Tiede

Kokeissa tuli vastaan jymy-yllätys: munuaissyövän lääke tehosikin leukemiaan

Olli Kallioniemen ryhmä testaa jopa 530 lääkeaineen vaikutusta tietyn syövän soluihin.

Visionäärinen. Se on sana, jonka Suomen molekyylilääketieteen instituutin Fimmin työntekijät useimmin yhdistivät johtajaansa Olli Kallioniemeen.

Tämä kävi ilmi viime kesänä läksiäisissä, joita vietettiin, koska esimies oli valittu vetämään Karoliinisen instituutin SciLifeLabia.

Entistä tiimiään hän ei kuitenkaan jätä, vaan perustaa yhden, kahdessa paikassa toimivan ryhmän. Se tutkii syövän yksilöllistä hoitoa, joka perustuu siihen, että taudin olemus ymmärretään pienimpien molekyylien vipinää myöten.

Molemmissa kaupungeissa keskitytään leukemiaan, Helsingissä lisäksi munuaissyöpään ja munasarjasyöpään sekä Tukholmassa johonkin, jota ei ole vielä päätetty.

”Jokaiselle syöpään sairastuneelle tehdään henkilökohtainen hoitosuunnitelma jo nyt, mutta taustatieto perustuu keskiarvoihin. Juuri sitä yritämme muuttaa”, Kallioniemi kertoo.

Tarkoitus on, että tulevaisuudessa lääkkeet purisivat tismalleen siihen syövän alatyyppiin, joka kullakin potilaalla on. Tätä nykyä vain keuhkosyövän uudet lääkkeet on suunniteltu taudin alaryhmille. Syöpähoidon räätälöiminen on vaikeaa, sillä oikeastaan jokainen uusiutuva syöpä on omanlaisensa. Mutta jos syöpä olisi täysin yksilöllinen sairaus, ei olisi mitään lääkkeitä.

Fimmissä Kallioniemi työtovereineen loi ainutlaatuisen lääkeseulan, joka sisältää peräti 530 lääkeainetta. Tutkijat kokeilevat usein jopa kaikkien vaikutusta tietyn syövän soluihin. Näin he etsivät olemassa oleville lääkkeille lisää käyttökohteita. Yksi jymy-yllätys on jo tullut vastaan.

”Kukaan ei olisi ikinä arvannut, että verisuonten muodostumista ehkäisevä, munuaissyöpään suunnattu aksitinibi tehoaisi krooniseen myeloidiseen leukemiaan. Yhdiste estää jälkimmäisessä keskeistä signaalivälittäjää.”

Tämä selvisi puolessa vuodessa, kun tavallisesti lääkkeen kehittäminen kestää 15 vuotta ja maksaa miljardin. Aksitinibia on jo testattu leukemiapotilailla, ja he ovat hyötyneet siitä. Se odottaa virallista hyväksymistä myös heidän käytettäväkseen.

SciLifeLabissa tutkijat saavat paljon irti geenitiedosta. Laitokseen on hankittu kymmenen miljoonan euron arvoinen perimää lukeva järjestelmä Hiseq X ten, jollaisia on vain muutamia Euroopassa.

”Selvitämme päivässä syövän genomin geenimuunnokset ja poimimme sieltä ne, joiden avulla on mahdollista ennakoida lääkevastetta. Menetelmä on siirtymässä tutkimuksesta käytäntöön.”

Myös Suomessa olisi huikeat edellytykset geenitiedon hyödyntämiseen, Kallioniemi toteaa. Hän aloittaa palopuheen, jossa todistaa, että 200 000 suomalaista vastaa miljoonaa amerikkalaista.

”Viimeisessä kansakunnan tilaa koskevassa puheessaan Barack Obama lanseerasi täsmälääketieteen ohjelman, joka maksaa satoja miljoonia dollareita vuodessa. On tarkoitus sekvensoida miljoonan amerikkalaisen perimä ja seurata heidän terveydentilaansa jatkossa.”

”Suomessa meillä on 20 vuoden etumatka. Fimmin pakkasessa on parinsadantuhannen suomalaisen dna.

Lisäksi on hyvät kansalliset rekisterit ja valmiiksi valtavasti seurantatietoa. Korrelaatioiden tekeminen suomalaisista on helpompaa kuin amerikkalaisista, joiden perimässä näkyy monimuotoisen väestön menneisyys.”

Oikeistaan meneillään on jo Obaman ohjelmaa muistuttava Sisu-hanke, jota Fimm toteuttaa yhdessä englantilaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden kanssa.

Siinä pyritään lukemaan kymmenien tuhansien suomalaisten perimä ja kokoamaan tieto muotoon, jossa se on parhaiten lääkäreiden ja tutkijoiden hyödynnettävissä.

Kallioniemen mielestä ihmiset tuppaavat unohtamaan, ettei terveys ole vain menoerä vaan valtava globaali mahdollisuus. Maailman terveyssektorin arvo on kymmenen biljoonaa euroa ja tarve terveydenhuollon innovaatioille on hillitön.

”Suomeen saatiin neuvoteltua genomistrategia, josta vallitsee kansallinen konsensus. Nyt se odottaa toimeenpanoa pöydällä. Se ei kelvannut hallituksen kärkihankkeeksi.”

Korjaus 15.4. klo 13.52: Hallitus päivitti kärkihankkeita 14. huhtikuuta. Sosiaali- ja terveysministeriön vetovastuulla oleva genomistrategia on nyt osa työ- ja elinkeinoministeriön kilpailukykykärkihanketta.

Töissä kahdessa pääkaupungissa

  Olli Kallioniemi, 56, on Karoliinisen instituutin täsmälääketieteen professori ja kansallisen SciLifeLabin johtaja Ruotsissa.

  Käy töissä ”airbussilla”. On maanantait Helsingissä, tiistaista perjantaihin Tukholmassa. Oma ryhmä tutkii syöpää ja toimii molemmissa kaupungeissa.

  Työskennellyt johtajana Suomen molekyylilääketieteen instituutissa ja tutkijana muun muassa San Franciscossa Kalifornian yliopistossa ja Turun biotekniikan keskuksessa.

  20 patenttia. Laajassa käytössä on kudossirutekniikka, jolla voi tutkia kerralla 500 potilaan näytteet.

  330 artikkelin kirjoittaja. Kuuluu kuuden tieteellisen julkaisun toimituskuntaan.

  Viettää vähintään neljä viikkoa kesälomaa puuhastellen talossaan Paraisilla ja veneillen. Silloin ei matkusta minnekään Suomesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Arja Kivipelto
  • Lääketiede
  • Syöpä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona, epäilty on Marokon kansalainen – HS:n tietojen mukaan mies ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    2. 2

      Turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Mies puukotti kahdeksaa vastaantulijaa Siperiassa Venäjällä

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Hallitus kokoontui Turun terrorismi­tutkinnan takia – Sipilä: ”Nyt on pidettävä yhtä, vihaan ei vastata vihalla”

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    9. 9

      Terrorismitutkija: Suomen mittakaavassa Turun isku oli poikkeuksellinen teko – ”Jos haluaa minimoida vaikutuksia, niin omaa käyttäytymistä kannattaa muuttaa mahdollisimman vähän”

    10. 10

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona, epäilty on Marokon kansalainen – HS:n tietojen mukaan mies ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    8. 8

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää