Valikko
Tiede

Tutkimus sisällissodasta: Valkoiset teloittivat yli 200 punaista naista Hennalan vankileirillä

Teloituksiin yllyttivät rotuhygieniaopit, arvioi tutkija.

Valkoiset teloittivat ilman oikeudenkäyntiä 218 punaista naista Hennalan vankileirillä Lahdessa vuoden 1918 sisällissodan lopussa. Teloitusten yhtenä yllykkeenä oli rotuhygienia, tulkitsee tutkija.

Surmalukuun päätyi yhteiskuntatieteiden maisteri Marjo Liukkonen lisensiaattitutkimuksessaan, jonka hän on tehnyt Lapin yliopistossa.

”Olen ihan varma, että heitä oli paljon enemmänkin”, Liukkonen sanoo.

Valtioneuvoston kanslian Suomen sotasurmat -projektissa Hennalassa teloitettujen naisten lukumääräksi on saatu 103. Jotkut ovat esittäneet huomattavasti suurempiakin lukuja. Esimerkiksi Työväenarkiston terroritilaston mukaan leirillä teloitettiin 600 naista.

Liukkosen arvio perustuu Sotasurmat-hankkeen tietojen lisäksi muun muassa pidätyskortteihin, joita saksalaiset laativat kiinni ottamistaan punaisista. Punaisten joukot antautuivat Lahden seudulla nimenomaan saksalaisjoukoille.

Liukkonen kahlasi läpi kaikki 26 000 pidätyskorttia, joita oli kutakin vanki kohti kaksi kappaletta, ja laski niistä naiset. Hänelle selvisi, että leirillä oli ollut kaikkiaan 2 216 eri-ikäistä naista, tyttölapset mukaan lukien. Aiempi arvio on ollut vain runsaat kolmesataa.

Alle 15-vuotiaita lapsia leirille joutui 289, Liukkonen laski. Nuorimmat heistä olivat vasta kaksikuisia.

Teloitettujen naisten lukumäärä selvisi, kun Liukkonen huomasi, että pidätyskorttien tiedot ja sotasurmatietokannan tiedot eivät täsmänneet.

Tietokannassa löytyi naistaistelijoiden kohdalta ’kaatui’ tai ’katosi’ -merkintöjä. Kuitenkin monista näistä naisista oli tehty pidätyskortti sen jälkeen, kun heidät oli merkitty kaatuneeksi.

”Jos väitetään, että henkilö on kaatunut huhtikuussa sodassa ja hänet on kuitenkin toukokuun ensimmäisenä päivänä pidätetty, silloin luultavasti ei pidä paikkansa, että hän on kaatunut sodassa”, Liukkonen kertoo.

Hän päätteli, että nämä naiset oli teloitettu. Lisää tietoja arvionsa tueksi hän sai naiskaarteista tehdyistä kirjoista sekä seurakuntien ilmoituksista teloitetuista ja kadonneista.

Marjo Liukkonen toteaa, että naisten teloitusten käyttövoimana oli ”suomalaisen porvariston luokkaruumiin rakennusprojekti” ja rotuhygienia. Tulkinnan mukaan valkoiset halusivat karsia turmeltuneina ja korskeina pidettyjä punaisia naissotilaita, jotka nähtiin uhkana porvariston puhtaalle seksuaalisuudelle.

Teloitetut olivat keksimäärin 20-vuotiaita. Huomattava enemmistö heistä oli tehtaalaisia ja rivisotilaita. Liukkonen havaitsi, että kun miehistä teloitettiin etupäässä johtajia, naisista teloitettiin lähinnä rivisotilaita.

”Mietin, miksi naissotilaista piti päästä eroon. He olivat aika erinäköisiä kuin sen aikaiseen naisihanteeseen nähden. Heillä oli lyhyet hiukset ja housut jalassa”, Liukkonen kertoo.

Tällaiset naiset eivät sopineet valkoisten naiskuvaan. Vankileirin johtaja, majuri Hans Kalm oli innostunut pataljoonaansa kuuluneen ja sittemmin urheiluvaikuttajana tunnetun Lauri ”Tahko” Pihkalan ja tämän isoveljen Martti Pihkalan rotuhygieenisistä opeista.

Vanhempi Pihkala oli kirjoittanut kirjan Minkälainen Suomi meidän on luotava. Siinä hän varoittaa lyhyttukkaisista, miestä jäljittelevistä naisista, jotka eivät ymmärrä, että naisen tehtävä on synnyttää terveitä lapsia. Hän ehdotti, että ”ns. yleiset naiset suurkaupungeista ja tehdasseuduilta kootaan ja siirretään erikoisiin laitoksiin, joissa niitä asianmukaisesti käsitellään, eikä heitä ole koskaan päästettävä vapaaksi”.

”Hänen oppinsa oli otettu käyttöön suoraan leireillä”, Liukkonen sanoo.

Jotkut ovat väittäneet, että naisia olisivat teloittaneet saksalaiset. Täysin toinen kuva tuli entisten vankien, vapaussodan rintamamiesten ja saksalaisten upseerien muistelmista, joita Liukkonen kävi läpi tutkimustaan varten.

”Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että ampujia olivat nimenomaan valkoiset sotilaat”, hän kertoo.

Saksan Itämeren divisioonan komentaja nimenomaan korosti muistelmissaan sitä, että oli sanonut alaisilleen, että saksalaiset sotilaat vain pidättävät ja kuljettava vangit leireille, mutta eivät missään tapauksessa saa osallistua vankien rankaisemiseen.

”En kiistä, etteivätkö saksalaiset olisi voineet jonkun ampua, mutta se ei ollut heillä projektina”, Liukkonen sanoo.

Vangit sekä suomalaiset ja saksalaiset sotilaat muistelevat, että valkoisten suomalaisten ja saksalaisten välit olivat todella huonot. Nokikkain olo ilmeni monenlaisina konflikteina.

”On monia tilanteita, joissa suomalaiset ovat ampumassa miehiä tai naisia ja saksalaiset tulevat keskeyttämään sen”, Liukkonen kuvaa.

Hän uskoo, että naiset saivat kärsiä suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden väleistä.

”Aina kun on konflikti suomalaisten ja saksalaisten välillä, siihen tuntuu liittyvän punaiset naisvangit. Olen varma, että joidenkin naisten kohtaloksi koitui se, että saksalaiset veivät kaikki naiset leirillä ja kaupungilla”, Liukkonen sanoo.

Saksalaiset saivat hänen mukaansa kaiken kunnian, hienoimman hotellin, komeimmat juhlat, parhaan sotasaaliin ja he suhtautuivat vielä ylimielisesti suomalaisiin.

”Eikä heitä voinut edes ampua, koska suomalainen pataljoona oli alistettu saksalaisprikaatin alaisuuteen. Saksalaisten mielimiä naisia sen sijaan oli mahdollista ampua, koska heidän yhteiskunnallinen arvonsa oli alhainen”, Liukkonen selittää.

Joissain aiemmissa tutkimuksissa on väitetty, ettei ole todisteita leirillä tapahtuneista raiskauksista. Tämä ei Liukkosen mukaan pidä paikkana, sillä etenkin miesvankien muistelmissa kerrotaan raiskauksista. Tekijöinä ovat olleet sekä suomalaiset sotilaat ja vartijat että saksalaiset sotilaat.

”Varsinkin teloitetut naiset ilmeisesti säännönmukaisesti raiskattiin”, Liukkonen arvioi.

Liukkosen lisensiaattitutkimus tarkastetaan Lapin yliopistossa 4. huhtikuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen sisällissota 1918
  • Teloitukset
  • Naiset
  • Tiede
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Tanskan maahanmuutto­ministeri: Jos pizzeriassa ei puhuta tanskaa, ilmiantakaa se viranomaisille

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    8. 8

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    9. 9

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    10. 10

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    6. 6

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää