Valikko
Tiede

Viikon kiehtovimmat tiede­uutiset: Perimä ohjailee seksi­elämän aloitusta ja aivokäyrä­tunnistus varmentui

HS:n perjantaikooste viikon tiedeuutisista.

Perimä aikatauluttaa sukupuolielämää

Ikätoverien paine ja moni muu sosiaalinen tekijä vaikuttaa siihen, minkä ikäisenä neitsyys menee. Brittitutkijat saivat selville, että ekakertaa ajastavat myös geenit, jotka kietoutuvat murrosiän alkamiseen, riskinottoon ja aivojen kehitykseen.

Asteroidi oli dinosauruksille vain viimeinen niitti

Hirmuliskojen aikakauden päätti Maahan iskeytynyt asteroidi 66 miljoonaa vuotta sitten, mutta dinosaurukset olivat harventuneet jo pitkään ennen asteroidi-iskua. Dinosauruslajeja hävisi enemmän kuin uusia syntyi jo yli sata miljoonaa vuotta sitten.

Aivokäyrätunnistus varmentui

Aivojälki on turvallisempi tunniste kuin sormenjälki muun muassa siksi, että sitä on vaikeampi varastaa. Tarkkakin se on: yhdysvaltalaistutkijoiden tietokoneohjelma tunnisti koehenkilöt aivojen perusteella sadan prosentin tarkkuudella.

Yksinäisyys riipii sydäntä

Seuran puute lisää sydän- ja aivoinfarktien riskiä noin kolmanneksella. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys on yhtä rasittavaa kuin stressaava työ tai ahdistus, osoitti tuore katsaustutkimus.

Tiedeohjelma ihmettelee kaiken maailman ravitsemustietäjiä

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm miettii HSTV:n Sfääri – tieteen ohituskaista -ohjelmassa, miksi itseoppineiden ravitsemustietäjien opit kelpaavat muttei tutkittu tieto. Mentalisti ja taikuri Pete Poskiparta puolestaan puhuu toimittaja Ivan Puopolon kanssa psykedeelisistä aineista ja seksitaudeista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tieteen viikko
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    8. 8

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    9. 9

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    10. 10

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää