Valikko
Tiede

Tappajaetanan torjunta onnistui Turussa – konstit olivat yksinkertaisia

Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa on enää häviävän vähän etanoita verrattuna viime kesään. Torjuntatoimien lisäksi etanoita surmasivat erikoinen talvi ja kevät.

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on saatu torjuntavoitto voimakkaasti levinneestä tappaja- eli espanjansiruetanasta. Vieraslajia tavattiin Ruissalon saaressa sijaitsevassa puutarhassa ensi kerran viime kesänä.

Etanalajin leviämistä Suomessa on pelätty, koska siitä on vaikea päästä eroon. Ruissalossa torjunta onnistui yksinkertaisella mutta työläällä menetelmällä, käsin poimimalla. Puutarhurit ovat keränneet ja tuhonneet kaikki löytämänsä yksilöt. Nyt etanoita on puutarhassa häviävän pieni määrä viime vuoteen verrattuna.

”Käsinkeräys on toimivin myös kotipuutarhassa, jos etanoita alkaa tulla hiukankaan enempää ja tontti ei ole kauhean iso”, sanoo ylipuutarhuri Simo Laine.

Kasvitieteellisen puutarhan ulkoalue käsittää 23 hehtaaria, josta aktiivisessa viljelyssä on noin seitsemän hehtaaria.

Puutarhan torjuntatoimia tuki Turun kaupungin ympäristönsuojelu, joka poimi etanoita säännöllisesti puutarhaa ympäröivistä lehdoista.

”Tänä keväänä aloitimme keräämisen 25. huhtikuuta, ja löysimme ensimmäiset vasta 10. toukokuuta. Viime keskiviikkoon mennessä olimme keränneet 142 aikuista. Se on todella vähän viime vuoteen verrattuna”, Laine iloitsee.

Keräämisen lisäksi etanoita vähennettiin viime vuonna kuumakäsittelemällä maakasoja, joissa etanoiden tiedettiin piileskelevän. Käsiteltävää maata oli 500 kuution edestä.

”Peitimme kompostikasat lainapeitteellä, ja ammattihenkilö puhalsi sen alle tulistettua vesihöyryä laitteella, jota käytetään yleensä paperitehtaissa. Se tappoi välittömästi pintakasvillisuuden, siemenet, etanat ja niiden munat”, Laine kertoo.

Kotipihassakin etanat piiloutuvat varjoisiin, kosteisiin piiloihin esimerkiksi kompostiin tai ruukkujen tai lautakasojen alle. Sellaiset kannattaa Laineen mukaan pihapiiristä poistaa.

Taimenostajan kannattaa olla tarkkana, ettei tuo etanoita puutarhaansa kasvin mukana. Laine neuvoo tarkastamaan ruukun ja multapaakun huolellisesti etanoiden ja niiden munien varalta.

Torjuntatoimien lisäksi etanakantaa verotti vähäluminen mutta ajoittain kylmäkin talvi.

”Pakkasta oli täällä välillä yli 25 astetta eikä maassa ollut suojaavaa lunta, joten ainakin isot aikuiset yksilöt kuolivat kylmään”, Laine kertoo.

Munien pakkasenkestosta ei tiedetä tarkkaan, mutta ainakaan kuiva kevät ei ole ollut otollinen niiden kehitykselle.

Espanjansiruetana herätti paljon huomiota viime kesänä, kun sääolosuhteet suosivat niitä. Etanoista tehtiin havaintoja uusilta alueilta. Eteläisen Euroopan etanalajia löydettiin jopa Rovaniemeltä asti.

Pääkaupunkiseudulla espanjansiruetanoiden kerääminen muodostui eräänlaiseksi kansanliikkeeksi, kun tavalliset kaupunkilaiset keräsivät etanoita pitääkseen puistot ja kevyen liikenteen väylät siisteinä. Keruusaalista yritettiin syöttää jopa Korkeasaaren eläimille – vaihtelevin tuloksin.

Vieraslajia kammotaan paitsi etanan ison ja limaisen ulkomuodon vuoksi, myös siksi, että se syö tieltään melkein mitä tahansa. Ravinnoksi kelpaavat kaikki puutarhan kasveista koirankakkaan ja kuolleisiin lajitovereihin. Siitä juontuu nilviäisen lempinimi, tappajaetana.

Omista etanahavainnoista voi raportoida tutkijoille osoitteessa www.vieraslajit.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Etanat
  • Puutarha
  • Vieraslajit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

    9. 9

      IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää