Tiede

Näin ajoitettiin Suomen vanhin nisäkäsfossiili

Norsufossiilin ajoitus eteni kuin rikostutkinta. Siitepölyt ja levät kertoivat, että muinainen norsu kuoli yli viisi miljoonaa vuotta sitten.



Huhtikuun lopussa suomalaiset paleontologit esittelivät Suomen ylivoimaisesti vanhimman muinaisnisäkkään.


Vähintään viisi miljoonaa vuotta vanha Deinotherium­norsun luu löytyi Salon Suomusjärveltä. Löytö tehtiin vahingossa puutarhatöitä tehtäessä.


Fossiili on mioseenikaudelta. Se on geologinen ajanjakso 5,33–23 miljoonaa vuotta sitten.


Suomesta on löydetty aiemmin kymmenkunta mammutinluuta. Uusi löytö on kuitenkin paljon vanhempi.


Tutkijoiden arvion mukaan se satakertaisti suomalaisten muinaisten nisäkkäiden löytöjen iän. Kuinka ihmeessä sen ikä voidaan tietää?


Luun iän määrittelyssä joukko asiantuntijoita teki kukin oman analyysinsa. He käyttivät osin samoja menetelmiä kuin rikospaikkatutkijat. He esimerkiksi tutkivat piileviä ja siitepölyä, mutta mittakaava vain oli aivan toinen.


”Meillä on oikeastaan neljä itsenäistä merkkiä siitä, että luu on poikkeuksellisen vanha”, kertoo tutkija Sakari Salonen Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta.


Ensiksi huomattiin, että luu oli kivettynyt eli uudelleen mineralisoitunut. Se on tyypillistä vanhoille näytteille.


Toinen merkki pitkästä iästä oli itse eläinlaji. Luu on norsu­eläimen vasemman olkaluun kappale. Tarkemman tunnistuksen teki tutkija Juha Saarinen Lontoon luonnonhistoriallisesta museosta.


Olkaluun poikkileikkaus on fossiilissa lähes pyöreä. Esimerkiksi mammuteilla leikkaus on samasta kohtaa kolmiomainen.


Siitä löytö pystyttiin tunnistamaan kohtalaisen varmasti Deinotheriumiksi.


Tämä muinaisnorsu kuoli Euroopasta sukupuuttoon jo jääkausien ajan alkaessa eli muutamia miljoonia vuosia sitten.


Samalla luulle saatiin sen pisin mahdollinen ikä. Norsueläimet levisivät ensi kertaa Afrikasta Eurooppaan 19 miljoonaa vuotta sitten. Sitä vanhempi löytö ei voinut olla.


Lisää todisteita tutkijat saivat luuydinkanavan sisältä. Sinne oli kertynyt ainekerrostumaa eli sedimenttiä eläimen kuolinpaikalta. Tutkijat raaputtivat parin kuutiosenttimetrin verran tätä muinaista liejua tutkittavaksi.


Liejusta irtosi kolmas johtolanka pitkästä iästä: kuolinpaikan kasvillisuus.


Mähkän eli sanikkaisen ja saniaisten itiöt kertovat lämpimän metsän aluskasvillisuudesta. Sellaista ei ole ollut Pohjois-Euroopassa vuosimiljooniin.


Yksi kasveista oli nykyisen siipisanikan lähisukulainen. Laji kasvaa Välimeren alueella ja muualla subtropiikissa.


Lisäksi luuytimessä oli sypresseihin kuuluneen havupuun siitepölyä. Mioseenikaudella eli yli viisi miljoonaa vuotta sitten Euroopassa kasvoi laajoja sypressi- ja punapuumetsiä, kertoo siitepölyä tutkinut Salonen.


”Ne kaikki katosivat jääkausien alkamisen myötä.”


Vielä kauemmas menneisyyteen vievät fossiilin piilevät. Ne ovat mikroskooppisen pieniä, mutta todellinen aarreaitta niin paleontologeille kuin rikospaikan tutkijoillekin.


Piilevät kertoivat, että fossiili Deinotherium kuoli veteen.


”Piilevät säilyvät yleensä kauan ja ovat hyvin tunnistettavia. Kaikilla lajeilla on tyypillinen rakenteensa, jonka voi tunnistaa mikroskoopilla”, kertoo Norjan polaari-instituutissa työskentelevä tutkija Arto Miettinen.


Piilevien lajit viihtyvät erilaisissa vesissä ja lämpötiloissa. Vesien suolapitoisuus ja happamuus vaihtelivat. Lisäksi osa lajeista on elänyt vain tiettyinä aikakausina.


Miettinen analysoi Suomusjärven löydön piileviä sivutyönä. Päätyönään hän tutkii muinaisia ilmastoja merten piilevien avulla.


”Piilevissä ongelmia tuottaa lähinnä se, että niitä on yli satatuhatta lajia”, Miettinen hymähtää.


Yhtä levää oli vaikea tunnistaa. Siksi koko fossiilin tutkimus olikin vähällä tyssätä. Näytteen piilevistä runsain oli lajia, jota ei löytynyt alan oppaista. Lopulta se selvisi melkein sattumalta.


”Selailin Googlesta umpimähkään esihistoriallisia piileviä”, kertoo Miettinen.


”Törmäsin Marina Usoltsevan artikkeliin, jossa hän esitteli mioseenikautisia Alveolophora-suvun fossiilisia piileviä.”


”Siinähän se oli!”


Suomalaisen fossiilin kuvat lähetettiin Usoltsevalle Venäjän tiedeakatemiaan.


Hän vahvisti, että kyseessä on tieteelle tuntematon Alveolo­phora-suvun piilevä. Se oli merkittävä tieto, koska suvun lajit kuolivat sukupuuttoon jo viisi miljoonaa vuotta sitten.


Suomusjärven luun täytyy siis olla mioseenikautinen, vähintään viisi, mutta korkeintaan 19 miljoonaa vuotta vanha.


Fossiilissa oli vielä pari arvoitusta. Mistä luu on peräisin ja kuinka ihmeessä se päätyi Suomusjärvelle Saloon?


Suomessa jääkaudet ovat murskanneet melkein kaikki merkit mioseenista. Vain pieniä rippeitä tämän ajan sedimentistä on säilynyt Lapin Sallassa. Siellä ei kuitenkaan ole luita, vain piileviä, kertoo Miettinen.


Deinotheriumin luu on sen sijaan jääkauden lahja. Se löytyi Yoldiameren savesta, jota kerrostui Suomen rannoille noin 11 000 vuotta sitten. Luu kulkeutui luultavasti muinaisen jäävuoren mukana kuin siirto­lohkare.


Luuta on voinut vuosituhansien aikana kuljettaa useampikin jääkausi. Luun ja fossiilin alkuperäinen lähtöpaikka ei luultavasti ole säilynyt nykypäivään. Se on voinut olla kaakossa Venäjän rajan tuolla puolen – tai ehkä pohjoisessa.


”Joka tapauksessa tämä on maailman pohjoisimpia jäänteitä mioseenikauden eläimistä”, Miettinen sanoo. Lähimmät Deinotheriumin luulöydöt ovat Saksasta.


Löytö on siis ainoa laatuaan. Tai ainakin ainoa, joka on löytänyt tiensä tutkijoiden käsiin.


”Mehän emme voi tietää, kuinka paljon tällaisia luita on löydetty ja viskottu vaikka kompostiin”, Salonen huomauttaa.


Tällä kertaa lapionvarteen sattui oikea ihminen. Nuori biologian ylioppilas Marja Simonsuuri teki puutarhan syysmuokkausta joskus 1960-luvulla.


Hän, nykyinen professori Marja Sorsa, lahjoitti 40 vuoden kuluttua luun katsottavaksi paleontologi Mikael Forteliukselle 2000-luvun alussa Väliajan fossiili lojui autotallissa Espoossa.

Iän määritykseenon montakeinoa

 Nuoret kivikerrostumat ja niiden fossiilit syntyvät vanhempien päälle.

Tutkijat osaavat siksi asettaa maapallon historian vaiheet aikajärjestykseen.

Lisäksi on keksitty mitata vuosia suoraan.

 Alkuaineiden radioaktiiviset isotoopit hajoavat tasaisella nopeudella. Kullakin isotoopilla on oma nopeutensa, sekunneista vuosimiljardeihin.

 Näytteestä mitataan hajoavan alkuaineen ja sen hajoamistuotteen määrät. Niiden avulla lasketaan, kauanko hajoaminen on jatkunut.

 Isotooppien ajoitusta ei voida aina käyttää. Suomusjärven luu oli liian vanha radiohiilellä tehtävään ajoitukseen. Silloin isotooppeja ei mitata itse luusta, vaan ympäröivästä kivikerrostumasta. Sekin oli Suomusjärvellä kadonnut.

 Avuksi tulivat johtofossiilit. Ne ovat esiintyneet vain tiettyyn aikaan tietyissä paikoissa. Suomusjärven luun ajoituksen tärkein johtofossiili oli piilevä, joka katosi miljoonia vuosia sitten.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Fossiilit
  • Tiede
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Poliisi haluaa avukseen uudenlaisen reservijoukon – osa joukosta rekrytoitaisiin puolustusvoimien reserviläisistä

    4. 4

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    7. 7

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    9. 9

      Väkivaltainen moottoripyöräjengi rantautui Suomeen vuoden alussa – nyt Satudarah MC on epäiltynä lukuisista törkeistä rikoksista

    10. 10

      Kaliforniassa käynnistettiin uusi kansalaisaloite osavaltion irrottamiseksi USA:sta – vaatii edetäkseen 600 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 13 kuoli Barcelonassa – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää