Valikko
Tiede

Perseidien meteoriparvi näkyy loppuviikosta useana yönä – ehkä jopa 200 ”tähdenlentoa” tunnissa

Ilmiön huipun aikaan yöllä 12.–13. elokuuta saattaa näkyä yli sata ”tähdenlentoa” tunnissa.

Perseidien meteoriparvi näkyy pohjoisella pallonpuoliskolla joka vuosi elokuun alussa. Suomessakin se näkyy parhaiten perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Täksi vuodeksi alan tutkijat ennustavat hyviä ”tähdenlentoja” ainakin kahdeksi illaksi.

Suomalainen meteorien asiantuntija Esko Lyytinen ja venäläinen tähtitieteilijä Mihail Maslov ennustavat hyvää näkymää.

Säännölliset meteoriparvet, kuten Perseidit, johtuvat komeetan ydinten murusista. Ytimet jättävät niitä radalleen kiertäessään Auringon ympäri.

Tänä vuonna maapallo kulkee sellaisen komeetan jättämän aineiston läpi, jota on tullut Maahan päin myös Jupiterin painovoimakentästä. Näin kertoo Britannian kuninkaallisen tähtitieteellisen seuran tiedote.

Laskujen mukaan näkisimme, kuinka meteorien määrä kohoaa jyrkästi noin kello 3 Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä eli 11.–12. elokuuta. Jos taivas on tumma, saattaa paljain silmin nähdä ainakin 60 meteoria, jopa 100 meteoria tunnissa.

Meteorien asiantuntija Bill Cooke Nasasta pistää vielä paremmaksi. Hän ennustaa tälle vuodelle jopa 200 ”tähdenlentoa” tunnissa. Näin meteoreja olisi eniten sitten vuoden 2009.

Meteorit eli kansankielellä tähdenlennot ovat pieniä, yleensä hiekansirun kokoisia hiukkasia, jotka iskeytyvät Maan ilmakehään suurella nopeudella eli noin 60 kilometriä sekunnissa.

Ilmakehään tullessaan nämä pienet hiukkaset lämmittävät ilmaa ympärillään. Se näkyy maan päälle hetkellisenä tulijuovana.

Useimmiten ihmisten näkemissä meteoreissa on kyse noin 0,01–10 gramman massaisista avaruuden hiukkasista. Ne palavat noin 80–100 kilometrin korkeudessa.

Perseidien pienet jyväset ovat peräisin komeetta Swift-Tuttlesta. Se on komeetta, joka kiertää myös Aurinkoa kuten kaikki komeetat. Komeetta ohitti Maan läheltä viimeksi vuonna 1992 ja jätti silloinkin jälkeensä jäännöksiä Maan kiertoradalle.

”Tähdenlento” kestää yleensä alle sekunnin. Kirkkaimmat vanat eli isommat hiukkaset jättävät jälkeensä höyrystyneitä kaasuja ilmakehään. Vanat voivat elää muutaman sekunnin ilmakehässä ennen hiipumistaan. Joskus vanat ovat värillisiä.

Meteorien tarkkaa vuosittaista määrää on vaikea ennustaa tarkasti. Katsoja voi yleensä kuitenkin odottaa näkevänsä yhden ”tähdenlennon” muutaman minuutin välein.

Meteorit näyttävät enimmäkseen tulevan yhdestä taivaan pisteestä, jota sanotaan radiantiksi. Perseidien tapauksessa ne näyttävät tulevan Perseuksen tähtikuvion suunnasta koilliselta taivaalta. Perseus on pohjoisen taivaan tähdistö Ajomiehen ja Andromedan tähdistöjen välissä.

Pitkän valovanan jättävät ”tähdenlennot” tulevat ilmakehään vinossa kulmassa. Ne joiden vana on lyhyempi, tulevat ilmakehään jyrkässä kulmassa.

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan verkkosivujen mukaan Perseidit kuuluvat aina meteoriparvien eliittiin. Suomessa esimerkiksi ei mitään muuta meteoriparvea ole havaittu yhtä runsaasti. Myös ajankohta on meille hyvä, eli elokuun lämpimät ja jo pimeät yöt.

Meteoriparvea on parasta ja helpointa katsella paljain silmin. Katselua helpottaa, jos käytössä on tuoli tai telttatuoli, jonka voi virittää lähes makuuasentoon. Toinen vaihtoehto on levätä viltin päällä.

Meteoreja kannattaa tietysti katsoa pimeässä, kaukana keinovalosta ja korkealla paikalla.

Kuunsirppi voi tänä vuonna hieman haitata meteorien näkemistä. Paras aika havainnointiin ovat siksi keskiyön jälkeiset tunnit. Uudenkuun sirppi on silloin alhaalla horisontissa tai jo laskenut.

Oikaisu 12.8. kello 13:40: Perseidien meteoriparvi näkyy parhaiten yöllä 12.–13. elokuuta, ei 11.–12. elokuuta, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Avaruus
  • meteorit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    2. 2

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    3. 3

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    8. 8

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    6. 6

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    7. 7

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää