Valikko
Tiede    |   Viikon eläin

Ruotsi luopuu ”rasistisista” lintujen nimistä

Muun muassa hottentottitavi ja mustalaislintu siirtyivät historiaan.

Suomessa pohdittiin viime viikolla, onko enää korrektia esittää televisiossa Pekkaa ja Pätkää neekereinä.

No, meillä ei sentään ole ollut niin railakasta lintunimistöä kuin Ruotsissa. Vielä viime vuoteen asti käytössä oli sellaisia yleisnimiä kuin neekeripeippo ja hottentottitavi. Lemuava ja ruma eteläamerikkalainen haisukäki puolestaan tunnettiin mustalaislintuna (zigenarfågel).

Ruotsin lintunimistöä siivottiin alkuvuodesta 2015, ja lähteä sai myös kafferikiitäjä. Se valkaistiin: afrikkalainen lintu tunnetaan nykyään valkoperäkiitäjänä (vitrumpseglare).

Kafferi tarkoittaa arabian kielessä likimain harhaoppista. Meillä se on melko tuntematon solvaus, mutta Etelä-Afrikassa apartheidin jäljiltä yhtä loukkaava kuin neekeri. Alun perin arabit viittasivat sanalla kohtaamiinsa pakanakansoihin.

Meillä lintu on yhä kafferikiitäjä, nimi muutettiin kafferitervapääskystä vuonna 2006. Linnun tieteellinen nimi on myös edelleen Apus caffer.

Lajinimien on toisinaan ollut tarkoituskin loukata. Tätä harrasti etenkin ruotsalainen Carl von Linné, joka esimerkiksi nimesi erään pahanhajuisen rikkakasvin vihamiehensä mukaan.

Vielä hienovaraisempi solvaus oli se, että kyseisellä kasvilla on todella pienet kukat ja siis pieni sukuelin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Viikon eläin
  • Rasismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    3. 3

      Kaksi ihmistä löytyi surmattuna autosta Paraisilla – Rajavartiolaitos vei poliiseja saareen helikopterilla

    4. 4

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    5. 5

      Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

    6. 6

      Uutisointi omistuksista ärsyttää yhä pääministeri Sipilää – kuusi kysymystä ja vastausta vakuutuskuorista

    7. 7

      HS seuraa: Saara Aalto taistelee X Factorin voitosta Lontoon Wembleyllä – näin finaali etenee

    8. 8

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    9. 9

      Vuosaaren turmakodista puuttui palovaroitin – kuka vastaa vuokra-asunnon palovaroittimesta?

    10. 10

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    3. 3

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    4. 4

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    5. 5

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    6. 6

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    7. 7

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    8. 8

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    9. 9

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    10. 10

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    9. 9

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    10. 10

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    11. Näytä lisää