Tiede    |   Tiedon jyvät

Simpanssikin luottaa parhaaseen ystävään

Ihmisen ystävyssuhteiden peruspilarilla luottamuksella on pitkä evolutiivinen historia, osoittivat saksalaistutkijat.

Luottoystävät eivät ole ihmisten yksinoikeus, vaan myös simpanssien ystävyyssuhteita määrittää luottamus, tuore tutkimus osoittaa.

Max Planck -instituutin tutkijat testasivat asiaa 15 simpanssilla, jotka asuvat suojelualueella Keniassa. Tutkijat saivat laumaa tarkkailemalla selville, mitkä yksilöt ovat toistensa parhaita ystäviä. Ystävyys näkyy simpansseilla esimerkiksi toistensa sukimisena ja yhdessä syömisenä.

Simpanssit pantiin pelaamaan pareittain peliä, jossa saattoi valita joko yhden vähemmän tyydyttävän aterian itselleen tai todellisen herkkukorin pelitoverilleen.

Toveri saattoi halutessaan jakaa osan herkuista kiitoksena pelitoverilleen, mutta tahtoessaan se sai pitää kaiken itsellään.

Kukin simpanssi pelasi peliä 12 kertaa parhaan ystävänsä kanssa ja yhtä monta kertaa jonkin vähemmän läheisen simpanssin kanssa.

Kuinka ollakaan, simpanssit valitsivat herkkukorin useammin ystävälleen kuin vähemmän läheiselle pelitoverille. Ne luottivat, että ystävä jakaisi potin eikä pitäisi sitä vain itsellään.

”Ihmisten ystävyyssuhteet eivät ole eläinkunnassa poikkeus”, kertoo tutkimusta tehnyt Jan Engelmann tutkimustiedotteessa.

”Eläinten ystävyyssuhteissa on paljon samaa ihmissuhteiden kanssa. Yksi yhteinen piirre on taipumus luottaa ystäviin tilanteissa, joissa luottamus voisi tulla kalliiksi.” Tutkimuksen julkaisi Current Biology.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläimet
  • Tiede
  • Simpanssi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja 80 loukkaantunutta, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla – HS seuraa

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    6. 6

      Twitter-käyttäjät vastaavat Barcelonan terrori-iskuun kissoilla – ”Kunnioitetaan tämän kauheuden uhreja”

    7. 7

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Barcelonan yliajossa ainakin 13 kuollutta ja 80 loukkaantunutta, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla – HS seuraa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää