Tiede

Karun arktisen alueen sankari onkin lapinvuokoille tärkeä kärpänen

Suomalaistutkijat ovat huolissaan pölyttäjien vähenemisestä.

Kuka olisi uskonut, että tavallisella kärpäsellä voi olla tärkeä tehtävä luonnon tasapainon säilyttäjänä. Sukaskärpäset, joihin kuuluu myös huonekärpänen, osoittautuivat tärkeiksi kukkien pölyttäjiksi arktisen alueen ankarissa oloissa.

Sukaskärpästen keskeinen rooli paljastui Grönlannissa kansainvälisessä tutkimuksessa, jonka pääkirjoittaja on Mikko Tiusanen Helsingin yliopistosta maataloustieteiden laitokselta. Tutkijat pyydystivät lapinvuokoissa vierailevia hyönteisiä tahmeilla tekokukilla.

Avainpölyttäjäksi nousi kärpäslaji Spilogona sanctipauli.

Sukaskärpästen keskeinen rooli on professori Tomas Roslinin mukaan yllättävä havainto ja toisaalta huolestuttavaa. Juuri sukaskärpästen on havaittu vähenevän pohjoisimmilla alueilla, kun ilmasto lämpenee. Roslin työskentelee Uppsalassa Ruotsin maataloustieteellisessä yliopistossa sekä Helsingin yliopistossa.

Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa sen, että toisistaan riippuvaisten kasvien ja hyönteisten elämänrytmit erkaantuvat toisistaan.

Kasvien kukkiminen aikaistuu, mutta hyönteispölyttäjien lentely pysyy myöhäisemmässä aikatauluissa. Entistä aikaisemmin kukkivat kasvit eivät saa pölyttäjiä levittämään siitepölyä, ja myöhemmin kasvukaudella hyönteisille on arvokasta mettä vähemmän tarjolla.

Tutkijat selvittivät sukaskärpästen roolia lapinvuokkojen pölyttäjinä Zackenbergin laaksossa koillisessa Grönlannissa, jäisen saaren itärannikolla.

Olot ovat alueella karut, sillä keskilämpötila vaihtelee seitsemästä lämpöasteesta yli kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Meren ja mannerjään välissä on kolmenkymmenen kilometrin levyinen maakaistale, joka sulaa kesäisin, Roslin kuvailee.

Lapinvuokko on näillä pohjoisilla alueilla yleinen ja runsaskin. Sitkeän puuvartisen kukan yksilöt voivat elää jopa satavuotiaiksi.

Selvittääkseen, mitkä hyönteiset Zackenbergin laakson lapinvuokkoja pölyttävät, tutkijat tekivät tuhatkaupalla tekovuokkoja tahmeasta kärpäspaperista – materiaali saatiin tuholaisten torjuntaan erikoistuneesta brittiyrityksestä.

Tekokukkiin tarttui tarkalleen 8 504 hyönteistä. Lajeja havaittiin 177.

Hyönteisten tunnistamiseksi tutkijat käyttivät dna-analyysia.Tunnistamiseen olisi perinteisillä keinoilla vaadittu useita tutkijoita eri puolilta maailmaa, ja aikaa olisi kulunut vuosia.

Hyönteisiä pyydystettiin viidessätoista paikassa. Myöhemmin tutkijat palasivat tarkistamaan, miten kasvit olivat tehneet siementä. Mitä enemmän kukinnoissa oli käynyt sukaskärpäsiä, sitä ahkerammin kukat olivat tehneet siemeniä.

Harmia tutkijoille aiheuttivat Mikko Tiusasen mukaan alueella elävät myskihärät. Ne tapaavat hakeutua sinne, missä on lapinvuokkojakin, ja tutkijoiden tekokukille myskihärkien vierailu oli yleensä tuhoisa.

Ilmaston lämpenemisen vaikutuksia on tutkimuksen mukaan jo näkyvissä arktisen alueen luonnossa. Lajien suhteet, määrät ja jakauma ovat hiljalleen muuttumassa. Kaikki vaikuttaa elollisessa luonnossa kaikkeen, ja esimerkiksi sukaskärpästen vähenemisellä voi olla yllättäviä seurauksia karussa ja herkässä ympäristössä.

Tutkimus on julkaistu Britannian kuninkaallisen tiedeseuran julkaisusarjassa Proceedings B.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • arktinen
  • Tiede
  • Kärpäset
  • Grönlanti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Turun puukkoiskun jälkeen meiltä kysytään reiluutta ja valppautta

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Starttirahaa ei pidä jakaa edesvastuuttomasti

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää