Valikko
Tiede

Selvitys: Tehotuotanto ja riistokäyttö uhkaavat lajeja enemmän kuin ilmastonmuutos – Luonnonsuojelijat kritisoivat tulosta

”Jos ongelmiin ei puututa nyt, useat lajit ehtivät kadota jo ennen kuin ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat todella näkyä”, yksi artikkelin kirjoittajista sanoi.

Suurin syy biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ei ole ilmastonmuutos, vaan riistokäyttö ja maataloustuotanto, kuten hyötykasvien viljely, karjan kasvatus, vesiviljely ja metsien kasvatus.

Tähän tulokseen tuli joukko tutkijoita, joiden selvitys eri eliölajeja uhkaavista tekijöistä julkaistiin vertaisarvioidussa Nature-tiedelehdessä hiljattain. He vetosivat punnitsemaan uudelleen, mitä uhkia vastaan tulisi taistella välittömästi.

Tiedemiehet tarkastelivat tietoja lähes 9 000 eläin- ja kasvilajista, jotka ovat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n luokituksen mukaan uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. IUCN julkaisee ”Punaista listaa”, jolle on koottu tieto eliölajien uhanalaisuudesta maapallolla.

Analyysin mukaan yli 70 prosenttia lajeista riistokäytetään muun muassa kaupankäynnin yhteydessä tai ihmisten ajanvietteisiin liittyen.

Esimerkiksi sumatransarvikuono on äärimmäisen uhanalainen siksi, että ihmiset haluavat hyödyntää sen lihaa ja ruumiinosia. Myös gorilla ja kovan panssarin peittämä nisäkäs kiinanmuurahaiskäpy ovat samasta syystä lähellä sukupuuttoa.

Yli puolet tarkastelluista lajeista puolestaan kärsii siitä, että niiden luonnollisia elinympäristöjä muutetaan tehotuotantotiloiksi, joissa kasvatetaan etenkin karjaa ja hyötykasveja ruoaksi tai polttoaineeksi.

Ilmastonmuutos taas vaikuttaa tällä hetkellä vain 19 prosenttiin tarkastelluista lajeista. Tilanne voi kuitenkin muuttua tulevina vuosikymmeninä.

Yksi artikkelin kirjoittajista, biodiversiteettiin perehtynyt asiantuntija James Watson, huomautti uutistoimisto AFP:n mukaan, että eliölajeja katoaa nykyisin 1 000–10 000 kertaa nopeammin kuin sata tai kaksisataa vuotta sitten. Nykyinen luonnon riistokäyttö ja maataloustuotanto muodostavat lajeille välittömän uhan.

”Jos näihin ongelmiin ei puututa nyt, useat lajit ehtivät kadota jo ennen kuin ilmastonmuutoksen vaikutukset alkavat todella näkyä”, Watson sanoi.

AFP:n mukaan osa luonnonsuojelijoista on suhtautunut tutkijoiden analyysiin ja vetoomukseen kriittisesti. Esiin on tuotu muun muassa se, ettei biodiversiteettiä uhkaavia asioita tulisi niinkään tarkastella yksittäisinä tekijöinä, vaan kokonaisuutena.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Biodiversiteetti
  • Luonnonsuojelu
  • Ilmastonmuutos
  • Luonto
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Isis-taistelijaksi epäilty 16-vuotias saksalaistyttö haluaa palata kotiin – kertoo saaneensa tarpeekseen sodasta ja kärsimyksestä

    3. 3

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    4. 4

      Uuvutko töissä? Laaja suomalaistutkimus selvitti, miten palautumisen voi aloittaa jo työpäivän aikana

    5. 5

      Puolan presidentti pysäytti kiistellyn lakiuudistuksen – laajoihin mielenosoituksiin johtanut esitys heikentäisi oikeuslaitoksen riippumattomuutta tuntuvasti

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kun Sakari Paakkisen leski-isä kuoli kesken työpäivän, poika meni heti iltalypsylle ja otti sukutilan hoitaakseen – näin poikamiehen elämä mullistui 30 vuodessa

    8. 8

      Feissarit koputtelevat nyt kotioville ja kiertävät pikkukaupunkeja – video näyttää, kuinka varain­hankkijaa kartettiin Vaasan keskustassa

    9. 9

      Helsinkiin avautui jälleen uusi italialaistyylinen pizzeria: Daddy Greens Pizzabar tarjoilee napolilais-newyorkilaista pizzaa Töölössä

    10. 10

      Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    7. 7

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    8. 8

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää