Tiede

Pelko pitää ihmissuvun hengissä, mutta pelkäämme monesti vaarattomia asioita

”Ihminen voi oppia pelkäämään käytännössä mitä tahansa”, kertoo apulaisprofessori Lauri Nummenmaa Turun yliopistosta.

Pelko on kekseliäs tunne. Sen kohteet ovat lähestulkoon loputtomat.

Nyt suomalaisia hirvittää poikkeuksellisen paljon. Siltä ainakin näyttää, jos katsoo Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidemittauksia. Kyselyitä on tehty vuodesta 1990, ja tuorein julkaistiin vuodenvaihteessa. Sen mukaan turvattomuuden tunne on nyt suurempaa kuin kertaakaan aiemmin.

Huolenaiheiden kärkeen nousivat työttömyys, terrorismi, Euroopan talouden näkymät ja turvapaikan hakijoiden määrän kasvu.

Osin samoja pelon kohteita löytyy listalta, jonka on laatinut Turun yliopiston lääketieteellisen kuvantamisen apulaisprofessori Lauri Nummenmaa ryhmineen.

He ovat ryhtyneet keräämään tietoa siitä, mitä ihmiset kavahtavat ja kuinka paljon. Ryhmä on pannut verkkoon kaksi eri kyselyä, joista toinen käsittelee aikuisten eläimiin kohdistuvia pelkoja ja toinen yleisiä pelonaiheita.

Yleisten pelkojen kyselyssä on peräti 150 eri kohdetta. Ajankohtaisten yhteiskunnallisten aiheiden kuten työttömyyden ja terrorismin lisäksi luettelosta löytyvät korkeat paikat, kissat, liikenne, julkinen esiintyminen, syöpä, humalaiset, hämähäkit ja silmään koskeminen – muun ­muassa.

”Kun testasimme kyselyä opiskelijoilla, jokaiseen kohtaan tuli ainakin yksi maininta”, Nummenmaa kertoo.

Hän ei suostu vielä paljastamaan pelkokyselyiden alustavia tuloksia. Se näet voisi vaikuttaa siihen, miten tulevat vastaajat kertovat peloistaan.

Tunteita tutkivan Nummenmaan mukaan pelolla on arvokas tehtävä.

”Se on suojajärjestelmä, joka löytyy hyvin monenlaisilta eläimiltä kaloista lintuihin ja nisäkkäisiin. Se suojelee meitä asioilta, jotka voivat fyysisesti tai henkisesti vahingoittaa.”

”Pelkojärjestelmän tehokkuus perustuu siihen, että se on hyvin mukautuva. Ihminen voi oppia pelkäämään käytännössä mitä tahansa”, Nummenmaa kertoo.

Pelästymme helposti sellaisiakin asioita, jotka vain muistuttavat vaarallisia. Suojajärjestelmä pelaa varman päälle, ja syystä. Ilman tehokasta varoituskoneistoa eläin tai ihminen heittää henkensä.

Täysin huolettomat eivät ole selvinneet jatkamaan sukua eivätkä levittämään huolettomuuden geenejä jälkipolville.

Koska eloonjääminen on kiinni pelkoreaktiosta, se on kehittynyt evoluutiossa salamannopeaksi. Hiljattain kansainvälinen tutkimusryhmä otti sille ajan.

Tutkijat mittasivat ärsykkeen kulkua leikkaukseen tulleilta epilepsiapotilailta, kun heille näytettiin kuvia neutraaleista, iloisista ja pelästyneistä kasvoista. Ärsykkeen reitti johti näköjärjestelmästä aivojen mantelitumakkeisiin, jotka ovat pelon ja muiden tunteiden kokemisessa ratkaiseva alue.

Pelästynyttä ihmistä esittävän kuvan laukaisema hermoimpulssi saavutti mantelitumakkeen 76:ssa sekunnin tuhannesosassa. Muut kasvokuvat eivät moiseen pystyneet.

Tutkijat tulkitsevat Nature Neuroscience -lehdessä, että uhkahavainto käyttää aivoissa erityistä pikatietä. Reitti sivuuttaa tarkan näkötiedon käsittelyn aivoissa.

Reaktio ei ole aina rationaalinen, muistuttaa Nummenmaa.

”Pelkäämme monesti asioita, joiden tiedämme olevan vaarattomia. Systeemi ei ole täysin tietoisen järkemme ohjailtavissa.”

Vaaran tunne käynnistää elimistössä autonomisen hermoston reaktion: sydän lyö kiivaammin, hengitys kiihtyy ja lihakset jännittyvät. Keho valmistautuu taistelemaan tai pakenemaan.

”Reaktio tehostaa hengitystä ja verenkiertoelimistön toimintaa. Lyhyellä aikavälillä se on hyödyllistä mutta pitkittyessään haitallista. Pitkittynyt pelko kuormittaa sekä mieltä että kehoa”, Nummenmaa sanoo. Pitkittynyt ahdistuneisuus on esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.

Vaikka pelko on helppo oppia, siitä on vaikea päästä eroon. Monista muista tavoista oppii pois paljon nopeammin. Nummenmaa havainnollistaa asiaa laboratorioista tutulla eläimellä.

”Jos rotta oppii, että se saa vipua painamalla sokerivettä, se painaa sitä niin kauan kuin sokerivettä tulee. Jos sokerivettä ei enää tule, rotta lakkaa nopeasti painamasta vipua. Jos taas tietyssä kohtaa häkkiä tulee sähköisku jalkaan, rotta oppii no­peasti välttämään paikkaa. Vaikka sähköiskua ei enää annettaisi, se välttelee kohtaa hyvin pitkään.”

Ihminen ei tässä suhteessa eroa rotasta. Ahdistus ja fobiat ovat psykiatreille vaikeita hoitaa.

Joiltakin ihmisiltä pelko puuttuu tyystin. Yksi heistä on viisikymppinen yhdysvaltalainen nainen, joka tunnetaan peitenimellä SM useissa parinkymmenen vuoden aikana tehdyissä tutkimuksissa. Naisen molemmat mantelitumakkeet ovat vaurioituneet harvinaisen sairauden takia.

Tutkijat ovat näyttäneet SM:lle kauhuelokuvia, joista hän ei ole ollut moksiskaan. Häntä on viety tapaamaan myrkkykäärmeitä ja altistettu kummitustalon kauhuefekteille. Tulos: ei pelkoa, ei säikähdyksiä.

Pahinta hänelle itselleen on, että hän ei tunnista vaarallisia sosiaalisia tilanteita eikä opi niistä. Häntä on uhattu veitsellä ja ampuma-aseella, ja hän on melkein menettänyt henkensä perheväkivallan seurauksena.

Hän osaa kuitenkin olla vaikkapa ryntäämättä liikenteen sekaan, koska hän ehti oppia arjen perustaidot lapsena. Sairaus puhkesi vasta teini-iässä.

Täydellisen pelottomuuden ja fobian väliin mahtuu eriasteista uhkaherkkyyttä. Nämä taipumukset selittävät myös yhteiskunnallisia asenteita.

Politiikantutkija John Hibbing Nebraska-Lincolnin yliopistosta on tehnyt ryhmänsä kanssa fy­siologisia mittauksia joukolle yhdysvaltalaisia koehenkilöitä, joilla oli vahvat oikeistolaiset tai vasemmistolaiset näkemykset.

Äkilliset äänet ja uhkaavat kuvat aiheuttivat voimakkaamman reaktion niissä, jotka puolsivat esimerkiksi suurempia puolustusmenoja, isänmaallisuutta, kuolemanrangaistusta ja Irakin sotaa. Näiden kannattaminen edustaa Yhdysvalloissa oikeistolaisuutta.

Hibbing ja kumppanit eivät silti sano, että oikeistolaiset olisivat pelokkaampia kuin vasemmistolaiset. Oikeistolaiset vain kiinnittävät enemmän huomiota elämän erilaisiin uhkiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Pelko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      11 altistunut kaasulle Mannerheimintiellä, pelastuslaitos etsii talossa olevan kaasun lähdettä – HS seuraa

    2. 2

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

    8. 8

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    9. 9

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    10. 10

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää