Valikko
Tiede

Tutkimus: Äidin raskauden aikana syömät maitohappobakteerit suojaavat lasta ylipainolta

Turun yliopiston väitöstutkimuksessa huomattiin, että raskauden aikana syödyt probiootit muokkaavat sekä äidin että lapsen geenien toimintaa.

Raskaana olevan naisen voisi olla hyödyllistä syödä probiootteja eli ruoansulatusta auttavia mikrobeja. Niistä hyötyvät sekä äiti itse että syntyvä lapsi, selvisi Turun yliopiston väitöstutkimuksessa.

Probiootit ovat erilaisia suolen mikrobistoa tasapainoittavia bakteereja ja sieniä. Niitä on luonnostaan hapatetuissa elintarvikkeissa, mutta niitä myös lisätään esimerkiksi mehuihin. Tutkimuksessa probiootteja annettiin erillisinä ravintovalmisteina.

Väittelijä Sanna Vähämiko tutki, miten syntyvän lapsen terveyteen voidaan vaikuttaa raskaudenaikaisella ravitsemusohjauksella, ruokavaliolla ja probiooteilla.

Jo aiemmin on osoitettu, että suolistomikrobistolla on yhteys lihomisherkkyyteen, ja että sikiökautiset tapahtumat vaikuttavat lapsen terveyteen vielä pitkälle tulevaisuuteen.

”Oma tutkimukseni haki molekyylitason selitystä näille löydöksille. Havaitsemme, että äidin raskaudenaikainen probioottien käyttö vaikuttaa lihavuuteen liittyvien geenien toiminnan säätelyyn sekä äidillä että lapsella”, kertoo Vähämiko tiedotteessa.

Probioottien lisäksi lapsen terveyteen vaikutti äidin ruokavalio.

”Ruokavalion kokonaisuudessa tärkeää näyttää olevan se, että äiti saa runsaasti kuitua ja niukasti tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria. Tällä oli hyödyllinen vaikutus äidin tulehdusmittarin eli leptiinin pitoisuuteen. Tulokset ovat yhteneväisiä kansallisten ravitsemussuositustemme kanssa”, Vähämiko sanoo.

Äidin ruokavalio koheni, kun hänelle annettiin henkilökohtaista ravitsemusohjausta. Ohjaus lisäsi erityisesti antioksidanttivitamiinien saantia, mikä näkyi jopa rintamaidon vitamiinipitoisuuden nousuna.

Tutkimus osoittaa, että lapsen terveyteen vaikuttavien geenien toimintaa voidaan ohjata jo kohdussa äidin ruokavalion ja probioottien avulla.

Vähämikon lastentautiopin alaan kuuluva väitös tarkistetaan Turun yliopistossa ensi viikon torstaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Raskaus
  • maitohappobakteerit
  • Ylipaino

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    5. 5

      Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, pormestarin mukaan uhrit olivat ulkomaalaisia

    6. 6

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Savonlinnassa on todettu kesällä tuhkarokkoa – on useita syitä, joiden vuoksi siitä pitäisi huolestua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    9. 9

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, pormestarin mukaan uhrit olivat ulkomaalaisia
    3. Pikajuoksija Hanna-Maari Latvalan tie huipulle on ollut kova ja kivinen – ”Uuden treenimenetelmän kanssa on vielä opettelua”
    4. Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija
    5. Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta
    6. Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla
    7. Tunti sitten
    8. Mikä on voimistelua laukkaavan hevosen selässä? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    9. 2 tuntia sitten
    10. Perjantaina tulee kuurosateita lähes koko maassa – monin paikoin myös ukkostaa
    11. 4 tuntia sitten
    12. Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin
    13. Otto Hannikainen tehtailee ipaa helsinkiläisessä kaksiossa – erikoisoluiden kotipaneminen yleistyy hurjaa vauhtia
    14. Savonlinnassa on todettu kesällä tuhkarokkoa – on useita syitä, joiden vuoksi siitä pitäisi huolestua
    15. Näytä lisää