Tiede

Metaanin pitoisuus ilmakehässä on kasvanut nopeasti 10 vuodessa – ilmastotutkijat eivät tiedä syytä

Kovaa kasvua oli myös 1970- ja 1980-luvulla. Se taittui kommunismin romahtaessa.

Metaanin määrä ilmakehässä on kasvanut nopeasti kymmenen viime vuoden aikana. Se on yllättänyt ilmastotutkijat.

Metaanipäästöjen kasvu vaikeuttaa yrityksiä hillitä ilmastonmuutosta. Metaani lämmittää planeettaa näet noin 28 kertaa niin paljon kuin vastaava määrä hiilidioksidia. Toistaiseksi metaanin osuus globaaleista kasvihuonepäästöistä on noin 16 prosenttia, mutta se voi nousta.

Metaanin kasvu ilmakehässä kiihtyi vuonna 2007. Se on kiihtynyt entisestään vuosina 2014 ja 2015.

Metaanin pitoisuus ilmakehässä on 2,5-kertaistunut esiteollisen ajan jälkeen. Maailman metaanibudjetin laatijat totesivat raportissaan, että 2000-luvun alkuvuosina metaanin pitoisuus kohosi ilmakehässä vain 0,5 miljardisosaa vuodessa verrattuna 10 miljardisosaan vuosina 2014 ja 2015.

Uusi tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa Environmental Research Letters -tiedelehdessä

Metaanin päästöjä ei ole seurattu yhtä tarkasti kuin hiilidioksidin. Ilmastotutkijat eivät siksi ole varmoja siitä, mistä juuri äskettäin lisääntynyt metaani on tullut ilmakehään.

Metaani on hajutonta ja ilmaa kevyempää. Se on voimakas kasvihuonekaasu.

Metaania syntyy, kun eloperäinen aine mädäntyy hapettomissa oloissa. Näin käy eläinten ruuansulatuksessa, riisipeltojen vesissä ja kaatopaikoilla.

Ilmastotutkijat pohtivat, että maatalous voi olla suurin syy metaanin määrän kasvuun.

Tärkeä aiheuttaja ovat myös fossiiliset polttoaineet. Noin kolmannes metaanista tulee fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Laskelmassa ovat mukana kaasun- ja öljynsärötys, öljynporaus ja hiilikaivokset. Niissä metaania pidetään jätekaasuna. Se päästetään ilmakehään tai joskus poltetaan.

Hiilidioksidin päästöjä on seurattu monin eri tavoin jo 1950-luvulta lähtien. Metaanipäästöt tunnetaan paljon huonommin. Metaanin elinikä ilmakehässä on onneksi vain noin kymmenen vuotta.

Tundran sulamessa sen alta paljastuu varastoitunutta metaania. Arktisten alueiden lämpeneminen voi johtaa isoihin metaanipäästöihin.

”Hiilidioksidipäästöjen lähteet on kuvattu hyvin. Sen sijaan maailman metaanibudjetti on hajanainen. Nautojen, kosteikkojen ja riisipeltojen ja muita osuuksia metaanin kierrossa ei tunneta niin hyvin”, sanoo maapallon systeemien professori Robert Jackson Stanfordin yliopistosta Guardian-lehdelle.

Hän oli yksi metaanibudjetin kirjoittajista. Jacksonin mukaan metaani pitää nostaa myös keskiöön, jos yritetään hallita ilmastonmuutosta.

Esimerkiksi uudet riisilajikkeet ja rehulajikkeet voisivat vähentää metaanipäästöjä riisipelloilta ja naudoista. Tiedetään myös keinoja napata metaania karjankasvatuksesta. Kuitenkin vain harvoja keinoja käytetään.

”Metaanin nykyinen kasvuvauhti ei ole ennen näkemätön. 1970- ja 1980-luvuilla metaanipitoisuus kasvoi vielä nopeammin”, muistuttaa fyysikko ja ilmastotutkija Jouni Räisänen Helsingin yliopistosta.

”Syyt metaanipitoisuuden kasvun hitaudelle 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa tunnetaan myös puutteellisesti. Yhtenä syynä on pohdittu sitä, että kun sosialistinen järjestelmä romahti, pienensi se ihmiskunnan metaanipäästöjä maailmanlaajuisesti”, sanoo Räisänen.

Suomi on Räisäsen mukaan järjestämässä mittausverkostoa, joka yrittää saada tarkemman kuvan kasvihuonekaasujen eli siis myös metaanin kierrosta.

”Suomessa maa- ja metsätalousministeriö arvioi vuoden 2014 maatalouden ilmasto-ohjelmassa, että maatalouden kasvihuonekaasuista metaania ja dityppioksidia vois vähentää vajaat kymmenen prosenttia ilman, että tuotanto vähenee. Keinojen valikoimaan kuuluvat muun muassa parempi lannan käsittely ja metaanin käyttö biokaasuna”, sanoo ylitarkastaja Tapio Reinikainen Suomen ympäristökeskuksesta.

Nyt ilmasto-ohjelmia päivitetään Suomessa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiksi.

Fakta

Metaanipäätöt pomppasivat


  2014 ja 2015 metaanin pitoisuus ilmakehässä lisääntyi 10 miljardisosaa tilavuudeesta (ppb) kumpanakin vuotena.

  2000-luvun alussa se kohosi vain 0,5 miljardisosaa vuodessa.

  Pitoisuus on 2,5-kertaistunut esiteollisen ajan jälkeen.

  Nyt metaania on ilmakehässä 1 830 ppb.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tiede
  • Ilmastonmuutos
  • Timo Paukku
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    4. 4

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    9. 9

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    10. 10

      B-vitamiinien liikakäyttö voi jopa nelinkertaistaa keuhkosyövän riskin miehillä – suomalaisprofessori pitää tulosta yllättävänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää