Valikko
Tiede

Viikon kiintoisimmat tiedeuutiset: Dengue nitistyi geenimunnelluilla hyttysillä ja satavuotias aivokartta syöstiin vallasta

Tiedetoimitus kokoaa mielenkiintoisimmat uutiset viikon varrelta.

Aivokartta piirrettiin uusiksi ensi kertaa sataan vuoteen

Vuonna 1909 silvotuista aivoista käsin piirretty kartta sai päivityksen, kun tutkijat yhdistivät eri kuvantamismenetelmillä saatuja tietoja virtuaaliseksi kartaksi. Paikannettujen aivoalueiden määrä nousi päivityksen myötä 83:sta 180:een.

Geenimuunnellut hyttyset häätivät denguen

Muuntogeenisiä hyttysiä käytettiin normaalien torjuntatoimien tehosteena Brasilialaisessa kaupungissa. Lopputulos oli hätkähdyttävän hyvä: denguetartunnat vähenivät 90 prosentilla.

Isoisän liikakilot voivat näkyä vielä lastenlastenkin vyötäröllä, vaikka oma isä olisi hoikka

Edellisten sukupolvien hankkima liikapaino voi kulkea suvussa, vaikka se hyppäisi jonkin sukupolven yli. Hiirikokeessa isän puntarilukeman huomattiin koodautuvan siittiöihin.

Sfääri: Pienhiukkaset ovat vaarallisempia kuin ydinvoimalat

Ydinvoimaloiden terveysvaikutuksia on helpompi pelätä kuin autolla ajelun tai puukiukaan polttelun, vaikka jälkimmäisistä syntyvät pienhiukkaset tappavat ihmisiä läjittäin enemmän kuin Tšernobyl tai Fukushima yhteensä, kertoi Aalto-yliopiston energiatekniikan ja -talouden professori Sanna Syri tiedeohjelma Sfäärissä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    2. 2

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    3. 3

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    6. 6

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    9. 9

      Neljä kuollut ja ainakin 20 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    10. 10

      Lontoon iskun alta pelastunut opiskelija HS:lle: ”Poistuimme parlamenttitalosta – ja 30 sekunnin päästä takanamme kuului pamahdus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Neljä kuollut ja ainakin 20 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää