Valikko
Tiede

Viikon kiinnostavimmat tiedeuutiset: Fysiikan nobelisti vierailee nyt Aalto-yliopistossa, kemian palkinto nanokoneiden tekijöille

Tiedeohjelma Sfääri pohti rokotteiden tekemisen vaikeutta

Nobelisti kuuli palkinnosta pysäköintihallissa Espoossa

Fysiikan Nobelin palkinnon jakoivat syntyjään brittiläiset Duncan Haldane, David Thouless ja Michael Kosterlitz aineen outojen olomuotojen teoreettisista tutkimuksista.

Kolmikosta Michael Kosterlitz sai kuulla palkinnosta espoolaisen ostoskeskuksen pysäköintihallissa. Hän työskentelee vähän aikaa Aalto-yliopistossa teknillisen fysiikan laitoksella professori Tapio Ala-Nissilän sekä muiden Aallon tutkijoiden kanssa. Otaniemi on Kosterlitzille tuttu monien aikaisempien vierailujen ansiosta.

Kemian palkinto nanokoneiden keksijöille

Kolme maailman pienimpien koneiden rakentajaa jakoi kemian Nobelin palkinnon tänä vuonna. Ranskalainen Jean-Pierre Sauvage, brittiläinen Fraser Stoddart ja hollantilainen Bernard Feringa ovat kehittäneet nanokokoisia molekyylihissejä, -lihaksia ja -moottoreita.

Kolmikko on kehittänyt työkalut, joita käyttävät tutkijat ympäri maailman käyttävät. Niiden avulla on kehitetty esimerkiksi molekyylirobotti, joka pystyy tarttumaan aminohappoihin ja yhdistelemään niitä.

Molekyylikoneiden rakentelu on vielä perustutkimusta. Sovelluksiin menee vielä kymmenenkin vuotta, suomalainen asiantuntija arvioi.

Lääketieteen Nobel solun jätehuollon tutkijalle

Japanilainen solubiologi Yoshinori Ohsumi palkittiin autofagian eli solun kierrätysmekanismin selvittämisestä.

Solut hajottavat ja kierrättävät vahingoittuneet ja haitalliset osat. Elintärkeän kierrätysreittinsä avulla solut säätelevät ravinnetasapainoaan.

Autofagian tutkimuksen odotetaan hyödyttävän sekä terveydenhoitoa että biotaloutta.

Sfääri: Helpot rokotteet on jo keksitty

Kaikkia taudinaiheuttajia vastaan voi periaatteessa kehittää rokotteen, mutta helpot rokotteet on ihmiskunta jo keksinyt, ylilääkäri Hanna Nohynek pohtii HSTV:n tiedeohjelmassa Sfääri. Nohynek on Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokotusohjelmayksikön ylilääkäri.

”Jäljellä on vielä vielä pahoja virustauteja, joihin ei vuosikymmenien panostuksesta huolimatta ole keksitty rokotetta”, Nohynek sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nobelin palkinnot
  • Tiede
  • Sfääri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    7. 7

      Ampuma­välikohtaus Israelin suurlähetystössä Jordaniassa – Yksi kuollut ja yksi haavoittunut vakavasti

    8. 8

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    9. 9

      Vladimir Putin on kokenut koiraihminen, mutta aina hän ei käyttäydy vastuullisen koiranomistajan lailla – Putinin Konni päätyi luontonsa vastaisesti pelottelutehtäviin

    10. 10

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää