Tiede

Tutkimus: Ihmisen esiäiti Lucy vietti paljon aikaa puussa, vaikka osasi kävelläkin

Ironista kyllä, sekä maassa että oksistossa viihtyneen etelänapinan kohtaloksi koitui ilmeisesti puusta putoaminen.

Maailman kuuluisimpiin fossiileihin kuuluva ihmisen esiäiti Lucy on paljastanut lisää menneisyydestään. Aiemmin syksyllä saatiin tietää, että Australopithecus afarensis -lajiin kuulunut etelänapina kuoli mitä todennäköisimmin vammoihin, joita se sai pudottuaan puusta.

Nyt toinen tutkimusryhmä on saanut vakuuttavaa näyttöä siitä, että Lucy ei tipahtanut ainakaan kokemattomuuttaan. Se vietti ison osan elämästään puun oksilla.

Tutkijat ovat kiistelleet afarensis-apinoiden liikkumistavasta pitkään. Niiden alaraajat kun näyttävät sopeutuneen kahdella jalalla tepasteluun. Toisaalta yläraajatkin näyttävät voimakkailta ja kiipeämiseen sopivilta.

Käyttikö Lucy niitä todella okissa roikkumiseen, vai olivatko ne vain jäänne puissa viihtyneiltä esi-isiltä? Vastaus saatiin erittäin tarkan kerroskuvauksen avulla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lucy on ikäisekseen hyvin säilynyt fossiili. Siihen kuuluu sekä ylä- että alaraajojen luita. Kun Lucyn kivettyneet jäänteet olivat kiertueella Yhdysvalloissa vuonna 2008, Texasin yliopiston tutkijat ottivat sen olka- ja reisiluista yli 35 000 kerroskuvaa.

Kuvia yhdistelemällä tutkijat pystyivät tutkimaan luiden sisäistä rakennetta. Luiden paksuus kieli siitä, miten Lucy on käsiään ja jalkojaan käyttänyt.

”Jos esimerkiksi putkilossa tai juomapillissä on ohuet seinämät, se taittuu helposti, kun taas paksu seinämä ehkäisee taipumista. Luut ovat rakentuneet samaan tapaan”, selittää tutkimusta tehnyt Christopher Ruff tiedotteessa. Ruff työskentelee toiminnallisen anatomian ja evoluution professorina Johns Hopkins -yliopistossa.

Esimerkiksi tennispelaajilla mailakäden luut kehittyvät harjoittelun ansiosta vahvemmiksi kuin toisessa kädessä.

Selvisi, että Lucy kulki elämänsä aikana paljon sekä maassa että puussa. Voimakkaat käsivarret eivät siis olleet pelkästään olkapäistä roikkuvat muinaismuistot, vaan Lucy käytti niitä päivittäin kiipeilemiseen.

Mahdollisesti Lucy asettui oksistoon yöpuulle samaan tapaan kuin simpanssit nykyään. Se taapersi paljon myös jaloillaan, mutta ei todennäköisesti yhtä pitkiä matkoja kuin me.

Kaiken kaikkiaan kaukainen sukulaisemme oli hyvin lihaksikas ja muistutti siinä mielessä enemmän simpansseja kuin meitä. Lucy oli arviolta 120 senttiä pitkä ja painoi kolmisenkymmentä kiloa.

Lucyn puuhia selvittäneen tutkimuksen julkaisi tiedelehti PlosOne.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    5. 5

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    6. 6

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    10. 10

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää