Tiede

HSTV:n uutuus: Tiedeohjelma Sfääri selvitti todelliset superruoat

Tunnettu tv-kasvo ja radioääni Ivan Puopolo juontaa jokaviikkoisen tiedeohjelman.

Jokaviikkoinen tiedeohjelma aloittaa HSTV:ssä. Sfäärissä eli tieteen ohituskaistalla huristaa juontajan paikalla teeveestä tuttu toimittaja Ivan Puopolo ja hänen kyydissään asiantuntijavieraat selittävät, mitä ja miksi.

Ensimmäisessä kiihdytyksessä kohdataan rattiraivo. Osa käsittelee nimittäin tutkimusta, jonka mukaan kissassa viihtyvä toksoplasmaloinen hyppää helposti ihmiseen ja voi teettää tässä raivokohtauksia. Uutista avaa eläinlääketieteen tutkija Pikka Jokelainen.

Entä mikä olisi yksi sellainen ruoka, jolla ihmiskunta voisi pärjätä, jos mitään muuta syötävää ei olisi? Sekin selviää tämänkertaisesta Sfääristä.

Sfäärin juontaja Ivan Puopolo tunnetaan muun muassa Ylen Strada- ja Prisma-ohjelmista. Hän on ollut äänessä myös Ylen radiokanavilla ja Radio Novassa, missä hän on pyörittänyt omaa tiedeohjelmaa.

Puopolo haluaa ohjelmassa kertoa tieteestä viihdyttävästi.

”Minua on usein kutsuttu tiedefasistiksi. Se on kauneinta, mitä olen kuullut. Tieteellinen tieto on parasta saatavilla olevaa tietoa. Varsinkin nykyään, kun netissä pseudotieteelliset asiantuntijat voivat levittää vapaasti sanomaansa, on erityisen tärkeää, että lähteet ja tieteentekijät ovat oikeat ja kunnossa”, Puopolo sanoo.

Hän pitää tieteen objektiivisuudesta ja analyyttisyydestä.

”Tutkijat ovat nöyriä havainnon edessä.”

”Toinen hieno asia on, että et löydä yhtä ainutta asiaa ympäriltäsi, joka ei olisi jollain lailla seurausta tieteellisestä ajattelusta. Hyvinvointi alkaen puhtaasta vedestä ja antibiooteista Whatsup-viestintään ja gps-laitteisiin on tieteellisen maailmankuvan saavutusta.”

Puopolon lempitieteenaloja ovat fysiikka ja kosmologia, mutta hän näkee myös humanististen tieteiden arvon.

”Fysiikka ei olisi parantanut naisen asemaa, vaan ranskalaiset filosofit ja ajattelijat. Jos fysiikasta olisi kiinni, ei olisi tapahtunut Ranskan vallankumousta.”

Myös Sfäärissä pääsevät ääneen kaikki tieteenalat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sfääri
  • Tiede
  • HSTV
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Halpa kolmen euron pikkusikariaski on tämän kesän myyntimenestys – nyt hallitus aikoo nostaa sen hintaa

    5. 5

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    10. 10

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää