Valikko
Tiede

Tutkijat: Kissojen loinen sotkee ihmisen aivojen viestintää

Sikiöille loinen voi koitua kuolemaksi, mutta aikuisillakin se voi laukaista monien neurologisten sairauksien puhkeamisen.

Arviolta kolmasosa maailman ihmisistä on kantanut jossain vaiheessa elämäänsä toksoplasmaloista. Tartuntaa ei välttämättä itse huomaa, vaikka loisinfektion vaikutus voi näkyä kehossa vuosikymmeniä.

Loistartunnan on havaittu lisäävän sairastumisriskiä muun muassa Alzheimerin ja Parkinsonin tauteihin, epilepsiaan ja skitsofreniaan. Myös raivopuuskasyndrooma on tartunnan saaneilla muita yleisempi.

Kalifornian yliopiston tutkijat selvittivät loisen ja neurologisten sairauksien yhteyttä hiirikokeilla Plos Pathogensin julkaisemassa tutkimuksessa. Hiiret ovat toksoplasmaloisille suotuisia isäntiä, sillä niiden kautta loisille avautuu tie kohti niiden suosikki-isäntiä kissoja.

Loinen voi monistaa itseään minkä hyvänsä nisäkkään elimistössä, mutta ainoastaan kissassa ne lisääntyvät suvullisesti.

Loisen aiheuttama infektio eli toksoplasmoosi ilmenee hiirissä esimerkiksi siten, että kissanpissa alkaa vetää niitä puoleensa. Yleensä hiiret välttävät kissan hajujälkiä, mutta loinen sekoittaa niiden aivot ottamaan riskin.

Nyt tutkijoille selvisi, miten loinen tämän tekee. Sen laukaisema infektio lisää aivojen tärkeimmän välittäjäaineen glutamaatin tuotantoa. Se vie viestejä hermosolujen välillä. Jos glutamaattia erittyy hermosoluista liikaa, ne eivät pian enää pysty viestimään toisilleen, ja solut kuihtuvat pois.

Jotta liiallinen glutamaatti ei pääsisi vahingoittamaan hermosoluja, sitä alkavat siivota pois astrosyyteiksi kutsutut solut. Niiden avulla glutamaatti muuttuu glutamiiniksi, jota keho pystyy edelleen jalostamaan aivojen tarvitsemaksi energiaksi.

Toksoplasmoosi estää astrosyytteja toimimasta, ja siksi solujen väliin jää vellomaan ylen määrin glutamaattia.

Glutamaatin liikatuotanto liittyy myö ms-tautiin ja als-tautiin, joka on vienyt muun muassa fyysikko Stephen Hawkingin liikkumis- ja puhekyvyn.

Koska als-tautia sairastavat hiiret ovat aiemmissa kokeissa hyötyneet keftriaksoniksi kutsutusta antibiootista, tutkijat kokeilivat antaa sitä myös toksoplasmoosiin. Antibiootti auttoi hiirten aivoja siivoamaan ylimääräistä glutamaattia ja palauttamaan aivojen toiminnan normaaliksi.

Lisätutkimusta tarvitaan, jotta havaintoa voidaan jalostaa hoidoksi asti. Havainnon käyttökelpoisuutta heikentää se, että useimmat ihmiset eivät edes huomaa sairastuneensa toksoplasmoosiin sen akuutissa vaiheessa.

Loiset jättävät aivojen kystia, josta ne voivat aktivoitua myöhemmin elämän aikana. Loiset viihtyvät aivoalueilla, jotka liittyvät riskinottoon, mikä voi selittää tartunnan yhteyttä esimerkiksi raivopuuskasyndroomaan. Tutkijat kertova tiedotteessa, että seuraavaksi he yrittävät keksiä keinon tuhota näitä kystia.

Toksoplasmaloinen tarttuu ihmiseen yleensä huonosti pestyjen kasvisten tai huolimattomasti kypsennetyn lihan välityksellä. Parhaiten sitä voi vältellä hyvällä käsi- ja keittiöhygienialla.

Toksoplasmaloinen ei ole aikuisille ylettömän vaarallinen, mutta sikiölle se on vakavampi juttu. Äidin loistartunta raskauden aikana voi vahingoittaa lapsen aivoja pysyvästi ja johtaa jopa keskenmenoon.

Koska toksoplasmaloisten pääisäntä on kissa, odottavia äitejä neuvotaan pidättäytymään kissanhiekka-astioiden tyhjentämisestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Toksoplasma
  • Kissat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    10. 10

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää