Tiede

Juokseminen parantaa muistia – tutkijat pääsivät nyt jyvälle, miksi näin on

Lenkkeily lisää katepsiini B –nimisen proteiinin määrää veressä niin hiirillä, apinoilla kuin ihmisillä. Kokeet vihjaavat, että se buustaa uusien hermosolujen syntyä muistikeskus hippokampuksessa.

Liikunnan on todettu virkistävän muistia, ja tutkijat ovat jo pidemmän aikaa yrittäneet saada selville, miksi näin on. Nyt yhdysvaltalaistutkijat ovat löytäneet lupaavan ehdokkaan juoksijan muistinpiristäjäksi.

“Kartoitimme proteiineja, joita erittyy lihaskudoksesta ja jotka kykenevät kulkeutumaan aivoihin”, kertoo Yhdysvaltain kansallisen ikääntymistutkimuskeskuksen (NIA) neurotieteilijä Henriette van Praag tiedotteessa.

Sellaiseksi osoittautui katepsiini B -niminen proteiini – ja juuri sen pitoisuus lisääntyi juoksun jälkeen niin hiirten, apinoiden kuin ihmistenkin veressä. Tätä proteiinia löytyi runsaasti myös niiden hiirien lihassoluista, jotka kipittivät päivittäin juoksupyörässä.

Kun katepsiini B:tä lisättiin aikuisten hiirten aivosoluihin, ne alkoivat tuottaa molekyylejä, jotka liittyvät uusien hermosolujen syntyyn.

Van Praag kollegoineen vertasi tavallisten hiirten muistia sellaisiin, joilta puuttui kyky tuottaa katepsiini B:tä.

Koehiiret laitettiin viikon ajan kerran päivässä pieneen vesialtaaseen, jonka “laituri” oli piilossa pinnan alla. Normaalisti hiiri oppii muistamaan sen sijainnin lyhyen molskimisen jälkeen.

Jos hiiret ravasivat tovin juoksupyörässä ennen uimista, tavishiiret muistivat laiturin paikan paremmin. Sen sijaan juoksu ei kohentanut niiden hiirten muistia, joiden aivot eivät tuottaneet katepsiini B:tä.

”Kukaan ei ole aiemmin osoittanut, että katepsiini B vaikuttaa avaruudelliseen oppimiseen”, van Praag sanoo.

Liikunnan, katepsiini B:n ja muistin kolmiyhteydestä kertoo myös se, että neljän kuukauden säännöllinen juoksuharjoittelu kohensi ihmisten pärjäämistä monimutkaisissa muistitehtävissä.

”Tämäkin oli kytköksissä katepsiini B:n lisääntymiseen”, van Praag huomauttaa.

Katepsiini B:tä on tutkittu melko vähän, ja tulokset ovat osin ristiriitaisia. Sitä on huomattu erittyvän kasvaimista, ja sen on havaittu osallistuvan solukuolemaan sekä amyloidiplakin muodostumiseen aivoissa. Toisissa tutkimuksissa katepsiini B:n taas on todettu suojaavan hermosoluja sekä siivoavan amyloidiplakkia.

Van Praag arveleekin, että proteiini vaikuttaa eri tavoin eri pitoisuuksina ja eri tilanteessa.

Seuraavaksi tutkijat haluavatkin selvittää, toimiiko proteiini samoin eri lajeilla ja eri ikäisillä yksilöillä. He haluavat myös tietää, miten katepsiini B läpäisee veri-aivoesteen ja miten se aktivoi hermosolujen kasvua ja yhteyksiä.

”Tutkimuksemme viesti on joka tapauksessa se, että terveelliset elämäntavat kannattavat”, van Praag korostaa. Säännöllinen liikuntaharjoittelu saa aikaan mittavimpia muutoksia.

Tutkimuksen julkaisi Cell Metabolism.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • aivot
  • Muisti
  • Oppiminen
  • Liikunta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    8. 8

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    9. 9

      Fafa’s kasvoi kioskista 16 ravintolan ketjuksi – perustaja Doron Karavani yrittää nyt viedä falafelinsa Tukholmaan ja Lontooseen

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää