Tiede

Lihan prosessointi on ihmisen kehityksen merkittävimpiä edistysaskeleita, sanovat tutkijat

Lihan käsittelyn taito mahdollisti isompien aivojen ja puhe-elinten kehittymisen.

Liha ja sen käsittely helpommin pureskeltavaan muotoon ovat olleet yksi lajinkehityksemme merkittävimmistä edistysaskelista. Tähän tulokseen tulivat Harvardin yliopiston tutkijat, jotka keksivät tarkastella ihmisten pureskeluun käyttämää aikaa ja verrata sitä muihin lajeihin.

Useimmat liskot ja muut eläimet hotkaisevat ravintonsa kokonaisena, mutta nisäkkäät eivät yleensä purematta niele. Pureskelun ansiosta nisäkkäät pystyvät hyödyntämään syömänsä ravinnon tehokkaammin, mutta sillä on varjopuolensakin: monilla nisäkkäillä leijonanosa päivästä menee leukojen jauhaessa.

Lähin sukulaisemme simpanssi viettää liki puolet ajastaan pureskellen. Jauhaen kuluivat myös varhaisten esi-isiemme päivät, kunnes he 2–3 miljoonaa vuotta sitten alkoivat käsitellä ruokaansa pilkkomalla sitä kivityökaluilla ja syödä enemmän lihaa. Tutkijoiden mukaan uusi ruokavalio käsittelytekniikkoineen säästi esi-isiltämme jopa 2,5 miljoonaa rouskaisua vuodessa.

Tutkijat testasivat lihan käsittelyn vaikutusta pureskeluun syöttämällä koehenkilöille vuoron perään raakaa, murskattua, siivutettua ja kypsennettyä vuohen lihaa. Kun he olivat pureskelleet suupalan nielaisukelpoiseksi, heitä pyydettiin sylkäisemään se takaisin lautaselle kuvattavaksi ja analysoitavaksi. Lisäksi heidän pureskeluun käyttämänsä lihasvoima mitattiin antureilla.

Selvisi, että ihmisen hampaat iskevät erittäin heikosti raakaan lihaan, mutta jo pelkkä siivuttaminen auttaa huomattavasti. Näin kyky käsitellä ruokaa on tuonut lihan kaltaisen runsasenergisen ravinnon lajimme saataville. Tämä mahdollistui jo paljon ennen lihan kypsentämisen hyödyntämistä.

Prosessoinnin seurauksena esivanhempiemme hampaat, leuat ja puremalihakset pienenivät ja kasvot lyhenivät, mikä mahdollisti isompien aivojen ja puhe-elinten kehittymisen. Myös metsästykseen ja keräämiseen perustuva elämäntapa tuli mahdolliseksi, kertovat tutkija Katie Zink ja professori Daniel Lieberman Harvardin tiedotteessa.

Kaksikon mukaan ruuan hienontaminen muutenkin kuin hampaita rouskuttamalla oli yksi keskeinen Homo-suvun kehityksen mahdollistanut tekijä.

Tutkimuksen julkaisi Nature.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Paleontologia
  • Evoluutio
  • Ihminen
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Helsingissä kadonnut 26-vuotias intialainen löytyi kuolleena merestä

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää