Valikko
Tiede

Masennus lievenee virtuaalihahmon avulla

Ahdistus ja masennus saattavat helpottaa avatarin avustuksella, vihjaa pieni mutta lupaava tutkimus depressiopotilailla.

Virtuaalihoito voi kohentaa masentuneen oloa, esittää brittiläis-espanjalainen tutkijaryhmä.

Terapian tehosta saatiin esimakua, kun Lontoon University Collegen ja Barcelonan yliopiston tutkijat testasivat sitä 15 depressiopotilaalla. Iältään nämä olivat 23–61-vuotiaita.

Koehenkilöt panivat päähänsä virtuaalilasit, joiden avulla he katselivat maailmaa virtuaalihahmon eli avatarin silmin. Kun laseilla kurkkasi peiliin, sieltä näkyi avatar – jonka liikkeet vastasivat tismalleen koehenkilön omia. Tämä sai avatarin kehon tuntumaan omalta.

Kun potilas samaistui aikuisen avatarin hahmoon, häntä opetettiin ilmaisemaan myötätuntoa hätääntyneelle virtuaalipikkulapselle. Tämän itku loppui vähitellen, kun koehenkiö puheli hänelle.

Muutaman minuutin kuluttua koehenkilö siirrettiin virtuaalilapsen saappaisiin, ja hän sai kuulla omia myötätuntoisia sanojaan ja eleitään. Tämä yhteensä kahdeksan minuuttia pitkä näytelmä toistettiin kolmesti viikon välein.

Kun potilaiden oloa kartoitettiin kuukausi myöhemmin, puolet ilmoitti masennusoireidensa vähentyneen.

“Ahdistuksen ja masennuksen kanssa kamppailevat voivat olla liiallisen itsekriittisiä”, selittää tutkimusta johtanut professori Chris Brewin tutkimustiedotteessa.

“Tutkimuksessamme potilas osoitti itselleen epäsuorasti myötätuntoa. Tavoite oli koulia häntä myötätuntoisemmiksi ja vähemmän kriittiseksi itseään kohtaan”, Brewin sanoo.

Hänen mukaansa tulos on erittäin lupaava. ”Usea koehenkilömme kertoi, että kokemus muutti heidän reagointiaan todellisessa elämässä.”

Seuraavaksi ryhmä aikoo suorittaa laajemman tutkimuksen, jotta virtuaaliterapian hyötyä voidaan arvioida luotettavasti. Jos se osoittautuu toimivaksi, virtuaaliterapiasta voisi tulla helppo ja edullinen hoitokonsti, tutkijat uskovat.

Tutkimuksen julkaisi British Journal of Psychiatry Open.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Masennus
  • Terapiat
  • Psykologia
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    2. 2

      Poliisi varoittaa: Karhu liikkuu Espoossa

    3. 3

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    4. 4

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    5. 5

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    6. 6

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    7. 7

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    8. 8

      Moni juoksee lenkillä aivan liian kovaa – Jatkuva täysillä juokseminen voi jopa heikentää kuntoa, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Nepalilaiset vuorikiipeilijät: Tasanne Mount Everestin huipun tuntumassa ei romahtanutkaan, vaikka brittiretkikunta julkaisi todisteeksi valokuvan

    10. 10

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    4. 4

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    5. 5

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    6. 6

      Herttoniemestä kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena Sipoonkorvesta

    7. 7

      Roger Moore on kuollut – rakastettu Bond-näyttelijä esitti salaista agenttia ”pilke silmäkulmassa”

    8. 8

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    9. 9

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    10. 10

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    10. 10

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    11. Näytä lisää