Valikko
Tiede

Kellonaika vaikuttaa koululaisen koetulokseen

Mitä myöhemmin koe alkaa, sitä huonompi suoritus – mutta pitkä välitunti ennen testiä kohentaa tuloksia, osoitti yli 2 miljoonaa tanskalaiskoululaisten koetta läpikäynyt tutkimus.

Koemenestys ei ole kiinni pelkästään koululaisen omasta osaamisesta, vaan vaikutuksensa on silläkin, mihin kellonaikaan opettaja kokeen päättää pitää. Näin osoittaa tuore tanskalainen tutkimus, jossa vertailtiin 8–15-vuotiaiden koululaisten koetuloksia vuosilta 2010–2013.

Tanskalaistutkijat analysoivat kaikkiaan yli kaksi miljoonaa koevastausta ja vertasivat arvosanan yhteyttä vastaajan sukupuoleen, hänen vanhempiensa tulotasoon, kokeen viikonpäivään ja kellonaikaan.

Analyysin perusteella koetuloksiin todella vaikutti kellonaika, jolloin koe oli koulussa pidetty. Aina kun kokeen alkamisaika myöhentyi tunnilla, koetulos heikkeni keskimäärin 0,9 prosenttia. Vaikutus oli voimakkain niillä, jotka muutenkin saivat heikoimmat tulokset.

Tulokset kuitenkin paranivat, jos koetta edelsi 20–30 minuutin välitunti. Se kohensi tuloksia keskimäärin 1,7 prosenttia.

Koetulosten heikkeneminen päivän mittaan johtuu oppilaiden kognitiivisesta väsymisestä, uskovat tutkijat. He eivät pidä kaikkien kokeiden järjestämistä aamuisin tarpeellisena, mutta ehdottavat, että taukojen onnistunut ajoittaminen voi heikentää tämänkaltaisten ulkoisten tekijöiden vaikutusta oppilaan koemenestykseen.

Tutkittavat kokeet olivat standardoituja kokeita, jotka tehdään samanlaisina kaikissa kouluissa. Suomessa standardoituja kokeita ovat esimerkiksi ylioppilaskokeet ja peruskoulussa niin kutsutut valtakunnalliset kokeet, joilla mitataan eri oppiaineiden opetuksen tasoa Suomen kouluissa.

Tutkimuksen julkaisi Pnas.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Koulu
  • Oppiminen
  • Väsymys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    3. 3

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    4. 4

      Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja

    5. 5

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    6. 6

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    7. 7

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    8. 8

      Rekka putosi moottoritieltä toiselle tielle – yksi kuollut, kaksi loukkaantunutta

    9. 9

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    10. 10

      Helsingin toimia valvova Wille Rydman virkamiehen epäillyistä rikoksista: ”Järkyttävää, uskomatonta ja ällistyttävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    4. 4

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    5. 5

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    6. 6

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    7. 7

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    8. 8

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    9. 9

      Olen 48-vuotiaana erinomaisessa kunnossa – silti työnhakuni tyssäsi ”iän asettamiin rajoituksiin”

    10. 10

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää