja (Oxyuranus scutellatus) ja Mulga snake -käärmeitä (Pseudechis australis).

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    5. 5

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    6. 6

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    7. 7

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    8. 8

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    9. 9

      Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    9. 9

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää