Tiede

Kuningaskin huolissaan Nobel-talosta

Arvostelijoiden mielestä keskus on liian iso ja ruma hienolle rannalle.

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa jakaa ensi joulukuussakin Nobelin palkintoja Tukholman konserttitalossa Hötorgetin kupeessa. Rakennus on kaunis ja kodikas, mutta yli sata vuotta on puhuttu siitä, että maailman arvostetuin tunnustus ansaitsisi oman palatsin.

Vuonna 2011 kaupunki osoitti sille hienon paikan veden äärellä Nationalmuseetin vieressä Blasieholmenissa. Rahoituksen turvaa kaksi jättimäistä, yhteensä yli 86 miljoonan euron lahjoitusta, jotka tulevat vaateketju H&M:n perustajan Erling Perssonin sekä Knut ja Alice Wallenbergin säätiöiltä.

Kansainvälisen arkkitehtikilpailun voittivat brittiläinen David Chipperfield ja saksalainen Christoph Felger. Heidän luomuksensa on valtava kuutio, jossa kimmeltävät lasi ja ”messinginkaltainen materiaali”, kuten Nobel-säätiö sitä kuvaa.

Kiista alkoi heti. Vastustajien mielestä pytinki on liian suuri ja ruma ja paikkakin väärä. Miten käy tontilla olevalle Tullhusetille vuodelta 1876, kahdelle viime vuosisadan alun makasiinille ja saaristolauttojen satamalle?

Puolustajat korostivat, että uuden arkkitehtuurin kuuluu saada näkyvyyttä ja että keskeinen sijainti takaisi keskuksen suosion. Sen on tarkoitus tarjota myös tietoa palkintojen isän Alfred Nobelin (1833–1896) elämästä, eri tieteenaloista ja Nobel-palkintojen historiasta. Se korvaa nykyisen ahtaan Nobel-museon ja sisältää kirjaston, ravintoloita sekä putiikkeja.

Tuollaisessa kohteessa parveilisivat turistitkin, ja pääkaupungin maine kasvaisi.

Kina jatkuu, vaikka taloa on kertaalleen pienennetty ja vaikka Tukholman kaupunginvaltuusto kallistui huhtikuussa lasitalon kannalle äänin 54 – 43.

On ehdotettu, että keskuksen sijainti vaihdettaisiin Hagastadeniin, Slussenille, Djurgårdeniin tai Vintervikeniin, jonne Alfred Nobel aikoinaan perusti ensimmäisen yrityksensä, nitroglyseriinitehtaan.

Kuningaskin on sanonut haluavansa talon mieluummin jonnekin muualle. Liekö syy se, että kiistelty tontti sijaitsee kuninkaanlinnan naapurustossa. Nobel-säätiö ei kuitenkaan halua rakennuttaa mihinkään muuhun paikkaan.

Lääninhallituksella ja hallinto-oikeudella on nyt käsiteltävänään satoja hanketta koskevia valituksia. Valittajien joukossa ovat myös valtion kiinteistövirasto ja Ruotsin rakennussuojeluyhdistys. Tästä huolimatta Nobel-säätiö ilmoittaa nettisivuillaan, että keskus valmistuu vuonna 2019.

Kun säätiön hallitus pari viikkoa sitten piti kokouksen, ikkunoiden takana Humlegårdenissa pauhasi tuhat mielenosoittajaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Nobelin palkinnot
  • Arja Kivipelto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Pohjois-Korea: Trump julisti sodan tviitissään – diktatuuri uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Vaatekauppa joutui tuhansien eurojen korvauksiin etnisestä syrjinnästä – myyjä ei päästänyt aluksi romaneja sisään

    7. 7

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Floppijoukkue HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa

    10. 10

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    10. 10

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää