Valikko
Tiede

Tuore tutkimus: Ilmastomallit korostavat liikaa pilvien viilentävää vaikutusta

Pilvet saattavat viilentää maapalloa vähemmän kuin mallinnuksissa lasketaan.

Pilvien viilentävä vaikutus maapallon ilmastoon ei välttämättä olekaan niin suuri kuin ilmastonmuutosta ennustavat tietokonemallit laskevat, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus. Asiasta kertoi lehti New York Times perjantaina.

Ilmastomallit simuloivat ilmastoa ja antavat tietoa ilmastonmuutoksesta laskemalla hiilidioksidin vaikutusta ilmaston lämpötilaan.

Science-lehdessä perjantaina julkaistun tutkimuksen tulokset vihjaavat, että ilmastonmuutosta ennustavat ilmastomallit eivät kykene kuvaamaan pilvien vaikutusta pinnan lämpötilaan oikein.

Tutkimus tarkasteli pilviä, joissa on sekä vettä että jäätä. Suuri osa pilvistä on tällaisia. Tutkimuksessa selvisi, että tarkastelluissa pilvissä oli jääkiteitä luultua vähemmän, eli pilvet heijastavat luultua enemmän säteilyä maahan.

Satelliittihavaintoja pilvien koostumuksesta käytettiin sitten yhdessä ilmastomallissa. Tästä seurasi, että mallin ilmastoherkkyys suureni.

Ilmastoherkkyys mittaa sitä, kuinka paljon ilmasto lämpenee, jos hiilidioksidin määrä ilmassa kaksinkertaistuu. Mitä suurempi ilmastoherkkyys, sitä enemmän ilmasto lämpenee.

Tutkimuksen analyysin mukaan vika malleissa voi merkitä, että maapallon lämpeneminen on jopa 1,3 celsiusastetta odotettua korkeampi.

Kyseessä on kuitenkin vasta vain yksi tutkimus ja yksi ilmastomalli. Vielä ei tiedetä, koskevatko tulokset kaikkia ilmastomalleja ja kuinka suuri mahdollinen heitto kussakin mallissa olisi, muistuttavat tutkimuksen tekijät NY Timesille.

Mikäli muut tutkimukset varmistavat saadun tuloksen, maapallon lämpenemisen estäminen saattaa olla luultua vaikeampaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    5. 5

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    6. 6

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    9. 9

      Parisuhdekriisissä suku voi olla paras tai pahin – Ethän lietso aikuisen lapsesi kriisiä

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    9. 9

      ”Kaikki syyt ajaa polttomoottori­autolla ovat poistuneet” – Valtaavatko sähköautot viimein automarkkinat?

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää