Valikko
Tiede

Hiirestä tehtiin läpinäkyvä – auttaa hermoston tutkimusta

Perinteisesti koe-eläintä on pitänyt leikellä, jotta sen sisälle on voitu nähdä. Uusi tekniikka mahdollistaa eläimen tarkastelun kokonaisena.

Melkein näkymätön hiiri kuulostaa lähinnä mielikuvitusolennolta, jota Liisan Ihmemaassa kohtaama Irvikissa voisi jahdata. Se on kuitenkin todellinen, saksalaisen Ludwig Maximilian -yliopiston luoma keksintö, jolla on oikeaa tieteellistä käyttöä.

Vaikka erilaiset mikroskoopit ja kuvantamismenetelmät ovat kehittyneet hurjasti, anatomian tutkijat joutuvat yhä tukeutumaan samantapaisiin keinoihin kuin Leonardo da Vinci aikoinaan: eläinten ja elinten leikkelyyn. Jotta vaikkapa hiiren hermoja voi katsella mikroskoopilla, on eläin leikattava niin ohuiksi siivuiksi, että mikroskoopin valo kuultaa niistä läpi ja hermot erottuvat.

Menetelmä on paitsi hidas, myös hiukan epätarkka. Kun kokonaiskuvaa esimerkiksi hermostosta luodaan yhdistämällä eri siivuja toisiinsa, pienet yhdistelyvirheet voivat vääristää tulosta.

Leikkelyltä vältyttäisiin, jos eläimen läpi vain voisi nähdä. Saksalaistutkijat onnistuivat muuttamaan hiiren läpinäkyväksi - tässäkin menetelmässä eläin piti tosin ensin tappaa ja nylkeä.

Tutkijat poistivat hiiren kehosta liuottimella veden ja rasvan. Kolmen neljän päivän liuotuksen jälkeen luut ja muut kudokset läpäisivät enemmän valoa, ja niistä saatiin mikroskoopilla selvempiä ja tarkempia kuvia. Samalla hiiri kutistui noin kolmannekseen, mikä edelleen auttoi kokonaisen eläimen saamista mikroskoopin linssin alle.

Lisäksi hiiren kehoon ruiskutettiin fluoresoivaa ainetta, joka kiinnittyi vain ja ainoastaan hermosoluihin. Näin läpinäkyvän hiiren hermosto saatiin hohtamaan pimeässä.

Hiirelle tehtiin seikkaperäinen laserskannaus, jonka pohjalta siitä luotiin kolmiulotteinen malli. Sen avulla tutkijat voivat sukeltaa hiiren hermostoon sisältä käsin ilman, että eläintä tarvitsee avata.

Läpinäkyvän hiiren kehittäjät tutkivat sillä alkuun muutoksia, joita aivojen vammautuminen tuottaa keskushermostoon.

Seuraavaksi he kokeilevat tekniikkaa rotilla, jotka ovat kymmenen kertaa hiirtä suurempia. Kehittäjät uskovat, että myös isommista eläimistä tai ihmisen elimistä saadaan vielä läpikuultavia.

Aivojen hermoyhteyksien tutkiminen leikkelemättä voisi antaa lisää tietoa esimerkiksi siitä, miten Alzheimerin tauti, skitsofrenia tai ms-tauti vaikuttavat aivoihin.

Saksalaiskeksintöä kuvaavan tutkimuksen julkaisi Nature Methods.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • eläinkokeet
  • Tiede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    5. 5

      Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, pormestarin mukaan uhrit olivat ulkomaalaisia

    6. 6

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    7. 7

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    9. 9

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ryan Gosling aloitti Justin Timberlaken rinnalla Disney-lapsinäyttelijänä – Näin hänestä tuli Hollywoodin seksisymboli, meemien aihe ja uusi Blade Runner
    3. Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus
    4. Miksi kakkutaikina maistuu paremmalta kuin valmis kakku?
    5. Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, pormestarin mukaan uhrit olivat ulkomaalaisia
    6. Pikajuoksija Hanna-Maari Latvalan tie huipulle on ollut kova ja kivinen – ”Uuden treenimenetelmän kanssa on vielä opettelua”
    7. Tunti sitten
    8. Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta
    9. Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija
    10. Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla
    11. 2 tuntia sitten
    12. Mikä on voimistelua laukkaavan hevosen selässä? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    13. Perjantaina tulee kuurosateita lähes koko maassa – monin paikoin myös ukkostaa
    14. Näytä lisää