Valikko
Tiede

VTT:n tutkimushanke selvittää keinoja tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi liikenteen solmukohdissa – riskinä muun muassa kosketusnäytöt

Viidesosa Euroopan isojen kaupunkien asukkaista käyttää metroa päivittäin, sanoo johtava tutkija Ilpo Kulmala VTT:stä. Normaalioloissa tartuntariski on kuitenkin pieni.

Millä tavoin pandemioita voisi torjua lento-, juna- ja metroasemilla? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin etsitään vastausta Teknologian tutkimuskeskus VTT:n koordinoimassa, kansainvälisessä Pandhub-hankkeessa.

Tarkastelussa ovat muun muassa infektioiden mahdolliset tartuntareitit, matkustajavirrat ja liikenneasemien erityispiirteet. Esimerkiksi lentomatkustamisen jatkuva kasvu lisää tartuntatautien leviämisen riskiä. Maailmassa tehtiin vuonna 2014 noin 3,3 miljardia lentomatkaa, ja määrä kasvaa.

”Influenssatyyppiset taudit ovat sellaisia, joista voi tulla pandemioita. On myös vähän eksoottisempia tauteja, kuten ebola, ja jopa myös tahallisesti levitettäviä tauteja, kuten espanjanrutto”, sanoo johtava tutkija Ilpo Kulmala VTT:stä.

”[Olemme katsoneet] lähinnä lento- ja metroasemia. Lentoasemat ovat keskeisiä pitkän matkan liikkumisessa. Metroasemat ovat puolestaan sellaisia, joita iso osa kaupunkilaisista käyttää. Viidesosa Euroopan isojen kaupunkien asukkaista käyttää metroa päivittäin.”

Projektin alkuvaiheessa kartoitettiin liikenteen solmukohtia, niin sanottuja ”hotspotteja”. Kulmala ei kuitenkaan suostu kertomaan edes maan tarkkuudella, millä asemilla tutkijat ovat käyneet.

Paikalla on tarkasteltu esimerkiksi olosuhteita, joissa taudit saattavat levitä. ”Kosketuksesta tarttuvilla taudeilla on omia paikkojaan, kuten liukuportaiden kaiteita ja kosketusnäyttöjä.”

”Pisaratartuntojen osalta selvitimme, missä ihmistiheys on sellainen, että tartunnan mahdollisuus on olemassa. Sellaisia on ruuhkahuippujen aikaan metroasemilla esimerkiksi liukuportaissa.”

Normaalioloissa tartuntariski joukkoliikenteessä on kuitenkin pieni, eikä turvallinen liikkuminen edellytä kuin tavanomaista hygieniaa.

VTT osallistuu riskianalyysi-, suojaus- ja puhdistusmenetelmien kehittämiseen. Sen mukaan suomalainen teollisuus voi hyödyntää tuloksia muun muassa kehittäessään ilmanvaihto- ja suodatusjärjestelmiä.

Hankkeessa tuotetaan ohjeita eri tartuntareittien tehokkaalle katkaisulle sekä sekä esimerkiksi desinfiointiohjeita etenkin viranomaiskäyttöön.

EU:n rahoittamaan projektiin osallistu Suomesta myös Itä-Suomen yliopisto. Ranskasta osallistuvat sairaalayhtymä Assistance publique – Hôpitaux de Paris ja Toulouse’ssa sijaitseva Medes-instituutti, Englannista puolestaan Public Health England ja Nottinghamin yliopisto.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • pandemia
  • Lentoliikenne
  • VTT

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Kybervarusmiesten määrä on jäänyt odotettua pienemmäksi – koulutuksesta saatu ”erittäin positiivisia kokemuksia”

    8. 8

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    9. 9

      Gazassa rajat kiinni – Hamas etsii johtajansa murhaajaa, jonka se epäilee olevan Mossadin agentti

    10. 10

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää