Tiede    |   Tiedettä HS:ssa 50 vuotta sitten

Viimeinen Gemini-koe päättyi turvallisesti

1966 marraskuussa. Gemini-12 laskeutui tiistaina Atlantin valtamereen 2,4 miljoonan kilometrin pituisen neljä päivää kestäneen matkan jälkeen, joka päätti Yhdysvaltain kahden miehen avaruuslentoja sisältäneen Gemini-ohjelman.

1966 marraskuussa. Gemini-12 laskeutui tiistaina Atlantin valtamereen 2,4 miljoonan kilometrin pituisen neljä päivää kestäneen matkan jälkeen, joka päätti Yhdysvaltain kahden miehen avaruuslentoja sisältäneen Gemini-ohjelman.

Avaruuslentäjät James Lovell ja Edwin Aldrin suorittivat laskun klo 21.21. Suomen aikaa noin kolmen meripeninkulman päähän lentotukialus Waspista, joka odotteli laskeutumisalueella valmiina ottamaan miehet vastaan.

Lovell ja Aldrin laukaisivat jarrurakettinsa korkealla Tyynen meren yläpuolella, kiitivät laskevassa kaaressa Yhdysvaltain yli ja laskeutuivat Atlantilla sijaitsevalle maalialueelle. Heidän taakseen jäi lento, jota haittasivat tekniset hankaluudet, mutta jonka varrella saavutettiin uusia ennätyksellisiä tuloksia.

Aldrin saavutti uuden kestoennätyksen avaruuskävelyssä, Lovell samoin ennätyksen kiertoradalla lennossa. Yhdysvaltain avaruusmiesten kokonaistuntimäärä kohosi lähes 2000:een, kun taas Neuvostoliiton lentäjät ovat viipyneet avaruudessa vain 507 tuntia.

Edessä on nyt kolmen miehen lentoja käsittävä Apollo-ohjelma, joka alkaa tänä talvena ja huipentuu amerikkalaisten laskeutumiseen Kuuhun vuoteen 1969 mennessä, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti.

Lovell ja Aldrin laskeutuivat avaruudesta automaattiohjauksen avulla leijuen viime matkan raidallisen nylonlaskuvarjon varassa, jonka miljoonat amerikkalaiset näkivät televisiovastaanottimistaan.

Lentotukialuksen helikopterit kaarsivat laskeutumispaikan ympärillä ja sammakkomiehet kiinnittivät nopeasti kellukkeen Geminin ympärille.

Paikalla kävi noin metrin korkuinen aallokko ja Gemini keinui varsin voimakkaasti, mutta avaruusmiesten ilmoitettiin olevan kunnossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • HS 50 vuotta sitten
  • Avaruuslennot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    7. 7

      Suomalaisfirman uutuus: Nokia-puhelin, jolla voi ottaa selfien ja tavallisen kuvan yhtä aikaa

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    8. 8

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää