Valikko
Tiede

Miksi 90 prosenttia ihmisistä on oikeakätisiä, vaikka biologisesti siitä ei näytä olevan hyötyä? – Testaa, kumpi on vahvempi kätesi

Miksi jostakusta tulee vasuri? Vastausta ei ole keksitty. Kätisyys vakiintuu jo varhaislapsuudessa. Kun pikkuvauva tarttuu ensi kertaa lusikkaan, hän harvoin enää vaihtaa.

Vasenkätiset ovat oikeakätisiä älykkäämpiä. He päätyvät usein taiteilijoiksi ja yritysjohtajiksi. Toisaalta he käyttävät enemmän alkoholia ja sairastuvat useammin skitsofreniaan.

Ihmisen kätisyyteen liittyy runsaasti uskomuksia. Suurin niistä on epätieteellistä roskaa.

Varmimmin vasenkätisyydestä todistaa kynä. Kirjoituskäsi on pysyvä piirre, samoin heittokäsi.

Kätisyyden väitetään piilevän aivojen epäsymmetriassa. Vasen puolisko hallitsee kehon oikeaa puolta ja oikea vasenta.

Aivopuoliskot toimivat yhdessä, mutta yleensä toinen määrää tahdin. Vasurilla hallitseva aivopuolisko on oikea, oikeakätisellä vasen.

Erikätisten aivojen rakenteista on löydetty eroja. Oikeakätiset käsittelevät kieltä vasemmassa puoliskossa. Monilla vasenkätisillä kielikeskus löytyy oikealta.

”Useimmilla vasenkätisillä kielialue sijaitsee kuitenkin vasemmalla puolella”, huomauttaa Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksen johtaja, professori Eero Castrén — itsekin vasuri.

Vasenkätisyydestä löytyy yllättävän vähän tutkittua tietoa. Jopa määritelmä on epäselvä: kuka oikeastaan on vasenkätinen?

Castrén piti itseään umpivasurina, kunnes teki kaikki tieteen kriteerit täyttävän testin. Tulos sijoitti hänet mitta-asteikolla lähemmäs oikeakätistä. ”Käytän saksia ja tietokoneen hiirtä oikealla, vain kynällä kirjoittaessani olen vasuri.”

Valtaosa oikeakätisistä tekee kaiken oikeallaan, vasempaan turvautuessa he ovat täysiä tumpeloita. Vasenkätisten vähemmistö koostuu umpivasureista. Väliin mahtuu niitä, jotka hoitavat osan askareistaan toisella ja osan toisella kädellä.

”Heitä tulisi kutsua molempikätisiksi”, Castrén sanoo.

Miksi jostakusta tulee vasuri? Vastausta ei ole keksitty.

Kätisyys vakiintuu jo varhaislapsuudessa. Kun pikkuvauva tarttuu ensi kertaa lusikkaan, hän harvoin enää vaihtaa.

Vasenkätisyys on perinnöllistä, mutta myös ympäristötekijät vaikuttavat. Erään tutkimuksen mukaan vasenkätisten vanhempien lapsista vasureita on 40 prosenttia. Oikeakätisten jälkeläisistä heitä on alle kymmenen prosenttia.

Suomalaistutkija Juha Laurén löysi vuonna 2007 lrrtm1-geenistä version, joka altistaa vasenkätisyydelle. Se toimii sekä hiiren että ihmisen aivoissa varhain si­kiö­kaudella. Laurén ja hänen kollegansa Clyde Francks päättelivät, että lrrtm1 ohjaa aivo­alueiden kasvua. Siksi puoliskot kehittyvät erilaisiksi.

Yksi havainto ei kesää tee. ”Vasenkätisyys on lukuisan geenin ja muun tekijän summa”, Castrén sanoo.

Ihmisen ominaisuuksista pituus periytyy voimakkaasti, ja pituuteen on yhdistetty satoja geenejä. Silti niiden yhteenlaskettu vaikutus ihmisyksilön pituuteen on vaatimaton, noin 20 prosenttia.

Sikiökehityksen ja synnytyksen aikaiset tapahtumat saattavat vaikuttaa kätisyyteen. Vasureita löytyy enemmän lapsissa, joiden äideillä oli ongelmia raskaudessa tai synnytys oli vaikea. Havainto käy yksiin sen kanssa, että vasenkätiset kärsivät muita useam­min kehityshäiriöistä.

Vasenkätisyys on varmasti muinaista perua. Asiaa on selvitetty miljoonia vuosia vanhoista fossiileista. Esimerkiksi hampaat paljastavat, kummalla kädellä esi-isä piti saalistaan ja söi. Samaa kertoo kivityökalujen tekotapa. Vasureita oli varhain, mutta enemmistö käytti oikeaa.

Aivopuoliskojen erilaistumista pidettiin pitkään ihmisen ominaisuutena. Nyt tiedetään, että useimmat kissat ja koirat jakautuvat oikea- ja vasentassuisiin. Käpälistään kätevä lemmikkikissa avaa oven ja pallottelee lelua todennäköisesti aina joko oikealla tai vasemmalla.

Tutkimusten mukaan tassuisuus edistää eläimillä aivopuoliskojen työnjakoa. Kun vasen ja oikea erilaistuvat omiin tehtäviinsä, aivot toimivat kokonaisuutena tehokkaammin.

Selvää syytä siihen, miksi noin 90 prosenttia ihmisistä on oikeakätisiä, ei tiedetä. Mikään ei osoita, että se olisi biologisesti edullisempaa kuin vasenkätisyys.

Vasenkätisyys kytkeytyy moniin sairauksiin, mutta todistus­aineis­to on ohutta. Se tiedetään, että vasenkätisissä on erityisen paljon huippuälykkäitä.

Nykymeno sorsii monin tavoin vasenkätisiä. Maailma on rakennettu oikeakätisten ehdoilla. Sakset on muotoiltu oikeakätisille. Kahvikannun mitta-asteikko on väärällä puolella, jos kaadat keittimeen vettä vasurilla. Harvassa käyttöliittymässä on ajateltu vasenkätisiä.

Sanatkin suosivat oikeaa. Se merkitsee monessa kielessä jotain ylempää ja parempaa. Suomessa vasen on suhteellisen neutraali ilmaus, mutta saksassa kaikki on vasemmalla mentäessä jotenkin vinksallaan – links.

Vasenkätinen Castrén ei koe ominaisuuttaan isoksi ongelmaksi, vaikka se hankaloittaakin joskus arkea.

Perheen kaksi vasuria istuvat aina syödessä samalle puolelle pöytää. Näin ruokailijoiden kyynärpäät eivät kolahtele koko ajan toisiaan vasten.

Joka kymmenes käyttää vasenta

 Kirjoituskäsi on selvin ja pysyvin merkki vasenkätisyydestä.

 90 prosenttia on oikeakätisiä, loput vasenkätisiä.

 Kätisyys määräytyy varhaisella sikiökaudella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Biologia
  • aivotutkimus
  • vasenkätisyys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      IS: Formulatähtien lääkäri Aki Hintsa on kuollut – näin Hintsa kertoi syöpähoidoistaan ja toipumisestaan huhtikuussa

    2. 2

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    3. 3

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    4. 4

      Pikkupakkanen sai Ranskan sähköyhtiön vetoamaan kansaan: älkää käyttäkö tulostinta, tuhotkaa vanhat sähköpostit

    5. 5

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    6. 6

      Lehti: Teini-ikäiset ampuivat maassa makaavaa nuorta kuulapyssyllä kasvoihin Sipoossa – pahoinpitelijät kuvasivat kaiken

    7. 7

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    8. 8

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    9. 9

      Putin laski karkeaa pilaa Trump-väitteistä – ”Miksi hänen edes tarvitsisi palkata prostituoituja?”

    10. 10

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    5. 5

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    6. 6

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    8. 8

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    9. 9

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    10. 10

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää