Valikko
Tiede

Tutkimus: Sähkötupakkaa käyttävät nuoret siirtyvät herkästi perinteisen tupakan pariin

Sähkötupakkaa kokeilleet nuoret aloittavat tupakoinnin kuusi kertaa todennäköisemmin kuin muut ikätoverinsa

Sähkötupakkaa käyttävät nuoret siirtyvät herkästi myös perinteisen tupakan pariin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Etelä-Kalifornian yliopistossa tehtyyn kyselytutkimukseen osallistui noin 300 lukio-opiskelijaa. Maanantaina julkaistun tutkimuksen mukaan nuoret, jotka olivat polttaneet sähkötupakkaa, siirtyivät muita ikäisiään kuusi kertaa todennäköisemmin kokeilemaan muita tupakkatuotteita.

Todennäköisyys siirtyä sähkötupakasta tavalliseen tupakkaan oli huomattavan suuri myös niiden joukossa, jotka olivat alun perin ilmoittaneet, etteivät aikoneet aloittaa tupakointia.

Sähkötupakoinnin arvellaan toistaiseksi olevan perinteistä tupakointia terveellisempää, mutta lisätutkimusta asiasta tarvitaan.

Sähkötupakointi jäljittelee tupakointia. Sähkötupakan säiliössä oleva neste kuumennetaan höyryksi, jota hengitetään imemällä savuketta. Nesteampulleissa voidaan käyttää joko nikotiinillista tai nikotiinitonta nestettä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sähkötupakka
  • Nuoret
  • Terveys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen ulkopuoliseen painostukseen taipumisesta

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

    8. 8

      Pääministeri May: Lontoon iskujen tekijä oli syntynyt Britanniassa ja turvallisuupalvelun ennalta tuntema

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    7. 7

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    8. 8

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    7. 7

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää