Tiede

Tutkimus: Jatkuva herkuttelu voi vaurioittaa munuaisia

Runsasrasvainen ja -sokerinen ruoka nostaa verensokeria samaan tapaan kuin kakkostyypin diabetes, paljasti rotilla tehty tutkimus.

Kakkostyypin diabetestä sairastavan ihmisen elimistö ei tuota tarpeeksi insuliinia tai reagoi siihen, mikä kerryttää glukoosia vereen. Se taas voi ajan mittaan vaurioittaa sisäelimiä, kuten munuaisia.

Brittitutkijat osoittivat nyt rotilla, että ruokavalio voi tehdä saman.

Tutkijat syöttivät joukolle rottia herkkuja – juustoa, suklaata, keksejä ja vaahtokarkkeja – kahdeksan viikon ajan. Toinen joukko eli viisi viikkoa jyrsijänruualla, jonka rasvaprosentti oli 60.

Tämän jälkeen tutkijat mittasivat, näkyikö ruokavalio verensokerissa tai glukoosia kuljettavissa molekyyleissä. Tuloksia verrattiin ykkös- ja kakkostyypin diabetesta sairastaviin rottiin.

Ilmeni, että tiettyjä kuljettajamolekyylejä – glut ja sglt –sekä niitä sääteleviä proteiineja oli normaalia enemmän sellaisilla rotilla, joilla oli kakkostyypin diabetes. Mutta niiden määrä oli lisääntynyt myös sekä rasvaista jyrsijäruokaa että herkkuja popsineilla rotilla.

”Länsimainen ruokavalio sisältää yhä enemmän roskaruokaa ja rasvaa, joiden tiedetään kytkeytyvän lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen. Diabetes muuttaa glukoosin kuljetusta munuaisissa, mutta rasvainen ruoka aiheuttaa samanlaisia muutoksia kuin diabetes”, kiteyttää tutkijoihin lukeutunut Havovi Chichger Anglia Ruskin -yliopistosta tutkimustiedotteessa.

"Kun ymmärrämme, miten ruokavalio vaikuttaa sokerin työstämiseen munuaisissa, voimme ehkä suojata niitä vaurioilta”, Chichger sanoo.

Tutkimuksen julkaisi Experimental Physiology.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Ruokavalio
  • Diabetes
  • Tutkimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    4. 4

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Turun puukotukset mietityttävät Helsingin keskustassa liikkuvia naisia – ”Äidiksi tulemisen jälkeen ahdistuneisuus on kasvanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää