Valikko
Tiede

Tutkijat kehittivät ”aivojen atlaksen” – sana ”uhri” aktivoi osia vasemman korvan yläpuolella

Kalifornian Berkeleyn yliopiston neurotutkijat kartoittivat aivoista alueita, jotka aktivoituvat silloin, kun ihminen ajattelee tai kuulee tietyn sanan.

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat luoneet niin sanotun ”aivojen atlaksen” eli kartaston. Se pyrkii kertomaan, miten sanat järjestyvät aivojen eri alueille, kertoo brittilehti The Guardian.

Yksinkertaistaen Kalifornian Berkeleyn yliopiston neurotutkijat kartoittivat aivoista alueita, jotka aktivoituvat silloin, kun ihminen ajattelee tai kuulee tietyn sanan.

Aivoissa esimerkiksi vasemman korvan yläpuolella oleva pieni alue edustaa sanaa ”uhri”. Sama alue reagoi myös sanoihin ”tapettu”, ”tuomittu”, ”murhattu” ja ”tunnustanut”. Oikeassa aivopuoliskossa lähellä päälakea on puolestaan alue, joka aktivoituu perheeseen liittyvistä sanoista, kuten ”vaimo”, ”mies”, ”lapset” ja ”vanhemmat”.

Sanat voivat kuitenkin olla monimerkityksisiä, joten jokainen sana aktivoi useita eri kohtia aivoissa. Tällaisia sanoja olivat esimerkiksi englanninkielinen sana ”top” (suomeksi esimerkiksi ”toppi” tai ”ylin”).

Tutkijat keräsivät tietoa ihmisten aivotoiminnasta radio-ohjelmassa kuultujen kertomusten avulla. Seitsemästä osanottajasta jokainen kuuli keskimäärin 25 000 sanaa, joista 3 000 oli eri sanoja.

Tutkijat yhdistelivät keräämäänsä tietoa tarinoiden käsikirjoitukseen ja tarkastelivat, miten ja mitä osia aivoista toisiinsa liittyvien sanojen ryhmät aktivoivat.

Guardianin mukaan tulokset olivat sikäli häkellyttäviä, että jokaisen tutkimukseen osallistuneen ihmisen aivotoiminnasta muodostui samankaltainen kartasto.

Tutkimuksen otos oli kuitenkin hyvin suppea: viisi miestä ja kaksi naista, jotka puhuivat äidinkielenään englantia. Kaksi osanottajista oli myös itse kirjoittamassa kyseistä tutkimusta.

Guardianin mukaan onkin hyvin todennäköistä, että ”aivojen atlakset” ovat erilaisia eri kulttuuritaustoista olevilla ihmisillä. Kritiikin mukaan menetelmällä ei myöskään pystytä tulkitsemaan vivahde-eroja sanojen merkityksissä tai mielleyhtymissä.

Siitä huolimatta kartastojen keräämisestä syntyvää tietoa voisi hyödyntää esimerkiksi lääketieteessä, lehti kirjoittaa. Käytännön sovellus voisi joskus tulevaisuudessa olla laite, jonka kautta puhekykynsä menettäneet voisivat muodostaa puhetta tietokoneen kautta.

Tutkimus julkaistiin Nature-lehdessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Aivotutkimus
  • aivot
  • sanat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    5. 5

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    6. 6

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää