Tiede

Vilja ei riitä Afrikassa 2050, vaikka sadot moninkertaistuisivat

Yli miljardi ihmistä asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Väestön odotetaan kasvavan lähes kolmeen miljardiin 2050-luvulle mentäessä.

Väestö kasvaa Saharan eteläpuolisissa maissa yhä nopeasti. Niin nopeasti, että alueen viljan- ja ruuantuotanto ei voi millään pysyä samassa kasvun vauhdissa.

Saharan eteläpuolinen Afrikka tuottaa nyt noin 80 prosenttia siitä viljasta, jonka alueen väestö kuluttaa.

Ruuan kulutus uhkaa kuitenkin kolminkertaistua. Alueen väkiluku näyttää kasvavan peräti 250 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Vaikka Saharan eteläpuolisen Afrikan viljasadot kasvaisivat samaa tahtia kuin 25 viime vuotta, tuottaisi nykyinen viljelysmaa vain noin kolmasosan ja korkeintaan puolet viljasta, joka tarvitaan väestön ruokkimiseksi vuonna 2050.

Näin ennakoi joukko tutkijoita raportissa, jonka tekivät yhdessä Nebraska-Lincolnin ja Wageningen yliopistot ja useat afrikkalaiset maatalouden tutkimuslaitokset. Raporttia kirjoitti myös iso joukko paikallisia ruuantuotannon asiantuntijoita esimerkiksi Malista, Etiopiasta ja Tansaniasta.

Raportin julkaisi arvostettu Yhdysvaltain tiedeakatemian lehti Pnas.

Maailmanpankin tilastojen mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa voi elää vuonna 2060 jopa 2,7 miljardia ihmistä. Nyt siellä asuu juuri ja juuri miljardi ihmistä.

”Nykyistä menoa ei voi hyväksyä. Nyt on toimittava”, sanoo yksi raportin kirjoittajista, Kenneth Cassman Newswise-uutispalvelun tiedotteessa. Cassman on Nebraska-Lincolnin yliopiston emeritusprofessori.

”Vaikka sadot saataisiin huippuunsa nykyaikaisin viljelytekniikoin, ei viljantuotanto riitä ihmisten ruokkimiseen”, sanoo Cassman.

Jos Saharan eteläpuolinen Afrikka haluaisi olla ruuan tuotannossa edes 80-prosenttisesti omavarainen vuonna 2050, pitäisi alueella kehittää rajusti maissin, hirssin, riisin, durran ja vehnän viljelyä.

Väestön ruokkimiseen tarvittaisiin suurta tuotannon hyppäystä. Cassman vertaa muutosta vihreään vallankumoukseen. Se lisäsi rajusti maatalouden tuottavuutta Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa 1960- ja 1970-luvuilla.

Cassmanin mukaan monet maatalouteen perehtyneet ihmiset luulevat, että Saharan eteläpuolinen Afrikka voisi kohota omavaraiseksi tai että alue tuottaisi joskus viljaa jopa vientiin. Tämä ei voi millään toteutua Cassmanin ja hänen ryhmänsä laskelmissa.

Cassman laski tutkimuksessa kymmenen Saharan eteläpuolisen maan satoja. Apuna tässä oli ajantasainen globaali satokartta. Tutkijat arvioivat eri maiden todellista ja mahdollista viljantuottoa, maankäyttöä ja paikallista ilmastoa.

Ryhmä kuuli paikallisia maatalouden asiantuntijoita eri maissa. Sitten tutkijat käyttivät uutta laskutapaa, jolla yritettiin arvioida viljantuotannon määrää maittain ja koko mantereella.

Viljantuotannon kasvuun ja sen vakiinnuttamiseen vaikuttaa raportin mukaan paljon viljelysmaan kastelu. Tässä pitäisi hyödyntää tehokkaasti alueellisia pohjavesivaroja.

Samalla pitäisi uudistaa ja rakentaa teitä ja vesiputkia sekä kehittää keinoja, joilla viljelijät saavat helpommin luottoja.

Jos ruuantuotannon kohentaminen epäonnistuu, on Afrikkaan raivattava paljon uusia peltoja. Se tarkoittaa, että savanneja, sademetsiä ja muita luonnon ekosysteemejä muuttuu viljelysmaaksi. Se tuhoaisi eläinten luontaisia elinympäristöjä ja kiihdyttäisi kasvihuonekaasujen päästöjä.

Jos ruokapula uhkaa, ei monilla Afrikan mailla ole välttämättä varaa ostaa viljaa ulkomailta. Kuivat kaudet voivat vain lisätä ongelmia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona – poliisin mukaan epäilty on Marokon kansalainen, joka ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    5. 5

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    6. 6

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Mikä on epäillyn motiivi? Liittyykö poliisin haltuun ottama pakettiauto tekoihin? HS listasi viisi avointa kysymystä Turun puukotuksista

    9. 9

      Turun kauppatorilla järjestetään iltapäivällä ensin solidaarisuusmielenilmaus ja sen jälkeen Suomi ensin -mielenilmaus

    10. 10

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona – poliisin mukaan epäilty on Marokon kansalainen, joka ei ole oleskellut pitkään Suomessa

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää