Tiede

Uusi teoria: Viimeiset mammutit kuolivatkin janoon

Villamammutit sinnittelivät pisimpään hengissä saarilla, mutta merenpinnan nousu ja kuivuus näännyttivät ne lopulta janoon.

Maailman viimeisimmät villamammutit elivät Alaskan ja Siperian saarilla vielä 4 000–6 000 vuotta sitten. Siellä ne ajoi sukupuuttoon todennäköisesti juomaveden loppuminen, esittävät alaskalaista Saint Paulin saarta tutkineet pohjoisamerikkalaiset tutkijat Pnas-tiedelehdessä.

Mantereelta mammutit kuolivat sukupuuttoon paljon aiemmin, noin 10 000 vuotta sitten. Syystä on kiistelty. Vankimmat perustelut on esitetty liikametsästyksen, ilmastonmuutoksen tai näiden yhdistelmän puolesta.

Saint Paulin saarella villamammutit saivat laiduntaa ilman ihmisseuraa. Alue oli aikoinaan osa Amerikkaa ja Aasiaa yhdistävää Beringin kannasta, mutta se irtautui omaksi saarekseen 14 000 vuotta sitten, kun jäätiköt sulivat ja merenpinta kohosi.

Saarimammuttien tuhoon metsästyksellä ei siis ollut osaa eikä arpaa. Niiden kohtaloksi koituikin uuden näytön perusteella todennäköisimmin ilmaston lämpeneminen.

Ilmaston lämpeneminen nosti meriveden pintaa ja kutisti siten matalaa saarta ja siellä asuvien mammuttien laidunmaita. Lisäksi kohonnut merivesi alkoi sekoittua saaren pohjaveteen, mikä turmeli mammuteille kelvollisia juomapaikkoja.

Kaiken kukkuraksi jättimäiset eläimet jouduttivat järvien rantakasvillisuutta järsiessään eroosiota, mikä sai penkat murenemaan ja heikensi veden laatua. Tämä kaikki ajoi mammutit ahtaalle.

Kun ilmastonmuutos vielä vähensi sateita, mammuttien suku sammui saarella. Uuden, viiteen eri ajoitusmenetelmään pohjautuvan arvion mukaan tämä tapahtui 5 500–5 700 vuotta sitten.

Huomattavasti suuremmalla Wrangelinsaarella Siperian rannikolla eli tämän jälkeen vielä villamammutin kääpiökokoinen muoto. Se kuoli pois nelisen tuhatta vuotta sitten.

Saarimammutit näännyttänyt ilmaston lämpeneminen oli hyvin samankaltainen kuin nyt käynnissä oleva ilmastonmuutos, tutkijat varoittavat. Napajäätiköt sulavat ja merenpinta nousee nytkin.

Saint Paulin saaren kohtalon voi lähitulevaisuudessa kokea jokin nykyisistä pienistä, matalista saarista, esimerkiksi eteläisellä Tyynellämerellä.

Saarten makean veden lähteet täyttyvät paikoin tälläkin hetkellä merivedestä eritoten siellä, missä pohjavesivarantoja käytetään nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    5. 5

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Poliisi nostanut valmiuttaan koko maassa Turun tapahtumien takia – partiot jalkautuvat keskustoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää