Valikko
Tiede

Esan Mars-laskeutujan laskuvarjo toimi, mutta sen jälkeen Schiaparellille tapahtui jotain ja se hiljeni

Schiaparelli-laskeutujassa on myös Ilmatieteen laitoksen mittauslaitteita. Kiertoradalla oleva emoluotain toimii odotetusti, Esan lennonjohto kertoo.

Euroopan avaruusjärjestön Esan lennonjohto ei saanut viestiä Marsista torstaina aamupäivään mennessä. Laskeutuja Schiaparellin kohtalosta ei näin ollen ole varmuutta.

Laskeutuja pääsi Marsin kaasukehän ylempien kerrosten läpi suunnitellusti.

”Laskeutujan lämpökilpi toimi kuten sen piti. Se suojasi laskeutujaa”, operatiivinen johtaja Andrea Accomazzo Esan lennonjohdosta lisäsi torstaina aamupäivällä tiedotustilaisuudessa.

Laskeutujan laskuvarjokin toimi ”tiettyyn rajaan”, mutta sen jälkeen jotain odottamatonta tapahtui.

Laskeutuja Shciaparelli hiljeni keskiviikkona noin minuutti ennen kuin sen piti koskettaa punaisen planeetan pintaa. Esa ehti vastaanottaa laskeutujalta heikon signaalin.

Signaali katosi ilmeisesti siinä vaiheessa, kun jarrurakettien piti toimia. Yksi vaihtoehto on Esan mukaan se, että laskuvarjo irtosi liian aikaisin, mutta tapahtumia pitää vielä analysoida. Esan lennonjohto korosti, että laskeutujasta saatiin arvokkaita tietoja viime hetkiin asti.

Tärkeintä oli pääjohtaja Jan Wörnerin mukaan, että laskeutujan emoluotain TGO on asettunut Marsin kiertoradalle ja toimii odotetusti ja pystyy tieteelliseen työhön. Siksi ExoMars on jo onnistunut.

Laskeutujan kohtalo on avoin kysymys, johon ei vielä torstaina aamupäivällä ollut selkeää vastausta.

”Miksette pyydä amerikkalaisia ajamaan Curiositya paikalle katsomaan, mitä tapahtui”, joku oli kuulemma kysynyt illalla Wörneriltä, ilmeisesti Yksin Marsissa -elokuvan innostamana. Hän hymähti, että Nasan mönkijä taitaa olla liian kaukana.

Laskeutujan keskeinen tehtävä oli kokeilla Esan laskeutumismenetelmää seuraavia lentoja varten. Euroopan avaruusjärjestö ja Venäjän Roskosmos lähettävät Marsin pinnalle mönkijän vuonna 2020.

Schiaparellissa on myös suomalaisia mittalaitteita. Ilmatieteen laitoksen laitteet mittaavat kaasukehän kosteutta ja painetta.

Laskeutujan emoluotain TGO (Trace Gas Orbiter) on nyt toimintakunnossa ja Marsin kiertoradalla. Kun lennonjohto sai vahvistusviestin luotaimelta, avaruusjärjestön työntekijät hihkuivat ja halailivat toisiaan.

Ennen kiertoradalle asettumista TGO-luotaimellakin oli kriittisiä hetkiä. Sen piti polttaa rakettimoottoreitaan jonkin aikaa. Se antoi kuitenkin illalla signaalin Esalle normaalisti putkahdettuaan jälleen esiin Marsin takaa.

Osa tehtävästä on siis jo onnistunut. Luotain alkaa havainnoida Marsin kaasukehää ja tutkii muun muassa merkkejä metaanista.

Laskeutuja Schiaparelli olisi joka tapauksessa toiminut vain muutamia päiviä ennen kuin sen akku simahtaa. Laskeutumispaikka on lähellä Marsin päiväntasaajaa oleva Meridiani-tasanko.

TGO ja Schiaparelli ovat ensimmäinen osa ExoMars-ohjelmaa, jonka seuraavana tavoitteena on saada Marsiin liikkuva tutkimuslaite eli mönkijä vuonna 2020.

Hanke on Esan ja Venäjän Roskosmosin yhteinen. TGO ja Schiaparelli laukaistiin kohti Marsia Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista maaliskuussa.

Seitsemän ihmiskunnan rakentamaa laitetta on laskeutunut Marsiin toimintakelpoisina. Yli puolet laskeutumisista on epäonnistunut.

chiaparellin matka Marsiin kesti seitsemän kuukautta. Vaikka Mars on Maan naapuriplaneetta, sinne on matkaa lyhimmilläänkin pitkälti yli 50 miljoonaa kilometriä.

Mars-laskeutuja on nimetty italialaisen astronomin ja tiedehistorioitsija Giovanni Schiaparellin (1835–1910) mukaan. Hän tutki ja nimesi Marsin rakenteita teleskoopilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • ESA
  • Mars

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    4. 4

      Naisten korkea koulutus ei ole syy lapsettomuuden kasvuun – vähän koulutetut naiset ohittivat muut lapsettomuudessa

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    7. 7

      Trump ei ole taipunut Pariisin ilmasto­sopimuksen taakse G7-kokouksessa – ”On avoin kysymys, mikä on Yhdysvaltojen kanta”

    8. 8

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    9. 9

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    10. 10

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    6. 6

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    8. 8

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    9. 9

      2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

    10. 10

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää