Valikko
Tiede

Masennus kasvattaa riskiryhmän diabetesriskiä – vie aloitekyvyn ja muuttaa aineenvaihduntaa

Ongelmat painon, verenpaineen tai kolesterolin kanssa ennakoivat diabetesta, mutta masennus kasvattaa niistä kärsivän sairastumisriskin puolitoistakertaiseksi.

Masennuksen on ennenkin todettu lisäävän riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen, mutta nyt sen havaittiin edesauttavan sairastumista erityisen paljon henkilöillä, joilla on lisäksi diabetekselle altistavia aineenvaihduntahäiriöitä. Tällaisia ovat huonot kolesteroliarvot, ylipaino ja korkea verenpaine.

Tieto saatiin kanadalaisessa tutkimuksessa, jossa seurattiin yli 2 500 aikuisen terveyttä neljän ja puolen vuoden ajan.

Tutkimuksen aikana tyypin 2 diabetekseen sairastui todennäköisimmin henkilö, jolla oli mainittuja aineenvaihduntahäiriöitä. Sairastuminen oli kuitenkin vielä yleisempää henkilöillä, jotka kärsivät lisäksi masennuksesta.

Korkea verenpaine, huonot kolesteroliarvot tai ylipaino yksinään lisäsivät sairastumisriskin nelinkertaiseksi terveeseen kontrolliryhmään nähden. Yhdistettynä masennukseen ne kasvattivat riskin kuusinkertaiseksi.

Kanadalaistutkijat keksivät masennuksen ja diabeteksen yhteydelle monta mahdollista selitystä. Ensinnäkin masennus muuttaa kehon aineenvaihduntaa, mikä voi johtaa muun muassa verenpaineen kohoamiseen, painonnousuun ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöihin. Liikakiloja voivat kerryttää myös jotkin masennuslääkkeet.

Toisekseen masennus tunnetusti heikentää ihmisen aloitekykyä. Masentuneet noudattavat muita harvemmin neuvoja, joita he aineenvaihduntahäiriön hoitamiseen ovat saaneet, olipa kyse sitten tupakoinnin lopettamisesta, ruokavaliomuutoksista, liikunnan lisäämisestä tai lääkkeiden ottamisesta. Hoitamattomina aineenvaihdunnan häiriöt altistavat kehon diabetekselle.

Tutkimuksen julkaisi Molecular Psychiatry.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Masennus
  • Diabetes
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    2. 2

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    7. 7

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    10. 10

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää