Valikko
Tiede

Tieteen viikko: Tulostettuihin kehonosiin kasvoi verisuonia, jäätynyt karhukainen heräsi 30 vuoden jälkeen, GPS löytää pian paikkasi sentilleen

HS:n tiedetoimitus keräsi yhteen viikon mielenkiintoisimmat tiedeuutiset.

Tulostettuihin kudoksiin kasvoi verisuonisto, kertoi yksi viikon tiedeuutisista. Ihmisen varaosien valmistus edistyi aimo loikan, kun yhdysvaltalaiset tutkijat onnistuivat tulostamaan kehonosia, jotka pysyvät elossa eläimissä. Tutkijat valmistivat 3d-printterillä luuta, rustoa ja lihasta. Kun osat siirrettiin eläimiin, niihin kasvoi verisuonisto.

Printtereillä on aiemminkin kerrostettu soluista siirteitä, mutta ne ovat olleet liian hauraita kestämään kirurgisia toimenpiteitä. Niistä on myös puuttunut verenkierto.

Tutkijat lisäsivät printteihin myös suonia muistuttavia mikrokanavia. Ne huolehtivat hapen ja ravinnon perillemenosta, kunnes kudoksiin ehti kehittyä oma verisuonisto.

Tutkijat kokeilivat myös tulostetun lihaskudoksen siirtämistä rottiin. Kahdessa viikossa kudokseen syntyi verisuonisto, ja siinä näkyi merkkejä myös hermotuksesta.

Karhukainen on herätetty 30 vuoden pituisesta talviunesta. Karhukaiset sulatti eloon japanilaiset tutkijat.

Vain 0,2 millin mittainen karhukainen Acutuncus antarcticus oli jäässä 30 vuotta ja heräsi sitten eloon tutkijoiden silmien alla. Karhukainen oli peräisin jäisestä sammalnäytteestä, joka oli otettu talteen lokakuussa 1983 Etelämantereelta. Toukokuussa 2014 sammal sulatettiin ja kasteltiin.

Näytteestä otettiin kaksi yksilöä ja yksi muna, jotka pantiin kasvamaan ravintoalustalle. Toinen täysikasvuisista karhukaisista ja munasta kuoriutunut poikanen selviytyivät. Ne onnistuivat jopa lisääntymään.

Karhukaiset kuuluvat eläimiin, jotka pystyvät väliaikaisesti sammuttamaan aineenvaihduntansa jäätyessään tai kuivuessaan. Ilmiötä kutsutaan kryptobioosiksi.

Meripihkasta löytyi Dominikaanisessa tasavallassa kaksi jopa 20–30 miljoonaa vuotta vanhaa kukkafossiilia. Kukat ovat perunan ja pippurin muinaisia sukulaisia.

Meripihkassa kokonaisina säilyneet kukat ovat harvinaisia. Usein kukkasista on jäljellä vain hede siellä, terälehti täällä.

Kukkien täydellisesti säilynyt muoto auttoi tutkijoita määrittämään lajin. Kyseessä oli tieteelle uusi Strychnos-kasvisuvun edustaja. Lähes kaikki suvun noin 200 lajia ovat tavalla tai toisella myrkyllisiä.

Satelliittipaikannus GPS tarkentuu metreistä sentteihin.

Radiosignaalien tutkijat kehittivät Kalifornian yliopistossa Riversidessa aiempaa tehokkaamman tavan laskea tietoja, joita satelliittipaikannus eli GPS-järjestelmä tarjoaa.

Käytännössä tarkkuus paranee tutkijoiden mukaan metreistä sentteihin. Se auttaa esimerkiksi itsestään ajavien ajoneuvojen kehittelyssä. Myös ilmailun ja vesiliikenteen navigointi tarkentuu. Ennen pitkää täsmentynevät myös matkapuhelimien sijaintitiedot.

Pääsiäissaarelaiset eivät sotineet itseään tuhoon, todisteli antropologian professori Carl Lipo Binghamtonin yliopistosta.

Pääsiäissaari eli Rapa Nuin saari tunnetaan jättiläismäisistä, päätä esittävistä moai-kiviveistoksistaan. Tavallisen käsityksen mukaan veistokset rakentanut sivilisaatio olisi romahtanut sisällissotiin kauan ennen kuin ensimmäiset eurooppalaiset purjehtivat saarelle 1700-luvulla.

Uusi, saarelta löytyneiden tarvekalujen analyysi vie osaltaan pohjaa käsitykseltä, että sikäläinen sivilisaatio olisi tuhoutunut sodissa. Sotateorian tueksi on esitetty yhtenä todisteena laavalasista tehtyjä kolmikulmaisia pieniä esineitä, joita on löytynyt runsaasti saaren rannoilta. Esineitä kutsutaan mata’aiksi, ja niitä on pidetty aseina.

Nyt on päädytty toiseen tulokseen. Tutkijat analysoivat mata’a-esineiden muotoja, vertasivat niitä muihin perinteisiin aseisiin eri puolilta maailmaa ja totesivat, että ne olisivat toimineet huonosti aseina.

Mata’a-esineet olivat arkeologin mukaan tavallisia tarvekaluja, mihin viittaa se, että niitä löytyy joka puolelta saarta. Niitä käytettiin mahdollisesti tatuointien tekoon tai kasvien käsittelyyn.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Tutkimukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    4. 4

      Naisten korkea koulutus ei ole syy lapsettomuuden kasvuun – vähän koulutetut naiset ohittivat muut lapsettomuudessa

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    7. 7

      Trump ei ole taipunut Pariisin ilmasto­sopimuksen taakse G7-kokouksessa – ”On avoin kysymys, mikä on Yhdysvaltojen kanta”

    8. 8

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    9. 9

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    10. 10

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    6. 6

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    8. 8

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    9. 9

      2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

    10. 10

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää