Valikko
Tiede

Voimakas valaistus ei välttämättä lisää kaupunkien turvallisuutta

Kaupunkilaiset ja luonto tarvitsevat myös pimeyttä.

Syksyn pimetessä tutun puiston tai jalkakäytävän valot voivat tuntua silmiin aiempaa kirkkaammilta. Ainakaan Helsingissä kokemus ei todennäköisesti ole pelkkää harhaa, sillä monen katu- tai puistovalaisimen lamppu on kesän aikana vaihdettu ja kupu samalla pesty.

”Erityisesti elohopealamput valaisevat aluksi kovaa, ennen kuin alkuloiste himmenee tavalliselle tasolle. Samaa tekevät monimetallilamput”, kertoo Olli Markkanen Helsingin kaupungin ulkovalaistusyksiköstä.

Elohopealamppuja tosin sytytetään yhä harvemmille kulmille, sillä niiden myynti loppui Euroopan unionissa viime vuonna. Varsinkin kevyen liikenteen väylillä ja puistoissa niiden ja muidenkin lamppujen tilalle on vaihdettu energiapihejä led-valaisimia.

Ledit ovat katuvalaisimina ylivoimaisia. Ne ovat hankintahinnaltaan kalliita, mutta kuluttavat vain kahdeksasosan esimerkiksi elohopealampun vaatimasta energiasta. Rahansäästöä syntyy siitäkin, ettei ledejä tarvitse vaihtaa niin kuin perinteisiä katuvalaisimia. Ne eivät myöskään himmene käytössä samaan tapaan kuin muut käytetyt lamput.

”Pieni ja siten hieman häikäisevä ledi ja huomion kiinnittyminen uuden näköiseen valaisimeen voivat saada sen vaikuttamaan kirkkaammalta”, selittää Markkanen.

Valoisat puistot, pihat ja kadut voivat tuntua turvallisemmilta kuin hämyiset, mutta tutkimukset eivät lupaa tunteelle katetta.

Eri maissa ja kaupungeissa tehdyissä kokeissa valaistuksen lisääminen on välillä vähentänyt rikollisuutta, välillä ei. Chicagossa tehdyssä kokeessa voimakas valaistus jopa lisäsi rikosilmoitusten määrää.

”Jos rikollisuutta ajatellaan, niin sitä tehdään myös päivällä ja se liittyy etupäässä muihin tekijöihin kuin valaistukseen”, huomauttaa Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Jari Lyytimäki.

Onnettomuuksia liian kirkas valo voi jopa lisätä, jos se aiheuttaa voimakkaita heijastuksia tai syviä varjoja väärään paikkaan.

Voimakas keinovalo lisää myös ympäristöön säteilevää valosaastetta, joka voi sekoittaa ihmisten ja luontokappaleiden elämää.

Kirkas keinovalo voi eksyttää kuutamossa suunnistavan linnun, harhauttaa yöperhosta tai häiritä pihan perällä horrostavaa siiliä. Ihmisenkin nukahtamista ja unenlaatua haittaa, jos valo loistaa makuuhuoneeseen ikkunasta. Sillä on tutkittuja fysiologisia haittavaikutuksia.

”Iso sekoittava tekijä on valolle altistuminen näyttötaulujen kautta. Jos puhelinta, tablettia tai tietokonetta käyttää ilta-aikaan, vaikutus on erityisen voimakas ja todennäköisesti jopa kertaluokkaa suurempi kuin ulkovalaistuksen”, huomauttaa valosaasteesta kirjan kirjoittanut Lyytimäki.

Toisaalta varsinkin kellertävää valoa säteilevät suurpainenatriumlamput koetaan usein rumiksi, mikä Lyytimäen mukaan on psykologinen haitta sekin.

Onnettomuusriskiin ja haittavalon määrään voidaan vaikuttaa valaisinmallin valinnalla. Helsingissä on koko 2000-luvun käytetty valaisinta, jota myös tähtitieteellinen seura Ursa aikanaan toivoi kaupungin käyttöön.

”Tasolasivalaisimissa valo suuntautuu alaspäin, eikä tuoteta turhaa valoa ylöspäin peittämään tähtitaivasta. Valaisimen aiheuttama häikäisy on myös vähäistä”, kertoo Markkanen.

Lepakoiden iloksi niiden asuttamille rannoille on jätetty kokonaan valaisemattomia alueita esimerkiksi Lauttasaaressa ja Kallahdenniemellä.

Ledit tuntuvat ehkä kirkkailta, mutta ne antavat aiempaa paremmat mahdollisuudet valosaasteen hallintaan. Helsingissä ledivalaisimet on ohjelmoitu himmenemään turvallisesti vain yön hiljaisina tunteina ennen ja jälkeen keskiyön, kun kulkijoita on vähän.

Kevyen liikenteen väylillä on kokeiltu jopa liiketunnistimilla varustettuja valaisimia, mutta niiden asennuskustannukset ovat nykyisellään liian korkeita säästettyyn sähköön verrattuina.

”Nyt ledivalaisimia on hankittu myös autoteille, ja niissä teholuokissa himmentäminen on jo järkevämpää”, Markkanen sanoo.

Etäohjauksen avulla myös esimerkiksi pieniä leikkipuistoja, pallokenttiä ja koira-aitauksia voidaan jatkossa valaista paremmin vain tarpeen mukaan.

”Tekniikan yleistyessä valaistusta voidaan himmentää esimerkiksi viikonloppuina teollisuusalueilla tai hyvin heijastavan lumipeitteen aikaan”, Markkanen visioi.

Ympäristökeskuksen Lyytimäki kertoo olevansa huolissaan ennemmin yksityisestä kuin kaupunkien valaistuksesta. Halpa valo voi houkuttaa valaisemaan pihoja aiempaa voimakkaammin.

”Niin helposti käy, kun vaihdetaan ledeihin ja sähkölasku kuitenkin pienenee”, Lyytimäki selittää.

Amatöörin voi olla myös vaikea saada suunnattua valaisinta siten, ettei se häikäise ja siten aiheuta vaarallista häikäisyä ja varjoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • valosaaste
  • valo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Littoistenjärven ”välimerellinen” aika päättyi ja vesi muuttui taas sameaksi – ”Kirkkaudessa radikaali ero”

    2. 2

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    3. 3

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    4. 4

      Golfin supertähti Tiger Woods pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta – poliisin ottama kuva on paljon puhuva

    5. 5

      ”Jääskeläinen meni jonkin rajan ylitse”, ”Raskasta aikaa”, ”Menetimme hyvän pomon” – Näin yleläiset kommentoivat Atte Jääskeläisen lähtöä

    6. 6

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    7. 7

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    8. 8

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    9. 9

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    10. 10

      Helsingin Rautatieaseman ympäristö saattaa mennä uusiksi – Elielinaukiolle suunnitellaan lasikattoja Milanon tyyliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    3. 3

      Trump sätti Pohjois-Koreaa ohjuksen ampumisesta: ”Osoittaa suurta epäkunnioitusta Kiinaa kohtaan”

    4. 4

      Merkelin mitta täyttyi Trumpin öykkäröinnistä

    5. 5

      Päätoimittaja Atte Jääskeläinen lähtee Ylestä – ”Edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut”

    6. 6

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    7. 7

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    8. 8

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    9. 9

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    10. 10

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    9. 9

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää